On kiinnostavaa seurata eduskunnan keskusteluja, kun ollaan poliitikkojen erityisosaamisen ulkopuolella, kuten avioliitossa tai koulun opetussuunnitelmassa. Vaikutelmani on, että tämä keskustelu on hieman tasokkaampaa kuin työpaikkojen kahvipöydissä, mutta vain hieman.
Erityisen ongelmallisia ovat uskontokeskustelut. Tuskin kenellekään on ymmärrystä siihen, mistä uskonnollisessa kielessä on kyse.
Jotain auttaisi se, että keskustelijat miettisivät esimerkiksi konkreettisen ja abstraktin ajattelun eroa. Ihmislapsen kehityksessä konkreettisesta siirrytään abstraktiin jossain 12 vuoden iässä. Valitettavasti monien uskonnollinen ajattelu jää kymmenvuotiaan tasolle. Ei ymmärretä, että kertomus maailman luomisesta seitsemästä päivästä ei ole lainkaan aikamääre, aivan niin kuin jonkin olion kutsuminen tuhatjalkaiseksi ei ole yritys kertoa, kuinka monta jalkaa sillä on.
Jos abstraktin ajatteluvaiheen saavuttanut ihminen pysyy uskonnollisessa ajattelussaan lapsen tasolla, tuloksena voi olla vain sekasotkuja.
Vastaavasti lapselle ei pidä tarjota aikuisen vastauksia, niin kuin luulevat ne, joiden mukaan alakoulun uskonnon opetus voisi olla jotain vertailevaa uskontotiedettä. Sille opetukselle on aikansa, mutta vasta sitten, ihminen on irtaantunut konkreettisen ajattelun vaiheesta ja saavuttanut aikuismaisen ymmärryksen tai edes jotain siitä.
Viimeisimmässä rippikoulussa olen kysellyt nuorilta, mitä he vastaisivat viisivuotiaan kysymykseen: "Kuinka suuri Jumala on? Onko hän kerrostalon kokoinen?"
Sain tällaisia, varsin aikuismaisia vastauksia:
"Kun tulet vanhemmaksi, voit ymmärtää tämän."
"Sitä on vaikea sanoa."
"Jokainen voi kuvitella Jumalan sen kokoiseksi kuin haluaa."
Nämä ovat sinänsä kelpoja vastauksia, mutta niissä kaikissa on se vika, että ne eivät vastaa varsinaiseen kysymykseen. Lapsi ei kysynyt, missä iässä hän voi ymmärtää vastaukseen. Hän ei halunnut tietoa kysymyksensä vaikeustasosta, eikä hän kaivannut arviota siitä, kuinka laajoja ovat hänen kuvittelemisen vapautensa. Hän kysyi yksinkertaisesti Jumalan kokoa, esimerkiksi kerrostaloon verrattuna.
Muistan oman vastaukseni. En väitä sitä mallivastaukseksi, mutta mielestäni se ei ollut huonokaan: "Jumala on kerrostalon kokoinen ja vähän isompikin."
tiistai 25. helmikuuta 2014
lauantai 22. helmikuuta 2014
Koulukiusaamisen lopettamiseen tarvitaan muutakin kuin tomeruutta
Koulukiusaaminen on niitä elämänalueita, johon on esitetty ratkaisuksi nollatoleranssia. Kaunis periaate kuulostaa pätevältä toimintaperiaatteelta, mutta todellisuudessa se yksinkertaistaa maailmaa liikaa.
Ei riitä, että lainlaatijat ovat ehdottomia, opettajainhuoneessa ollaan yksimielisiä ja opettajanpöydän takana päättäväisiä. Todellisuus jakautuu kovin harvoin mustiin ja valkoisiin pallukoihin. Siinä välissä on laaja harmaa alue. Kiusallisinta on se, että välillä musta on valkoista ja valkoinen on mustaa.
Jotta osaisi toimia oikein käytännön tilanteissa, on myös tunnettava hyvin tarkkaan ne tilanteet. Monesti opettajalla ei ole riittävää asiantuntemusta oikeisiin johtopäätöksiin.
Kerron kaksi esimerkkiä.
Tavallisimmin pojat vastaavat kiusaamissyytöksiin sanomalla. "Mutta sehän on vain leikkiä." Useimmiten ei ole, mutta joskus oikeasti on.
Tunnen erään aikuisen miehen, jota on kouluajoilta kutsuttu Sika-Niemiseksi (sukunimi muutettu). Nimi on välillä lyhentynyt muotoon Sika. Normaalisti tuollaista nimitystä on pidetty loukkaavana, mutta hänen tapauksessaan se ei sitä ollut. Tarkistin asian häneltä itseltään. "Ei se ollut loukkaava nimi ollenkaan", hän sanoi. "Pelikentillä otteeni olivat välillä vain vähän rajut. Siitä se nimi tuli. Olin siitä jopa ylpeä."
Eräältä rippikoululeiriltä taas muistan erään pojan, jota leirin tytöt syyttivät kiusaajaksi. Todistus oli niin yksimielinen, etten osannut enää väittää vastaan. Siinä uskossa olisin varmaan vieläkin, ellen olisi aivan sattumoisin nähnyt, kuinka muuan tyttö, häntä ehkä eniten kiusaajaksi syyttänyt, otti kepin, käveli kymmenen metrin matkan kaiteella istuskelleen pojan luo, iski häntä kepillä muutenkin kipeään jalkaan ja käveli tyynesti pois. En todella tiennyt tämän nähtyäni, mitä minun olisi pitänyt ajatella kiusaamisesta. Olin varma vain siitä, että asia ei ollut aivan niin yksiselitteinen kuin se oli minulle kerrottu.
Selviä kiusamistapauksia on paljon. Enhän minä niitä kiellä. Tahdon vain muistuttaa siitä, että lehmä on märehtiväinen ja ihminen on erehtyväinen.
Ei riitä, että lainlaatijat ovat ehdottomia, opettajainhuoneessa ollaan yksimielisiä ja opettajanpöydän takana päättäväisiä. Todellisuus jakautuu kovin harvoin mustiin ja valkoisiin pallukoihin. Siinä välissä on laaja harmaa alue. Kiusallisinta on se, että välillä musta on valkoista ja valkoinen on mustaa.
Jotta osaisi toimia oikein käytännön tilanteissa, on myös tunnettava hyvin tarkkaan ne tilanteet. Monesti opettajalla ei ole riittävää asiantuntemusta oikeisiin johtopäätöksiin.
Kerron kaksi esimerkkiä.
Tavallisimmin pojat vastaavat kiusaamissyytöksiin sanomalla. "Mutta sehän on vain leikkiä." Useimmiten ei ole, mutta joskus oikeasti on.
Tunnen erään aikuisen miehen, jota on kouluajoilta kutsuttu Sika-Niemiseksi (sukunimi muutettu). Nimi on välillä lyhentynyt muotoon Sika. Normaalisti tuollaista nimitystä on pidetty loukkaavana, mutta hänen tapauksessaan se ei sitä ollut. Tarkistin asian häneltä itseltään. "Ei se ollut loukkaava nimi ollenkaan", hän sanoi. "Pelikentillä otteeni olivat välillä vain vähän rajut. Siitä se nimi tuli. Olin siitä jopa ylpeä."
Eräältä rippikoululeiriltä taas muistan erään pojan, jota leirin tytöt syyttivät kiusaajaksi. Todistus oli niin yksimielinen, etten osannut enää väittää vastaan. Siinä uskossa olisin varmaan vieläkin, ellen olisi aivan sattumoisin nähnyt, kuinka muuan tyttö, häntä ehkä eniten kiusaajaksi syyttänyt, otti kepin, käveli kymmenen metrin matkan kaiteella istuskelleen pojan luo, iski häntä kepillä muutenkin kipeään jalkaan ja käveli tyynesti pois. En todella tiennyt tämän nähtyäni, mitä minun olisi pitänyt ajatella kiusaamisesta. Olin varma vain siitä, että asia ei ollut aivan niin yksiselitteinen kuin se oli minulle kerrottu.
Selviä kiusamistapauksia on paljon. Enhän minä niitä kiellä. Tahdon vain muistuttaa siitä, että lehmä on märehtiväinen ja ihminen on erehtyväinen.
tiistai 18. helmikuuta 2014
Uusien sanojen peruskurssi
Olin helsinkiläisen konsulttifirman järjestämässä seminaarissa ja törmäsin siellä sanaan fasilitaattori. En ollut kuullut sanaa koskaan aiemmin, mutta vieraiden kielten pohjalta pystyin suunnilleen ymmärtämään sen merkityksen: se tarkoittaa jokseenkin samaa kuin mahdollistaja.
Seminaareissa oppii uusia sanoja. Vuosia sitten osuin Turussa sanaan hektinen. Vieläkään en ole keksinyt, miten hektisyys eroaa kiireestä tai ahdistavasta kiireestä - paitsi tietysti sillä tavoin, että se on olevinaan jotain hienompaa.
Koko ajan julkiseen puheeseen tunkee uusia sanoja, jotka eivät kuvaa mitään uutta asiaa tai ilmiöitä, vaan ainoastaan tarkoittavat jotain ikiaikaista ja luovat vaikutelman, että moneen kertaan käytetty ja sanottu olisi jotain uutta ja tuoretta. Muutaman hetken ne huvittavat, mutta pian ne alkavat kiusata ymmärryksen ihmistä.
Ainakin tällaiset tyhjänpäiväisyydet ovat muodissa:
Lähtökohtaisesti tarkoittaa samaa kuin itse asiassa. Arkisemmin voi käyttää sanoja niinku tai tota noin, jotka eivät kuitenkaan tunnu yhtä hienoilta. Siitä kätevä ilmaus, että sen lisääminen tai pois jättäminen ei muuta lauseen merkitystä millään tavoin.
Itse asiassa tarkoittaa samaa lähtökohtaisesti. Arkisemmin voi käyttää sanoja niinku tai tota noin, jotka eivät kuitenkaan tunnu yhtä hienoilta. Siitä kätevä ilmaus, että sen lisääminen tai pois jättäminen ei muuta lauseen merkitystä millään tavoin.
Asiakaslähtöinen. Höpsistä. Jos kutsuu toista ihmistä asiakkaaksi, todistaa jo sanavalinnallaan, että ensisijaisesti ajattelee firmansa, liikkeensä tai muun taustayhteisönsä etua.
Haasteellinen. Vieläkö joku muistaa, että asiat saattoivat olla hankalia tai vaikeita?
Voimaannuttaminen. Olen koettanut pähkäillä, miten tämä sana eroaa jo lapsena oppimastani voimistamisesta. Toistaiseksi en ole keksinyt. Osaako joku neuvoa?
Osallistaminen. Kirkollinen muotisana. Tarkoittanee osalliseksi tekemistä. Käyttäjät eivät ole uutuudenviehätyksessään huomanneet, että sana viittaa toisen ihmisen tekemistä joksikin. Aktiiviset ihmiset tekevät passiivisista itsensä kaltaisia, aktiivisia. Muita ihmisiä katsellaan sittenkin jostain ylhäältä päin, vaikka tekeydytään samanarvoisiksi.
Ottaa koppi jostain. Jalkapalloihmisenä kiusaa tällainen pesäpallotermi. Meikäläiset ottavat mieluummin pallon haltuun. Vanhat ja tutut ilmaukset kertovat asian yhtä hyvin: edelleenkin voi ottaa jonkin vastuulleen, homman hoitaakseen tai asian tehdäkseen.
Seminaareissa oppii uusia sanoja. Vuosia sitten osuin Turussa sanaan hektinen. Vieläkään en ole keksinyt, miten hektisyys eroaa kiireestä tai ahdistavasta kiireestä - paitsi tietysti sillä tavoin, että se on olevinaan jotain hienompaa.
Koko ajan julkiseen puheeseen tunkee uusia sanoja, jotka eivät kuvaa mitään uutta asiaa tai ilmiöitä, vaan ainoastaan tarkoittavat jotain ikiaikaista ja luovat vaikutelman, että moneen kertaan käytetty ja sanottu olisi jotain uutta ja tuoretta. Muutaman hetken ne huvittavat, mutta pian ne alkavat kiusata ymmärryksen ihmistä.
Ainakin tällaiset tyhjänpäiväisyydet ovat muodissa:
Lähtökohtaisesti tarkoittaa samaa kuin itse asiassa. Arkisemmin voi käyttää sanoja niinku tai tota noin, jotka eivät kuitenkaan tunnu yhtä hienoilta. Siitä kätevä ilmaus, että sen lisääminen tai pois jättäminen ei muuta lauseen merkitystä millään tavoin.
Itse asiassa tarkoittaa samaa lähtökohtaisesti. Arkisemmin voi käyttää sanoja niinku tai tota noin, jotka eivät kuitenkaan tunnu yhtä hienoilta. Siitä kätevä ilmaus, että sen lisääminen tai pois jättäminen ei muuta lauseen merkitystä millään tavoin.
Asiakaslähtöinen. Höpsistä. Jos kutsuu toista ihmistä asiakkaaksi, todistaa jo sanavalinnallaan, että ensisijaisesti ajattelee firmansa, liikkeensä tai muun taustayhteisönsä etua.
Haasteellinen. Vieläkö joku muistaa, että asiat saattoivat olla hankalia tai vaikeita?
Voimaannuttaminen. Olen koettanut pähkäillä, miten tämä sana eroaa jo lapsena oppimastani voimistamisesta. Toistaiseksi en ole keksinyt. Osaako joku neuvoa?
Osallistaminen. Kirkollinen muotisana. Tarkoittanee osalliseksi tekemistä. Käyttäjät eivät ole uutuudenviehätyksessään huomanneet, että sana viittaa toisen ihmisen tekemistä joksikin. Aktiiviset ihmiset tekevät passiivisista itsensä kaltaisia, aktiivisia. Muita ihmisiä katsellaan sittenkin jostain ylhäältä päin, vaikka tekeydytään samanarvoisiksi.
Ottaa koppi jostain. Jalkapalloihmisenä kiusaa tällainen pesäpallotermi. Meikäläiset ottavat mieluummin pallon haltuun. Vanhat ja tutut ilmaukset kertovat asian yhtä hyvin: edelleenkin voi ottaa jonkin vastuulleen, homman hoitaakseen tai asian tehdäkseen.
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Yksisuuntainen mielialahäiriö
Harri Hyyppä tiivisti Osviitta-lehdessä jostain hyvin
oleellista. "Aikamme sairaus on yksisuuntainen mielialahäiriö,
pakonomainen kiinnittyminen yksiin tavoitteisiin ja sen mukaiseen toimintaan ja
puheeseen."
Julkinen puhe todistaa tämän mielialahäiriön leviämistä
suoranaiseksi epidemiaksi.
Ymmärrän, että politiikassa ja taloudessa asioita on
yksinkertaistettava päättämisen mahdollistamiseksi. Ei saisi kuitenkaan
unohtaa, että tiettyihin laskelmiin perustuvat numerot eivät ole Pythagoraan
lakiin verrattavia universaaleja lakeja.
Valtiontaloudessa puhutaan kolmen miljardin aukosta niin
kuin se olisi taivaassa todistettu. Luultavasti aivan yhtä päteviä numeroita
olisivat yksi, kaksi, neljä ja viisi.
Kun puhutaan säästöjen ja veronkiristysten suhteesta, esillä
ovat vain prosenttivaihtoehdot 100 - 0 ja 50 - 50.
Mitä ihmeen vikaa on suhteissa 80 - 20 ja 60 - 40?
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Ohjeeksi ei enää riitä että kännykkä äänettömälle
Joskus viime keväänä havahduin siihen, että rippikoulun
kaupunkijaksolla kännyköiden äänettömälle laittaminen ei enää riitä
toimintaohjeeksi.
Varsinkaan tytöillä ei ole kireissä housuissaan taskuja, joihin he
työntäisivät laitteensa piiloon. Puhelinmuoti on kasvamaan päin, ja
niin monet kantavat laitetta koko ajan kädessään. Siinä he tuntevat värinän, kun
viestejä tulee, ja niitähän tulee - riippumatta siitä, ovatko vastaanottajan kädet ristissä rukouksen merkiksi.
Ainakaan minä en ymmärrä, miten siinä voisi keskittyä.
On pitänyt sanoa, että kokoontumisten ajaksi puhelin on irrotettava kokonaan kädestä ja tarvittaessa vietävä lukolliseen tilaan varkailta suojaan, jos on pelko, että se varastetaan eteisnaulakon takista. Oma käsi ei voi olla puhelimen tekakointiasema.
Taannoisessa Facebook-päivityksessäni kysyin: "Kummassa
kädessä sä pidät kännykkää, jos sun pitää suudella kundi- tai
gimmakaverii?"
Sain seinälleni pari täydentävää kysymystä jotka jatkoivat
samaa teemaa:
– Entäpä, kun lapsi tulee luoksesi, valittelee että ei ole
mitään tekemistä ja pyytää leikkimään? - Laitatko pelit pyörimään iPadista vai
älypuhelimesta?
- Kumman nappikuulokkeen otat irti, kun äiti/ope aloittaa,
vai luetko huulilta?
Leirijakson kysymykset ovat vähän toisenlaisia.
Leirijakson kysymykset ovat vähän toisenlaisia.
lauantai 8. helmikuuta 2014
Rippikoululainen ja nalle
Kirkkomme aulassa on pehmoleluja, monta nallea ja muita
sellaisia. Korin yllä lukee: "Saa ottaa kirkkoon mukaan."
Kun olemme tutustumassa rippikoululaisten kanssa kirkkoon,
pari tyttöä tulee onnellisen näköisinä luokseni. He näyttävät minulle korista
poimimaansa nallea ja kysyvät: "Saadaanko me ottaa tämä tuonne kirkkoon
sisälle?"
Minä melkein sanon: "Kun ne on tarkoitettu
lapsille."
Saan nielaistuksi vastaukseni ja sanon. "Totta kai.
Siitä vain."
Jään miettimään, mikä ihmeen tarve meillä on hävittää
itsessämme oleva lapsi ja pakottaa ihminen joksikin, mitä hän ei vielä ole.
maanantai 3. helmikuuta 2014
Julkista rahoitusta kannatetaan, verotusta ei
Eilisessä Helsingin Sanomien kolumnissaan Tommi Uschanov kertoo siitä, miten kysymysten sanamuoto vaikuttaa gallupin tuloksiin. Esimerkiksi tiedotusvälineisiin luotetaan kaksi kertaa enemmän kuin mediaan, vaikka niissä on kyse aivan samasta asiasta. Ammattijärjestöt saavat niin ikään huomattavasti suuremman kannatuksen kuin ammattiyhdistysliike.
Uschanov sanoo usein vastustaneensa suoraa demokratiaa sen takia, että kansa ei ikinä pääse päättämään sanamuodoista, joiden välillä se pääsee äänestämään.
Uschanov ei mainitse erinomaisessa kirjoituksessaan sitä sanaparia, jossa sanavalinta aiheuttaisi todennäköisesti suurimmat vastausten erot: Suuri osa niistä ihmisistä, jotka kannattavat julkisen rahoituksen ohjaamista tiettyyn kohteeseen, ovat sitä mieltä, että verorahoja siihen ei kuitenkaan saisi käyttää. Sana vero aiheuttaa lähes yksinomaan kielteisiä tunteita.
Ihmisillä on myös hyvin erilainen käsitys seurakunnasta ja kirkosta. Kirkkoa vieroksuva saattaa suhtautua varsin myönteisesti seurakuntaan, ainakin omaansa, vaikka ihminen ei oikeastaan millään tavoin voi olla tekemisissä kirkon kanssa olematta samalla tekemisissä seurakunnan kanssa. Vastaavasti hän kohtaa seurakunnassaan aina oman kirkkonsa.
Esimerkiksi Pirkkalan seurakunnan nuorten toiminta on osa Pirkkalan seurakuntaa, joka taas on Suomen evankelisluterilaisen kirkon haaraosasto.
Uschanov sanoo usein vastustaneensa suoraa demokratiaa sen takia, että kansa ei ikinä pääse päättämään sanamuodoista, joiden välillä se pääsee äänestämään.
Uschanov ei mainitse erinomaisessa kirjoituksessaan sitä sanaparia, jossa sanavalinta aiheuttaisi todennäköisesti suurimmat vastausten erot: Suuri osa niistä ihmisistä, jotka kannattavat julkisen rahoituksen ohjaamista tiettyyn kohteeseen, ovat sitä mieltä, että verorahoja siihen ei kuitenkaan saisi käyttää. Sana vero aiheuttaa lähes yksinomaan kielteisiä tunteita.
Ihmisillä on myös hyvin erilainen käsitys seurakunnasta ja kirkosta. Kirkkoa vieroksuva saattaa suhtautua varsin myönteisesti seurakuntaan, ainakin omaansa, vaikka ihminen ei oikeastaan millään tavoin voi olla tekemisissä kirkon kanssa olematta samalla tekemisissä seurakunnan kanssa. Vastaavasti hän kohtaa seurakunnassaan aina oman kirkkonsa.
Esimerkiksi Pirkkalan seurakunnan nuorten toiminta on osa Pirkkalan seurakuntaa, joka taas on Suomen evankelisluterilaisen kirkon haaraosasto.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
