perjantai 7. joulukuuta 2018

Kansakunnan jakaantumista liioitellaan

Kirjailija Sofi Oksanen kirjoitti Helsingin Sanomiin erinomaisen esseen isänmaallisuudesta. Hän kertoi esimerkiksi siitä, että käsitteillä on eri kielissä ja maissa erilainen merkitys. Virolaisen on täysin mahdotonta puhua kielteiseen sävyyn isänmaallisuudesta, kun taas Suomessa sanaa ovat omineet itselleen varsin epäilyttävät piirit.

Yhdessä kohdin Oksanen osui miinaan. Hän kertoi, että hänellä on yhteinen kokemus erimaalaisten ikätoveriensa kanssa. Yhdysvaltalaiset, puolalaiset, ruotsalaiset, itävaltalaiset ja tšekit tuntevat, etteivät muista aikaa, jolloin maa olisi jakaantunut yhtä voimakkaasti kahtia kuin nykyään.

Ainakin Suomessa tämä ajatus kertoo enemmän vuonna 1977 syntyneen kirjailijan muistin lyhyydestä kuin ihmisten todellisuudesta.

Jos Oksanen olisi kaksikymmentä vuotta vanhempi, hän olisi perillä siitä, että vielä 1970-luvun alussa kymmenvuotiaan pojan oli tiedettävä, kumpaan paikkakunnan kahdesta urheiluseurasta hänen oli sallittua liittyä. Oli kaksi urheilun keskusjärjestöä TUL ja SVUL. Edelliseen kuuluivat vasemmistolaiset seurat, jälkimmäiseen oikeistolaiset.

Kauppaketjujakin oli kahta lajia, ja siksi maidon ostaminen oli poliittinen valinta. Myös sukupolvien välinen kuilu oli aivan oikea kuilu. Kyse ei ollut vain ääripäiden keskinäisestä välimatkasta, vaan siitä että kansakunnan halkeama kulki suuren enemmistön keskellä.

Kun mennään vielä kahta sukupolvea kauemmaksi, jakaantuminen oli niin katkeraa, että osapuolet ampuivat toisiaan.

Oksanen on tietysti oikeassa siinä, ettei hän eivätkä hänen ikätoverinsa muista jakaantuneempaa aikaa. Mutta jo minun ikäiseni muistavat.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Luuonnonäänet katoavat äänimaisemasta


Kaksikymmentäkuusi vuotta sitten luin kanadalaiselta säveltäjältä Murray Schaferilta, että varhaisten kulttuurien äänistä luonnonääniä oli kaksi kolmannesta, neljäsosa oli ihmisten ääniä ja loput teknisiä ääniä. Renessanssin aikana luonnonäänten osuus pieneni puolella. Schaferin jutun aikoihin niitä oli enää yksi prosentti, kun taas koneet tuottivat äänistä kaksi kolmannesta.

Itsenäisyyspäivänä sopii miettiä, miltä Suomi kuulostaa vuonna 2018. Vieläkö luonnonäänet pääsevät kuuloomme saakka?

Jos eivät pääse, mitä tästä seuraa?

lauantai 1. joulukuuta 2018

Muurahaisten juoksukilpailut

Yksi rippikoululeirien hauskoista puolista on, että siellä sallitaan aikuisenkin ihmisen olla vähän hassu ja kokeilla ideoita, joihin ei normaalioloissa tartu.

Kerran me järjestettiin muurahaisten juoksukilpailut. Taisi olla vieläpä minun ajatukseni.

Jokainen kilpailuun osallistunut otti omakseen yhden virkeältä vaikuttaneen muurahaisen. Maahan vedettiin lähtöviiva ja maaliviiva, johon laitettiin houkuttimeksi siirappia tai hunajaa houkuttemaan kilpailjoita oikeaan suuntaan.

Kun kisa alkoi, yksikään kilpamuurahainen ei lähtenyt maaliviivaan suuntaan, vaan lähti aivan omille, mieleisille reiteilleen.

Jälleen kerran tuli todistetuksi, että monet ideat ovat parhaimmillaan, kun niitä ei toteuta.

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Moottoritienopeuden noston seuraukset voi laskea ilman konsultteja

Konsultti selvittää, mitä seurauksia olisi sillä, että Helsingin ja Tampereen välisellä moottoritiellä suurin sallittu nopeus nousisi 10 km/h eli 130:een km/h. Muutos koskisi lähinnä tieväliä Tampere - Klaukkala, jolla on pituutta noin 150 km.

Asian selvittämiseen ei tarvita konsultteja. Kuka tahansa voi päätellä asiat ihan itse.

Tampereen ja Klaukkalan välillä polttoainetta kuluisi moottorityppistä riippuen 0,75 - 1,5 l enemmän kuin nykynopeuksisilla. Hiilidioksidipäästöt kasvaisivat saman verran. Tämä selviää nopeasti, kun tutkii Tekniikan maailman autotestejä.

Aikaa säästyisi tasaisella nopeudella noin kuusi minuuttia. Näitä yhtälöitä opiskellaan peruskoulussa.

Liikenneturvallisuuden laskelmat ovat vaikeampia ja vain tilastollisia. Varmaa on, että turvallisuus ei ainakaan lisäänny.

Voinko lähettää laskun liikenne- ja viestintäministeriölle?

maanantai 26. marraskuuta 2018

Kaksi turhaa sanaa: paradigma ja diskurssi

Osuin historioitsija Teemu Keskisarjan ajatukseen, joka rohkaisi minua suuresti (HS Teema 5/17). Hän kertoi, että jos tekstissä on sana paradigma tai diskurssi, hän lopettaa lukemisen kirjoittajasta ja aiheesta riippumatta.

Kumpaakin sanaa olen yrittänyt opiskella. Paradigman olen oppinut kohtalaisen hyvin, ja se on mielestäni vain osittain turha. Hyvin varovaisesti voin käyttää sitä jopa omassa tekstissäni, jos on puhe tieteen asioista.

Diskurssia en ole koskaan ymmärtänyt. Se ei kuulu aktiiviseen eikä passiiviseen sanavarastooni. Toisaalta olen havainnut, ettei sen tuntemista tarvitse. Kun siihen törmää, se kannattaa lausua joko tota noin, niinku tai itse asiassa. Sitten vain painelee reippaasti eteenpäin.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Pieni tepastelija muuttaa monien elämää

Meidän poikien äidinpuoleinen serkku on saanut pienen poikalapsen. Sukupuuhun sijoitettuna tämä vastasyntynyt ei ole minusta katsoen aivan lähimmällä oksalla, mutta maantiede muuttaa asiaa. Hänen kotinsa on alta kilometrin päässä, ja tuore äiti on ollut tavallinen näky keittiöpöydässämme. Muistan hänet aina, kun kuulen nimen Béla Bartók. Sattumoisin lapsen isäkin on tuttu vanhoilta ajoilta. Lisäksi lapsi on suvun nuorin, ja nuorintahan aina seurataan enemmän kuin muita.

Kaikki tämä vaikuttaa siihen, että Väinö muuttaa joltain kohdin elämääni. Hän tulee tepastelemaan meidän olohuoneessamme. Hänen tulevat ystävänsä ja elämänvaiheensa tulevat osaksi minunkin elämääni.

Taas on avautumassa ikkuna uusiin maailmoihin, kokonaiseen ihmiseen. Toistaiseksi olen nähnyt vain valokuvan ja siellä nenännipukan, mutta vähitellen peitteistä kääriytyy ihminen esiin. Reitit alkavat syntyä, ja noin vuoden kuluttua voi jo seurata jalanjälkiä ja tutkia, minne ne johtavat – Johdatusta seuraillen, toivottavasti.


lauantai 24. marraskuuta 2018

Pentti Linkolan taatusti tosi ajatus

Tuskin olen ainoa, joka on pulassa ilmastokysymysten kanssa. Tuntuu, että melkein aina on olemassa jokin hyvän ajatuksen kumoava vastaväite, joka alkaa sanalla toisaalta. Sähköautot ovat hyviä, mutta toisaalta niiden vaatima lisäenergia kenties tuotetaan polttamalla hiiltä. Toinen toisaalta on akkujen tuotanto. Kun maailma täyttyy sähköautoista, akut voivat olla suuri ongelma.

Väestönkasvu on ongelma. Toisaalta en näe mitään järkeä siinä, että Suomeen ei synny lapsia vanhemmistaan huolehtimaan ja puute korvataan maahanmuuttajilla. Mitähän ekologista apua on siitä, että suomalaiset kuluttajat korvataan ulkomaalaistautaisilla kuluttajilla?

Lisäksi oma mieli tarttuu halukkaasti näihin toisaalta-sanoihin. Niistä saa perusteluja entiseen elämäntapaan, vaikka jotain olisi tehtävä.

Pentti Linkola on sanonut ääneen sen ainoan ajatuksen, josta voi olla varma: taatusti varminta luonnonsuojelua on kuluttamatta jättäminen.