keskiviikko 7. toukokuuta 2025

Viides laskutapa

Kohtalokkaimpia ennakkoluuloja on kuvitella, että ihmisen merkittävyyttä voidaan arvioida sen mukaan, mistä hän on kotoisin. Syvällinen ajattelija voi elää syrjäseudulla ja tulla maasta, jossa nähdään vain mielivaltaa, byrokratiaa ja sensuuria.

On vaikea ajatella, että esimerkiksi DDR:ssä olisi ikinä ollut mitään hyvää. Mieleen tulevat vain hormoneilla kasvatetut urheilijat ja mikrofonibetoni, jolla valvottiin kansalaisia.

Oli kuitenkin kirjailija Cristoph Hein. Kirjahyllyssäni on hänen kaksi erinomaista, DDR:ssä julkaistua romaaniaan Vieras, ystävä ja Tien loppu.

Hein oli papin poika eikä siksi päässyt mihin tahansa kouluun. Lukion hän kävi Berliiniin länsipuolella. Ylioppilaaksi päästyään hän oli sekalaisissa töissä, kunnes alkoi opiskella filosofiaa Leipzigissa ja Berliinissä. Sittemmin hän on elättänyt itseään kirjoittamalla. Yhdistyneen Saksan ajalta voi mainita, että Hein ollut on Berliinin Deutsches Theaterin johtaja. 

Esimerkiksi seuraava Christoph Heinin ajatus on ajankohtainen ja Suomessakin kipeästi totta: On olemassa neljän laskutavan lisäksi viides matematiikka. Siinä valitaan ensin lopputulos ja vasta jälkikäteen sovitetaan tosiasiat sen mukaan.

 

1 kommentti:

Olavi Koskela kirjoitti...

On koko lailla äärin kutsua tuota 'viidettä laskutapaa' miksikään matematiikkaan viittaavaksi. Ei ole lainkaan vaikea uskoa, että tuollaiset mietteet olivat väistämättömiä kommunistisessa Itä-Saksassa - tai missään, missä sovelletaan periaatetta: Jos teoria ja faktat ovat ristiriidassa, sen pahempi faktoille.