Tuoreimmasta Aamulehden kolumnistani päätin, että se ei käsittelisi koronaa. En sijoittuisi laajaan itseoppineiden epidemiologien joukkoon enkä ryhtyisi neuvomaan, millä keinoilla viruksen etenemistä pitäisi rajoittaa. Näitä kirjoituksia on yllin kyllin. Toisaalta korona on tämän hetken iso asia, ja sen vuoksi halusin kirjoittaa jostain aiheen liepeiltä.
Niin syntyi teksti, joka käsitteli elämän harmeja, sekä isoja murheita että pieniä vikoja.
Olen hieman yllättynyt, että kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota tekstin tiettyyn epäjohdonmukaisuuteen. Siinähän toisaalta sanotaan, että suuri osa ihmisen jokapäiväisistä huolista on jonninjoutavaa kitinää, ja toisaalta sanotaan, että pienillä murheillakin on arvonsa eikä niitä voi noin vain tuomita pikku asioiksi.
Olen viehättynyt epäjohdonmukaisuuksiin ja ristiriitoihin. Tämä on Dostojevskilta opittua. Elämä on epäjohdonmukaista ja ristiriitaista, joten miksi minun pitäisi kirjoittajana olla jotain muuta?
Viime sunnuntain kolumnini on luettavissa täällä.
2 kommenttia:
Minulla oli viime maanantaina kolumni paikallislehdessä, ja valmistelin sen juuri samaa logiikkaa noudattaen. En ole sen viisaampi tartuntataudeissa kuin kukaan muukaan perussivistynyt. Koronasta kirjoittaessani en olisi muuta kuin hukannut palstatilaa. Mutta kirjoitin sitten aiheen liepeiltä, rohkaisten ihmisiä kotimaanmatkailuun, kun arki palaa normaalimmaksi.
Mieluisa huomata olevansa samassa seurassa pappis- ja kolumnistikollegan kanssa.:)
Kyllä. Aina on hienoa huomata, että tässä saa välillä nauttia sielunkumppaneista.
Lähetä kommentti