lauantai 27. tammikuuta 2018

Testi: kuinka riippuvainen olet puhelimesta

Kirjoittelin juuri uutta rippikoulun oppimateriaalia.
Oheiseen listan avulla voi miettiä omaa kännykkäriippuvuttaan:
Jos puhelin on hukassa, olen aivan sekaisin.
Kuljen usein puhelin kädessäni.
Puhelimen räplääminen vie liikaa aikaa ja harmittaa itseänikin.
Snäppistriikin katkeaminen on minulle valtaisa ongelma.
Vilkaisen puhelintani vähintään tunnin välein.
En voi ikinä lähteä kotoani ilman puhelinta.
Vietän enemmän aikaa puhelimeni seurassa kuin kavereideni kanssa.
Vietän enemmän aikaa puhelimeni seurassa kuin perheeni kanssa.
Kun kavereita on koolla, räplään silloinkin puhelintani.
Puhelimen häiritsee yöunen saamista.
Puhelimen liikakäytöstä tulee jonkun kanssa riitaa.  
Otan puhelimen mukaan myös ruokapöytään.
En kestä, ellen heti näe, keneltä olen saanut viest.
Käytän puhelinta myös silloin, kun ajan jotain kulkupeliä.
Kun on vähänkin joutoaikaa, otan puhelimen heti esiin.

P.S.
Viime viikolla näin moottoritiellä nuoren naisautoilijan, jonka kädessä ei ollut kännykkää.

Ei kommentteja: