Ylen teksti-tv:ssä kerrottiin eilen, että Ukrainan sodassa olisi kuollut 27 lasta. Luku on yleensäkin epätarkka ja on tuosta todennäköisesti vain kasvanut. Lukumäärällä ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä, sillä kyse ei ole numeroista, vaan elämän ytimestä.
Missä määrin hallitsijaa voi kutsua ihmiseksi, jos hän haluaa rakentaa kansakunnan tulevaa onnelaa lasten kärsimyksille?
Fjodor Dostojevski kuvaa Karamazovin veljeksissä keskustelua, jonka Ivan kävi luostarissa eläneen veljensä Aljošan kanssa. Ivan kyseli, miksi lapsetkin on otettu mukaan lannoittamaan tulevaa harmoniaa. Hänelle ongelma oli niin suuri, että sen tähden hän oli valmis palauttamaan Jumalalta saamansa pääsylipun.
Lopuksi Ivan kysyi veljeltään Aljošalta, suostuisiko tämä arkkitehdiksi, jos loputtoman onnellisiksi ihmiset tekevä tulevaisuuden rakennus perustettaisiin vaikkapa vain yhden kidutetun lapsen kyynelten varaan.
– Ei, en suostuisi, Aljoša lausui hiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti