Juhannussauna vaati puiden pilkkomista. Niinpä menin liiterille ja otin kirveen esille. Sen terä ei ollut parhaimmillaan, mutta sai kelvata, eikä pariin saunanpesälliseen tarvittu paljon.
Työhön ryhdyttyäni lensi roska silmään, mutta tein sitkeästi puut valmiiksi, sytytin kiukaan alle tulet ja vasta sitten ryhdyin hoitamaan itseäni. Roska pysyi silmässä eikä lähtenyt koko aattoiltana. Se oli kiusallinen vaiva.
Silmä ei sallinut nukkumista. Makasin sängyssä tunnin verran unen ja valveen rajoilla, kunnes annoin periksi kahdelta yöllä.
Päättelin, että oli viisaampi lähteä päivystykseen kuin pyöriä koko yö vuoteessa. Ajoin tunnin matkan ja pelkäsin tulevani samaan jonoon humalaisten ja puukotettujen kanssa, mutta olin terveyskeskuksen ainoa potilas ja pääsin saman tien lääkärille. Hän puudutti silmän, noukki roskan ja antoi tunnustusta, että olin tullut lääkäriin. Kotikonstit eivät olisi auttaneet.
Kahdella toimivalla silmällä ajoin takaisin mökille ja nukuin aamulla pitkään.
Missä on draaman käännekohta? Mitä merkittävää tässä oli? Miten tämä tarina auttaisi ymmärtämään elämää? - Ei missään, ei mitään, ei millään tavoin.
Enimmälti elämä on tällaista, tuskin kertomisen arvoista, ja kuitenkin se on ainoa elämä, joka on meille annettu.
Tämä on toinen niistä kahdesta juhannusyöstä, jotka ovat jääneet erityisesti mieleeni. Toinen oli se, kun olin yövuorossa ja satoi taivaan täydeltä varhaisesta illasta aamuun saakka. Mitään raportoitavaa ei ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti