torstai 5. maaliskuuta 2020

Viimeinen ajatus ennen kuolemaa

Olen ollut kahdesti elämässäni todella lähellä kuolemaa. Toinen niistä oli Helsingin Runeberginkadulla noin vuonna 1978, kun kuusikerroksisen talon katolta pudotettiin lunta. Turvajärjestelyt olivat onnettomat, eikä vika olisi ollut minun, mutta vainajaa se ei olisi paljon lohduttanut. Alta metrin päähän minusta putosi sellainen jääkökkö, että se olisi satavarmasti murskannut pääni.

Tuo tapaus palautui mieleeni, kun joskus viime talvena olin saada Tampereella lunta päälleni. Tällä kertaa tapaus ei ollut vaarallinen, mutta hätkähdin silti.

Jälkeenpäin analysoin, mikä olisi tällä kertaa ollut viimeinen ajatukseni. Mielessäni olisivat pyörineet sanat "play station", luin juuri tuon sanan näyteikkunasta, tai sitten olisin ajatellut Amoz Ozia, jonka kirja oli divarista hankittuna repussani. Olisin tietysti voinut ajatella tyhmempiäkin.

Kiroilemista kannattaa välttää senkin takia, että jos sitä harrastaa kovin paljon, se voi olla onnettomuuden sattuessa viimeinen sanasi. Minun mielestäni olisi jokseenkin rumaa, jos elämän lopuksi sen viimeisellä sekunnilla kutsuisi Saatanaa. Paljon tyylikkäämpää olisi huudahtaa: "Voi hyvä Jumala!"

2 kommenttia:

Risto kirjoitti...

"Olen ollut kahdesti elämässäni todella lähellä kuolemaa."

Milloin ja millainen se toinen kerta oli?

Arto Köykkä kirjoitti...

Kirjoitan siitä ehkä joskus toisella kertaa. Parasta olla syömättä eväitä tässä.