torstai 16. kesäkuuta 2016

Puheenjohtavaali ja ylioppilastodistukset

On sentään yksi tilanne, jossa ikivanhaa ylioppilastodistusta voidaan kysellä: ison puolueen puheenjohtajavaali. Orpon, Stubbin ja Lepomäen arvosanat olivat kampanjan aikana esillä.

En ole nähnyt, että niitä muualla kyseltäisiin, tai tietysti jossain pääsykokeissa.

En silti sanoisi tuoreelle ylioppilaalle, ettei näitä kukaan myöhemmin muistele, ellet havittele puolueen puheenjohtajaksi.

Ensinnäkin arvosanat kertovat osaamisesta. Erinomaiset englannin kielen, matematiikan ja äidinkielen tulokset kertovat hyvistä englannin kielen, matematiikan ja äidinkielen taidoista, ja niille kaikille on elämässä käyttöä.

Toiseksi ihminen tarvitsee välitavoitteita, ja ylioppilastodistus on hyvä välitavoite.

Ihminen tarvitsee pieniä iloja.

Elämässä on hetkellisesti tärkeitä asioita, joilla ei ole pysyvää merkitystä, mutta joista pitää iloita silloin, kun ne ovat ajankohtaisia.

Jos poistetaan hetkelliset ilot, elämästä poistuu paljon: riemu hyvästä ruoasta, jalkapallomaaleista, osakilpailuvoitoista, koulupaikan saavuttamisesta, ensirakkaudesta, ensimmäisestä omasta asunnosta, kesätyöpaikasta ja ties mistä.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Väitöskirjat tehdään futiskisojen välissä

Sitä tuli 370 sivua

Ensimmäisen kerran törmäsin väitöskirja-ajatukseen opiskeluaikoinani gradun valmistumisen aikaan, kun ohjaava professori suositteli jatko-opintoja. Olin tutkinut Paul Tillichiä, joka oli hyvä johdattelija filosofian ja teologian historiaan, mutta en halunnut jatkaa siitä aiheesta. Olin saanut annokseni, enkä jaksanut uskoa, että olisin tuonut jotain oleellista Tillich-tutkimukseen, jota maailma oli muutenkin täynnä.

Seuraavan kerran väitöskirjani tuli mieleen 1990-luvun lopulla. Silloin pohdiskelin nykyistä aihettani, mutta väliin tuli Varta vasten -rippikoulumateriaalin teko, joka työllisti minut kaikessa laajuudessaan kahdeksi vuodeksi. Se näännytti täysin, enkä vähään aikaan jaksanut mitään. Välissä kului monta vuotta, koska ajattelin, että vuoroni oli jo mennyt.

Keväällä 2013 tein vihdoin ratkaisevan päätökseni, kun alkoi tuntua siltä, että tarvitsin varsinaisesta työstäni vähän lomaa. Kuvaavaa nuorisotyön papin työlle on se, että tuntee olevansa lomalla, kun sen sijasta kirjoittaa alle kahdessa vuodessa 370 sivua väitöskirjaa. Mutta ei siitä asiasta sen enempää.


Alkuaan olin väärässä Saarikosken kanssa

Olen lukenut kaunokirjallisuutta paljon, mutta runoutta hyvin vähän, oikeastaan vain Pentti Saarikoskea ja Paavo Haavikkoa. Loppusointuja en siedä ollenkaan.

Pentti Saarikoski oli niitä nuoruusvuosieni suuria julkisuuden hahmoja, joita ei voinut olla huomaamatta, vaikka heistä ei olisi muuten tiennyt mitään. Hän oli se älykkörunoilija, joka joi paljon ja vaihtoi vaimoja. Saarikosken teksteihin törmäsin ensimmäisen kerran koulussa joskus viidentoista ikäisenä, kun luokkamme sai äidinkielen tunnilla tutkittavaksi monisteen, jossa oli Saarikosken teksti: "Ajettiin hillitöntä vauhtia pimeää tietä pitkin, / keltavästäräkki käveli mustan oksan päästä päähän." Tuolloin olin varma, että kuka tahansa voisi kirjoittaa nuo rivit. Sittemmin olen muuttanut mieltäni.

Saarikosken löytämiseen meni kuitenkin paljon aikaa. Joskus 1990-luvulla ostin hänen kirjansa Tähänastiset runot. Hyvin pian kiinnitin huomiota raamattuviittausten lukuisuuteen. Aloin vedellä marginaaliin viivoja, mutta sillä kertaa ei seurannut sen enempää. Vasta paljon myöhemmin yhdistin nämä teemat minua alati kiinnostaneeseen uskonnonfilosofiseen teemaan kielestä, sen rajoista ja mahdollisuuksista.


Sivistyssanoja vain äärimmäisessä hädässä

Päätökseni väitöskirjan tekemisestä ja kahden vuoden virkavapaasta tein keväällä 2013, mutta lähinnä yliopiston hitauden takia pääsin toteutukseen vasta syksyllä 2014. Professori oli kovin epäileväinen sen suhteen, saisinko työn aikaan kahdessa vuodessa. Rohkenin olla eri mieltä. Sanoin, etten aloita tyhjästä ja että minulla on luja itsekuri. Kun professori jäi eläkkeelle keväällä 2014, hän oli sitä mieltä, että kannatti aloittaa saman tien, koska aika on lyhyt. Minä väitin vastaan ja sanoin, että katson jalkapallon MM-kisat ensin. Niin tein, ja vastaavasti toimitin työni esitarkastukseen samana päivänä kuin EM-kisat alkoivat. Olen havainnut hyväksi, että tällaisia hommia tehdään jalkapallokisojen välissä. Elämässä on tiettyjä tärkeysjärjestyksiä.

Nyt työ on esitarkastajilla. Heillä on kolme kuukautta palautteen antamiseen. On varmaa, että heillä on yhtä ja toista huomautettavaa. Se on heidän tehtävänsä, ja muutenkin Saarikoski on niin monimielinen kohde, että näkökulmia on loputtomasti. Jos nyt hyvin menee, väitöstilaisuus on joskus syksyllä.

Väitöskirjani nimi on "Sakeinta sumua käskettiin sanoa Jumalaksi". Se on Saarikoski-sitaatti. Alaotsikkona on "Uskonnollinen kieli Pentti Saarikosken tuotannossa".

Olen varma, että työni on kenen tahansa tavallisen fiksun ihmisen luettavissa. Tästä on takeena esimerkiksi se, että inhoan sivistyssanoja ja käytän niitä vain viimeisessä hädässä. Pentti Saarikosken lisäksi pohdin uskonnollisen kielen rajoja ja mahdollisuuksia.


Vähintään 44 tuntia viikossa ilman lomia

Jos väitöskirjastani olisi ollut minulle niin sanottua hyötyä, asiaan olisi pitänyt ryhtyä nuorempana. Nyt minun on turha toivoa, että minulle tarjotaan kirkossa jotain suurenmoista asemaa. Elämä menee kuitenkin niin kuin menee. En voi kuvitella, että olisin voinut valita toisin kuin olen valinnut. Ihminen kirjoittaa elämäänsä, mutta häntä myös Kirjoitetaan.

Sitä paitsi väitöskirjan tekemisellä on puolensa näin korkean iän saavuttamisen jälkeen. Yleissivistys on toisella tasolla kuin heti yliopisto-opintojen jälkeen. Kaikkia oleellisia kirjoja ei tarvitse hankkia kirjastosta, sillä niitä löytyy omastakin kirjahyllystä. Voimiaan osaa arvioida paremmin kuin nuorena. Tietää, miten saa itsestään kaiken irti, muttei yli kaiken. Tunnistaa, milloin päivä on viisainta lopettaa.

Olen pitänyt päivittäin kirjaa tunneistani. Viikkotunteja on ollut yleensä 44, mutta joskus vähän yli 50. Kerran lipsahti saamattomuuden puolelle ja jouduin tyytymään 40:ään. Jouluna ja pääsiäisenä olen sallinut kaksi ylimääräistä vapaapäivää. Kesälomaa ei ole ollut, mutta nyt huhtikuussa lomailin viikon verran Irlannissa. Toissa keväänä olin Prahassa, mutta sen ajan käytin enimmäkseen siihen, että kirjoitin Prahan kaupunginkirjastossa.

Lisäksi korkean iän saavuttaminen vaikuttaa siihen, ettei enää juokse joka pallon perässä. Uskaltaa sanoa asioille: "Kiinnostavaa, mutta tähän minulla ei ole varaa syventyä tämän enempää."

Paraikaa keskityn jalkapalloon. Uskon, että Ranska voittaa.West Hamissa pelaava Dimitri Payet on kova.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Urheilussa kauneinta

Dimitri Payetin voittomaali Ranskan EM-kisojen avauspelissä oli taas yksi niistä jalkapallomaaleista, jotka jäävät mieleen.

On kymmeniä erilaisia tapoja tehdä jalkapallomaali tai ehkä satoja.

Kuinka monta on jääkiekossa? Ehkä kuusi.

Kuinka monella tapaa koripallossa voi tehdä. Ehkä kolme.

Jalkapallossa nämäkin kisat tuottavat taas jonkin oivalluksen: ai, näinkin se voi tehdä.

Jalkapallomaali on kauneinta, mitä urheilussa on.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Trauma, ilo ja nerokas vastaus

Äiti ei antanut minun katsoa vuonna 1968 Euroopan Cupin finaalia, jossa pelasivat Manchester United ja Benfica. Se oli yksi legendaarisia otteluita, ja siinä olisi nähnyt yhtä aikaa Eusebion, Bobby Charltonin, George Bestin ja Dennis Lawn. Kuulemma en olisi jaksanut herätä kouluun.

Se oli paha kasvatusvirhe.

Onneksi isä herätti keskellä yötä katsomaan, kuinka Muhammad Ali eli silloinen Cassius Clay voitti nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruuden Sonny Listonilta. TV:n mustavalkoinen, heikkolaatuinen kuva on vain lisännyt muistoni myyttisyyttä.

Sillä tavoin poikia on kasvatettava.

Mutta muistan minä Muhammad Alista muutakin. Hän oli pahoin Parkinsonin taudin runtelema mies, kun häntä haastatellut toimittaja kysyi häneltä, katuiko hän nyt sairautensa päivänä nyrkkeilyuraa, joka oli kenties aiheuttanut hänen tautinsa.

Vastaus oli tyhjentävän nerokas: "Jos en olisi nyrkkeillyt, en olisi tässä kysymyksiisi vastaamassa."

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Ikuisesti ajankohtainen

Sanomalehden tietovisailussa kysyttiin, kuoliko Franz Kafka 1924, 1966 vain 1990.

Oikea vastaus on tietysti 1924.

Kafkan kirjailijanlaatua kuvaa kuitenkin se, että mikään vastaus ei olisi aivan karkea virhe. Kalle Päätalosta, Väinö Linnasta, John Irvingistä, James Deanista tai Freddie Mercurysta ei voisi kysyä noin.

Jotkut vain ovat ikuisesti ajankohtaisempia kuin toiset.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Onnellinen pudotus

Kerronpa onnellisen sattuman ja hauskan muiston muutaman vuoden takaa:

Olin ilmeisesti kolauttanut järjestelmäkamerani  teleobjektiivia, koska sen zoomin säätö oli kokonaan jumissa.

Vein putken kamerahuoltoon, ja hetken mietimme siinä tiskillä, kannattaako putkea lainkaan korjata. Mies valitteli, että hinta-arviota on vaikea sanoa, jos ei ole katsonut sisään ja voinut sillä tavoin nähdä mahdollisesti vaihdettavat osat.

Meidän siinä näin miettiessämme putki lipsahti hänen kädestään pöydälle noin kahdenkymmenen sentin korkeudesta. Se putosi tarkasti kyljelleen ilman, että mikään kulma olisi osunut pöytään.

Sen jälkeen objektiivi toimi.

Me siinä repesimme nauruun kahta puolen tiskiä.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Maallikon Nokia-analyysi

Tänään Nokian puhelintoiminnot loppuivat lopullisen lopullisesti. Tyhmä maallikkokin uskaltaa koota tärkeimmät syyt ja merkittävimmät käännekohdat.

Tärkeimmät syyt:
1) Pissa nousi päähän.
2) Unohtui lentopallokentän viisaus: älä jää ihailemaan.
3) Uusi amerikkalainen johtaja (Elop) haukkui oman yhtiönsä tuotteet

Käännekohdat:
1) Lokakuussa 2011 Nokia ilmoitti lopettavansa neljä vuotta aiemmin perustamansa Romanian Clujn tehtaan.  Ei voi olla laskelmia, joiden perusteella olisi viisasta rakentaa jonnekin tehdas, joka neljän vuoden jälkeen lopetetaan. Tyhmäkin näki, että jokin oli pahasti vialla.
2) Se hetki, kun uutisoitiin, että Nokia vähentää tutkimukseen ja tuotekehittelyyn varaamiaan varoja. Laudat olisi voinut iskeä ikkunoihin saman tien.