torstai 24. toukokuuta 2018

Toivottomasti ryhmittyneenä väärälle kaistalle

Amerikkalainen kirjailija Tom Wolfe on kuollut. En ole vieläkään varma, mitä ajattelisin hänen bestselleristään Turhuuksien roviot. Ainakin se piti otteessaan ja tarjosi näkymän New Yorkin rahamaailmaan.

Kaksi kohtausta on jäänyt erityisesti mieleen.

Toisessa päähenkilön tytär tulee kysymään isältään, mitä on joukkovelkakirjakauppa. Tytär kertoo kaverinsa isästä, joka tekee kirjoja ja jolla on kymmeniä ihmisiä töissä, mutta mitä ihmettä on isän harrastama joukkovelkakirjakauppa? Isä ei osaa selittää niin, että asiasta tulisi selvää. Hän on tekemisissä maailman kanssa, jota ei reaalisesti ole olemassa. Rahanteon pohjana ovat vain ihmisten lupaukset, toiveet ja aikeet.

Toisessa kohtauksessa päähenkilö ajaa autoa ja on ryhmittynyt toivottomasti väärin. Muodollisesti hän ohjaa autoaan ja vastaa sen etenemisestä, mutta molemmat vierekkäiset kaistat ovat tukossa, eikä hän voi ajosuunnalleen mitään. Hän päätyy Bronxiin, vaikka juuri sinne hän ei olisi halunnut mennä. Väärälle kaistalle joutuminen sysää romaanin kohtalokkaat tapahtumat liikkeelle.

Joskus filosofian ikuinen tahdonvapauden ongelma on tätä.

Ei kommentteja: