Tämän päivän Helsingin Sanomissa heitettiin epäily, että diginatiiviksi kutsutun sukupolven nuoret eivät olisikaan niin taitavia tietokoneen käyttäjiä kuin millaisiksi heidät on hoettu. Olen havainnut samaa.
Facebookin käyttö sujuu. Internetissä osataan kulkea ja toimia, ja pelit hallitaan. Uusi kännykkä tottelee kuin ruumiinjäsen.
Sen sijaan ei ole tietoa, miten nimiluettelo aakkostetaan tai miten niistä tehdään osoitetarroja. Edes liitetiedostoja ei hallita, ja kohtuuttoman usein kuulee lauseen: "Meillä kun ei netti toimi."
Minun maailmassani tietokoneosaamisen huippu on muuan Riihimäen Tuomas. Hän on niitä vuonna 1984 syntyneitä nuoria, jotka pikkupoikina sukelsivat tietokoneiden maailmaan ja oppivat sen kommervenkit kuin äidinkielen. He joutuivat tekemään kaiken vaikeimman kautta ja oppivat tietokoneen sisältä päin. Helppokäyttöinen kosketusnäyttöjen sormeilu ei tuhonnut heidän oppimismahdollisuuksiaan.
Olen edelleen pitäytynyt siinä ajatuksessa, että kun tietokoneen kanssa tulee viimeinen hätä, pitää soittaa Tuomakselle. Jos hän ei osaa auttaa, ei sitten kukaan muukaan.
Tuomaksella on tänä vuonna ikää jo 28 vuotta.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Koulutuksen ansiota vai täysinäisen lautasen syytä?
Meikäläisessä lehdistössä on uutisoitu melko näyttävästi Chicagon yliopiston tutkimus, jonka mukaan usko Jumalaan on "ympäri maailman" laskussa.
Tosin uutisissa mainitut sanat "ympäri maailman" todistavat lähdekritiikin puutteesta ja suppeasta maailmankuvasta. Tutkimuksessa ei ole mukana yhtäkään Afrikan maata. Aasiasta mukana on vain Japani ja Latinalaisesta Amerikasta Chile, joka on alueensa vauraimpia maita ja jossa tilanne ei ole tutkimuksen perusteella oleellisesti muuttunut. Vain Filippiinit selvästi edustaa köyhää maailmaa, ja sekin on kaukana pohjimmaisista valtioista. Ei-kristillistä maista on tutkittu vain Japania.
Tutkimuksen tuloksia ei kuitenkaan voi kieltää länsimaiden osalta. Pitkään on ollut tiedossa, että kristinuskon painopiste on siirtymässä Euroopasta kolmanteen maailmaan.
Ateisti sanoisi, että koulutus tuo tietoa ja ymmärrystä ja tekee Jumalan tarpeettomaksi.
Joku toinen sanoo, että täysinäinen lautanen, hyvä terveys, asunto ja kaikki laitteet luovat ihmisen ympärille suojakuvun, jota mikään elämän syvyys ei järkytä.
Tosin uutisissa mainitut sanat "ympäri maailman" todistavat lähdekritiikin puutteesta ja suppeasta maailmankuvasta. Tutkimuksessa ei ole mukana yhtäkään Afrikan maata. Aasiasta mukana on vain Japani ja Latinalaisesta Amerikasta Chile, joka on alueensa vauraimpia maita ja jossa tilanne ei ole tutkimuksen perusteella oleellisesti muuttunut. Vain Filippiinit selvästi edustaa köyhää maailmaa, ja sekin on kaukana pohjimmaisista valtioista. Ei-kristillistä maista on tutkittu vain Japania.
Tutkimuksen tuloksia ei kuitenkaan voi kieltää länsimaiden osalta. Pitkään on ollut tiedossa, että kristinuskon painopiste on siirtymässä Euroopasta kolmanteen maailmaan.
Ateisti sanoisi, että koulutus tuo tietoa ja ymmärrystä ja tekee Jumalan tarpeettomaksi.
Joku toinen sanoo, että täysinäinen lautanen, hyvä terveys, asunto ja kaikki laitteet luovat ihmisen ympärille suojakuvun, jota mikään elämän syvyys ei järkytä.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Teologiaa shakkilautojen äärellä
Prahassa ei voi olla huomaamatta kristallia. Näyteikkunat ovat sitä täynnä. Ennen muuta olen pysähtynyt shakkipelien äärelle. Niitä on tehty kristallista, mutta myös taidokkaita puisia löytyy.
Olen ihaillut tšekkiläistä käsityötä ja samalla tutkinut laudoille rakennettuja asemia. Melkein kaikki ovat shakinpelaajan näkökulmasta kelvottomia.
Edes alkuasetelmassa olevat nappulat eivät välttämättä ole shakkisääntöjen edellyttämässä muodostelmassa. Pelitilanteita jäljittelevät asemat taas ovat useimmiten mahdottomia. Shakkisääntöjä noudattamalla nappulat eivät nimittäin voi päätyä millaisiin asetelmiin tahansa. Nappulat ovat laudalla kuin apinan sinne asettamina.
Oma ongelmansa on myös ylen kauniissa ja taidokkaasti tehdyissä nappuloissa. Ne ovat somia katsella, mutta niillä ei voi pelata, koska niiden ulkomuoto vei huomion itse pelaamiselta.
Näitä shakkilautoja tutkiessani en voi olla näkemättä niissä kelvottoman teologian tunnuspiirteitä. Asiaan perehtymättömän silmin kaikki on järjestyksessä. Kokonaisuus ei kuitenkaan toimi: tähän asemaan nappulat eivät ole voineet tulla minkäänlaisesta historiasta ja tästä peli ei minnekään kehity. Asetelma on ehkä kaunis, mutta se on pelikelvoton.
Olen ihaillut tšekkiläistä käsityötä ja samalla tutkinut laudoille rakennettuja asemia. Melkein kaikki ovat shakinpelaajan näkökulmasta kelvottomia.
Edes alkuasetelmassa olevat nappulat eivät välttämättä ole shakkisääntöjen edellyttämässä muodostelmassa. Pelitilanteita jäljittelevät asemat taas ovat useimmiten mahdottomia. Shakkisääntöjä noudattamalla nappulat eivät nimittäin voi päätyä millaisiin asetelmiin tahansa. Nappulat ovat laudalla kuin apinan sinne asettamina.
Oma ongelmansa on myös ylen kauniissa ja taidokkaasti tehdyissä nappuloissa. Ne ovat somia katsella, mutta niillä ei voi pelata, koska niiden ulkomuoto vei huomion itse pelaamiselta.
Näitä shakkilautoja tutkiessani en voi olla näkemättä niissä kelvottoman teologian tunnuspiirteitä. Asiaan perehtymättömän silmin kaikki on järjestyksessä. Kokonaisuus ei kuitenkaan toimi: tähän asemaan nappulat eivät ole voineet tulla minkäänlaisesta historiasta ja tästä peli ei minnekään kehity. Asetelma on ehkä kaunis, mutta se on pelikelvoton.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Tekstiviesti tuonpuoleiseen
Eilen näin Prahan parhaan kirjakaupan näyteikkunassa Solzhenitsynin Vankileirien saariston tšekinkielisen laitoksen. Maailmanlaajuisesti tämä on paljon merkittävämpi asia kuin Sofi Oksasen tuore julkaisu.
Elokuussa 1968 Neuvostoliiton panssarien tultua Prahaan ei voinut uskoa, että jonain päivänä Solzhenitsynia saisi ostaa vapaasti Vaclavin aukiolta. Ylivoima tuntui liian musertavalta. Tšekit eivät paljon voineet miehittäjille. He vaihtelivat katukilpiä, ja sen vuoksi panssarivaunujen suunnistajat olivat ajoittain eksyksissä.
Seuraavana talvena Tšekkoslovakian jääkiekkomaajoukkue taisteli Neuvostoliittoa vastaan kuin hengestään tapellut eläin. Kaikista näkemistäni jääkiekkoilijoista Jan Suchy on ollut vaikuttavin heittäytyessään kiekon eteen, tulipa se kuinka lujaa tahansa.
Olisin valmis maksamaan kohtalaisen summan, jos voisin lähettää silloisille Neuvostoliiton johtajille tekstiviestin jonnekin tuonpuoleiseen. Siinä lukisi: "Vaclavin aukiolta saa Solzhenitsynia. Ruumiin te saatoitte nujertaa, mutta sielua te ette saaneet."
Elokuussa 1968 Neuvostoliiton panssarien tultua Prahaan ei voinut uskoa, että jonain päivänä Solzhenitsynia saisi ostaa vapaasti Vaclavin aukiolta. Ylivoima tuntui liian musertavalta. Tšekit eivät paljon voineet miehittäjille. He vaihtelivat katukilpiä, ja sen vuoksi panssarivaunujen suunnistajat olivat ajoittain eksyksissä.
Seuraavana talvena Tšekkoslovakian jääkiekkomaajoukkue taisteli Neuvostoliittoa vastaan kuin hengestään tapellut eläin. Kaikista näkemistäni jääkiekkoilijoista Jan Suchy on ollut vaikuttavin heittäytyessään kiekon eteen, tulipa se kuinka lujaa tahansa.
Olisin valmis maksamaan kohtalaisen summan, jos voisin lähettää silloisille Neuvostoliiton johtajille tekstiviestin jonnekin tuonpuoleiseen. Siinä lukisi: "Vaclavin aukiolta saa Solzhenitsynia. Ruumiin te saatoitte nujertaa, mutta sielua te ette saaneet."
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Vankileirien saaristo kannattaa jättää vaikka kesken
Sofi Oksasen pienkustantamo on julkaisemassa Alexander Solzhenitsynin kirjan Vankileirien saaristo. Se on 1900-luvun tärkeimpiä kirjoja, ellei tärkein. Jo sen alaotsikossa "taiteellisen tutkimuksen kokeilu" on jotain puhuttelevaa.
Teos toteuttaa kirjailija Matti Pulkkisen vaatimuksen: kirjoja ei pidä verrata toisiinsa, vaan maailmaan.
Vankileirien saaristoon liittyy muutamia henkilökohtaisia muistoja. Yksi niistä on 1990-luvun alusta Viron Saarenmaalta. Huomasin, että minut majoittaneen perheen kirjahyllyssä oli Solzhenitsynin Vankileirien saaristo. Epäilin asian kipeyttä, ja vasta vierailun kolmantena päivänä rohkenin kysyä talon emännältä, oliko hän lukenut kirjan.
Nainen puhkesi kyyneliin ja sanoi: "En ole voinut."
Minä puolestani olen lukenut kirjasta suurimman osan. Lukiolaispoikana ostin sen suomenkielisen painoksen, joka oli itsesensuurin tähden julkaistu Ruotsissa, mutta jota sentään sai tuoda maahan ja vapaasti myydä. Hankin myös kirjan kakkososan ja luin senkin, mutta kolmas osa jäi ostamatta lähinnä sen tähden, että suomalaisen pienkustantamon julkaisema viimeinen nide oli ulkoasultaan eriparia kahden ensimmäisen kanssa. Edes mitat eivät täsmänneet.
Jos monet ihmiset nyt syöksyvät ostamaan Vankileirien saariston uutta painosta, he saavat varautua siihen, että kirja jää kesken. Niin vahvaa kärsimyksen vuodatusta se on. Miljoonien ihmisten kohtalo vyöryy päälle.
Ei se mitään. Vankileirien saaristo on niin tärkeä kirja Stalinin Neuvostoliitosta, että sitä kannattaa lukea edes sen verran kuin sattuu jaksamaan.
Teos toteuttaa kirjailija Matti Pulkkisen vaatimuksen: kirjoja ei pidä verrata toisiinsa, vaan maailmaan.
Vankileirien saaristoon liittyy muutamia henkilökohtaisia muistoja. Yksi niistä on 1990-luvun alusta Viron Saarenmaalta. Huomasin, että minut majoittaneen perheen kirjahyllyssä oli Solzhenitsynin Vankileirien saaristo. Epäilin asian kipeyttä, ja vasta vierailun kolmantena päivänä rohkenin kysyä talon emännältä, oliko hän lukenut kirjan.
Nainen puhkesi kyyneliin ja sanoi: "En ole voinut."
Minä puolestani olen lukenut kirjasta suurimman osan. Lukiolaispoikana ostin sen suomenkielisen painoksen, joka oli itsesensuurin tähden julkaistu Ruotsissa, mutta jota sentään sai tuoda maahan ja vapaasti myydä. Hankin myös kirjan kakkososan ja luin senkin, mutta kolmas osa jäi ostamatta lähinnä sen tähden, että suomalaisen pienkustantamon julkaisema viimeinen nide oli ulkoasultaan eriparia kahden ensimmäisen kanssa. Edes mitat eivät täsmänneet.
Jos monet ihmiset nyt syöksyvät ostamaan Vankileirien saariston uutta painosta, he saavat varautua siihen, että kirja jää kesken. Niin vahvaa kärsimyksen vuodatusta se on. Miljoonien ihmisten kohtalo vyöryy päälle.
Ei se mitään. Vankileirien saaristo on niin tärkeä kirja Stalinin Neuvostoliitosta, että sitä kannattaa lukea edes sen verran kuin sattuu jaksamaan.
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Kukaan ei anna aina parastaan
"En koskaan pistä nimeäni tuotteeseen, johon en ole pystynyt antamaan parastani." Lentokentällä näkemäni mainoksen mukaan John Deere on sanonut näin vuonna 1837.
John Deere kehitti alkuaan uudenlaisen kyntöauran, ja nykyään hänen nimensä liitetään ennen muuta traktoreihin. Hän aloitti uransa seppänä, joten saavutukset ovat mittavia.
Siitä huolimatta hänen lauseensa ei kelpaa yleiseksi elämänohjeeksi. Aika pieniksi jäävät ihmisen teot, jos hän aina ja joka kertaa antaa parhaansa. Pakko sitä on välillä lykätä keskinkertaista sekaan ja joskus vähän heikkotasoistakin.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Hiljaisen viikon ajatuksia
Ajatukset löytyvät tällä kertaa linkin takaa: http://ate.pp.fi/backyln.htm.
Uskon tämän viikon merkitykseen ja siihen, että se avaa elämän syvyydet, murheen ja ilon.
Uskon tämän viikon merkitykseen ja siihen, että se avaa elämän syvyydet, murheen ja ilon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
