Tämä luokkatoverini ei kuulunut lähimpään kaveripiiriini, mutta aika ajoin järjestimme yhteistä aikaa. Meillä oli samoja kiinnostuksenkohteita. Lukiovuosina kumpikin oli vaikuttunut Hermann Hessen Lasihelmipelistä. Dostojevski-löytöni jälkeen se alkoi tuntua vastenmieliseltä sumutukselta, mutta aikanaan se oli tärkeä kirja. Se oli niitä elämän välttämättömiä harha-askelia, jotka on otettava löytääkseen oman tiensä.
Talvella olimme istuneet pitkän illan yhdessä. Päätteeksi kuuntelimme Pelle Miljoonan levyn Moottoritie on kuuma, jonka viimeisenä kappaleena soi Hyvää yötä maailma.
Olin lähdössä jonnekin vapun viettoon, kun sain aattoiltana soiton kaverini veljeltä. Hän kysyi, tiesinkö mitä hänen veljelleen kuului. Enhän minä tiennyt. "Se on kuollut", hän sanoi.
Puhelu oli lyhyt. Peruin menoni. Myöhään illalla lähdin kävelemään kaupungille. Osuin minua hieman nuorempaan tuttuuni, jolta oli puolestaan kuollut veli muutamaa kuukautta aiemmin. Kävelimme ympäriinsä ja aamupuolella erosimme, enkä ole nähnyt häntä sen koommin. Ehkä hänkin muistaa sen yön.
Kaverini ei tietenkään kuollut vappu-aattona, mutta on yksi niistä murheellisista muistoista, jotka kevään juhla tuo mieleen. Jostain syystä juuri vappuna on lähelläni sattunut vaikeita asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti