perjantai 14. helmikuuta 2020

Rentoutta ja perusosaamista

Suomessa on takavuosina ollut niin paljon hyviä mäkihyppääjiä, että hyvätkin ovat unohtuneet. Yksi heistä on Ville Kantee, joka sentään voitti kaksi maailmancupin kilpailua.

Vuonna 2000 Kantee hyppäsi lentomäen Suomen ennätyksen, reilusti oli 200 metriä. Mieleeni on jäänyt, kuinka joskus tuon ennätyshyppynsä jälkeen hän oli ollut tornissa todella huonolla säällä. Hän kertoi vain pelänneensä, kunnes päätti, ettei yrittäisi mitään muuta kuin tulla kaatumatta ja loukkaantumatta alas. Hän lähti liukuun ja sitten lentoon. Pitkälle meni, hyvin pitkälle. Siitä rentoudesta ja perusosaamisesta syntyi uusi Suomen ennätys.

Ei kommentteja: