perjantai 20. tammikuuta 2012

Siivoustyötä ei pidä mollata

Jopa jonkinlaista innostusta tuntuu olevan ilmassa, kun on ehdotettu, että koulujen jälki-istunnot korvattaisiin työrangaistuksilla. Istumiset eivät tietenkään toimi, mutta työn käyttäminen rangaistuksena epäilyttää. Ehdotuksissa on vaarallinen piiloviesti.

Koulun järjestämää työtä voisivat olla koululehteen kirjoittaminen tai valokuvaaminen, musiikkitapahtuman järjestäminen, alaluokkien oppilaiden avustaminen koulutehtävissä, mopon korjaaminen, polkupyörien keväthuolto; ihan mikä tahansa sellainen tekeminen, joka viittaa johonkin kiinnostavaan ammattiin.

Työrangaistusten yhteydessä ei kuitenkaaan puhuta mistään tuollaisesta työstä, vaan ennen muuta siivoamisesta.

Ehdotusten alta paljastuu ruma arvomaailma. Siivoustyö on näissä ehdotuksissa halveksittavaa, vähäarvoista työtä, joka kelpaa jopa rangaistuskäyttöön.

On pakko olla eri mieltä. Siivoaminen on kunniallista, tarpeellista työtä, joka hyödyttää yhteiskuntaa ja sen jokaista jäsentä. Ei se ole nykyään ihan osaamattomankaan hommaa.

En ole keksinyt, mihin ihmeeseen tarvitsisin kulttimaineeseen nousseita Angry Birdsin tekijöitä. Sen sijaan huomaan heti aamulla, jos siivooja on jättänyt käymättä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Jotenkin on mennyt ohi

Ihmisellä on taipumus liioitella oman aikansa saavutuksia ja ongelmia, kuvitella ympärillään näkemäänsä ikuiseksi, vaikka se on vain tilapäistä, ja lausua omasta rajallisuudestaan lopullisia arvioita.

Olen muistellut esimerkiksi sitä kahdeksan vuoden takaista Helsingin Sanomien kuukausiliitteen etusivua, jossa sanottiin näin: "Maapallolla elää nyt 6,2 miljardia ihmistä, ja jokaisella on dna:ssaan 62, miljardia emästä. Tänä kevään tutkijat julkaisevat ketjun viimeistä emäsparia myöten. Elämän salaisuus on vihdoin ratkennut."

Menikö suunnitelmassa jokin mönkään? Paloiko laboratorio vai kaatuiko kovalevy? Olivatko varmuuskopiot unohtuneet vai loppuiko rahoitus?

Vai mikä siinä on, etten minä ole sattunut missään huomaamaan elämän salaisuuden ratkaisua?

lauantai 14. tammikuuta 2012

Turkoosi on muotia

Kuulin radiosta, että turkoosi olisi nyt muotimaailman muotiväri. Sen käyttöön on ollut vuosien varrella muitakin syitä kuin vain se, että se on ollut muotia.

Kun paikallista jalkapalloseuraamme PJK:ta aikanaan perustettiin, pelipaidan väriksi valittiin juuri turkoosi. Sillä tavoin nuori ja köyhä seura välttyi vieraspaitojen hankkimiselta, koska mikään muu seura ei ollut kelpuuttanut turkoosia.

Rumia ne paidat olivat, ainakin näin nykyihmisen silmin. Pelaamista ne eivät haitanneet.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Hän juoksi (teeman jälkikirjoitus)

Kiitoksia kommentaattorilleni Tommille virityksestä. Oli mukavaa kirjoittaa tämä teemallinen sarja. Teksteissä ei ollut juuri mitään sellaista, mitä en olisi jossain aiemmin sanonut, mutta ensimmäistä kertaa asettelin ajatukseni tähän järjestykseen.

Jälkihuomautuksena sanon, että ihmisen ikä ja elämäntilanne vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaista todennäköisyyttä valinnan syntymiseksi edellytetään. Jumalasuhteessa vaaditaan suurinta prosenttia silloin, kun ollaan keski-iässä ja oma itseluottamus ja varmuuden tunne ovat vahvimmillaan. Lapsuudessa, nuoruudessa ja vanhuudessa riittää pienempikin prosentti. Hukkuva ei laske prosentteja, promillekin riittää.

Eikä rakastunut ihminen laskelmoi. Muistan kahdenkympin iästä, kuinka istuin vanhan kaverini kanssa jossain kahvilassa. Sitten hän havaitsi jonkun. Saman tien hän nousi ylös, otti laukkunsa ja sanoi: "Nyt täytyy mennä."

Ei olympiasatasen finalisti sen intohimoisemmin lähde.

* * *

Iacoccan Autoelämäkerta kannattaa lukea. - Tai älkää sittenkään. Kun sen luette, saatte selville, mistä ovat peräisin kaikki johtamiseen liittyvät ajatukseni.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Epävarmuuden vangit (teema jatkuu, osa 5)

Tuskin mikään sattumus tai maailmanmahti saisi minua kääntymään hindulaisuuteen; niin keksityltä vaihtoehdolta se tuntuisi. Sen sijaan ateismi ja varsinkin agnostismi ovat houkuttaneet. Jälkimmäinenhän tarkoittaa, että Jumalan olemassaolo jää ratkaisematta ja että siihen ei oikein voi ottaa kantaa. Mieluusti katselen asioita hieman sivusta ja eri näkökulmia etsiskellen.

Agnostismissa on kuitenkin heikkoutensa. Eniten kiusaa, että se jää jonkinlaiseksi keskikentän nyhräämiseksi. Pahimmillaan se voi olla terveen varovaisuuden sijasta suoranaista pelkuruutta. Se ei ota huomioon sitä, että elämä kuluu minuutti minuutilta. Haluaisin, että tulisi se avaava syöttö, josta syntyisi edes yksi maali.

En haluaisi jäädä tärkeiden elämänalueiden ikuiseksi poikamieheksi.

Enkä halua jäädä epävarmuuden vangiksi.

Aivan niin kuin mikä tahansa elämänilmiö, myös jumalasuhde on päätettävä tietyn epävarmuuden vallitessa. Ei uskolta voi vaatia sadan prosentin varmuutta, koska sitä ei ole olemassa millään muullakaan elämänalueella.

Eri elämäntilanteissa vaadittava faktojen määrä on tietysti erilainen. Katua ylittävä jalankulkija voi tavoitella liki sadan prosentin varmuutta. Hukkuvalle riittää oljenkorsi, jonka tuoman avun todennäköisyys lasketaan promilleissa.

Omalta alaltaan autoteollisuudesta Lee Iacocca sanoi, että oikean prosentin määrittäminen on vaikeaa, mutta onnistumisen mahdollisuudet ovat vähäiset, jos faktoista on koossa vain 50 prosenttia. Toisaalta täyttä sataa ei voi jäädä odottamaan.

Iacocca sanoo muistelleensa usein toisen maailmansodan aikaista Eisenhoweria, joka oli pilaamassa jahkailullaan maihinnousun. Lopulta Eisenhower oli kuitenkin sanonut: "Riippumatta siitä miltä sää näyttää, meidän on lähdettävä liikkeelle nyt. Odottaminen voi olla vielä vaarallisempaa. Lähdetään!"

Minä sitä paitsi epäilen, että terveellä uskolla on ihmiselle jotain positiivista annettavaa.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Surullinen tapaus (teema jatkuu, osa 4)

Tapasin hiljattain muuatta ikäistäni miestä, johon olen tutustunut joskus lukioaikana, vaikka emme käyneetkään samaa koulua.

Tällä pojalla riitti tyttöjä. Tummat hiukset, ruskeat silmät, kohtuullinen määrä pituutta ja sopusuhtainen kroppa olivat vetovoimainen yhdistelmä. Sitä täydensivät supliikkimiehen jutut ja hämmästyttävä silmä sellaisille pienille eleille ja huomaavaisuuden osoituksille, joilla tytöt sai tyytyväiseksi.

Hänen intiimistä elämästään en tiennyt mitään, mutta sen saatoin nähdä, että tytöt vaihtuivat usein. Oudointa oli, että jotenkin hän onnistui säilyttämään välit hyvinä myös entisiin tyttöystäviin.

Yhden kerran hän oli kihloissa.

Ja nyt, melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin tapasin hänet jollain moottoritien varteen rakennetulla liikenneasemalla (vai mikä ihmeen nimi niillä nyt on). Pitkästä tauosta huolimatta hänet oli helppo tunnistaa, charmantti mies.

Kertasimme elämämme tapahtumia. Leppoisasti hän jutteli, sangen hyväntuulisesti, kunnes sanoi: "Naiset... en löytänyt oikein sopivaa."

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Elämässä on kyse ajoituksesta (teema jatkuu, osa 3)

Esimerkiksi Ford Mustangin takana olevan amerikkalaisen autotehtaan johtajan Lee Iacoccan kirja Autoelämäkerta on viisaimpia kirjoja, mitä on käsiini sattunut. Palaan sen ajatuksiin lähes viikoittain.

Olen miettinyt esimerkiksi sitä, kuinka Iacocca kirjoittaa oikeasta ajoituksesta. Hän sanoo, ettei hänen alallaan voi odottaa kaikkien faktojen kokoamista.

Iacocca neuvoi erästä kollegaansa: "Sinulla on faktoista yhdeksänkymmentä viisi prosenttia, mutta kestää puoli vuotta ennen kuin loput viisi ovat koossa. Ja siihen mennessä hankkimasi tiedot ovat vanhentuneita, koska markkinat ovat jo tulleet ja menneet. Ajoituksesta elämässä on kysymys."

Iacocca sanoo, että jossain vaiheessa on tehtävä hyppy tuntemattomaan; ensinnä siksi, että oikeakin päätös on väärä, jos se tehdään liian myöhään, ja toiseksi siksi, että useimmissa tapauksissa varmuus on tuntematon käsite.