Nykylapsen 238 lelua

Vuonna 1927 syntynyt isäni sanoi leikkejäni katsellessaan, että hänellä itsellään oli ollut vain yksi puuhevonen ja siltäkin oli ollut jalka poikki. Tätä hän ei kertonut kadehtien eikä päivitellen, hän vain totesi aikojen muuttuneen.

Olen juuri lukenut, että keskimääräisellä brittilapsella olisi 238 lelua. Suhtaudun lukumäärään varauksellisesti. Avoimia kysymyksiä on paljon: Ovatko luvussa mukana ensimmäistä puruleluaan jäystävät vauvat? Lasketaanko jokainen legopalikka erikseen? Voiko legokokoelman laskea yhdeksi, vaikka siitä voi rakentaa kymmeniä erillisiä leluja? Ovatko tietokonepelit leluja? Miten pallot luokitellaan? Niinpä brittilapsen 238 lelua vaikuttaa mielivaltaiselta lukemalta.

Nykylapsia ei pidä kadehtia, vaikka lastenhuoneen tavaraa on paljon. Mikä lelujen määrässä voitetaan, se ympäristön monipuolisuudessa hävitään. Skandinaaviseen nykytyyliin sisustetussa kodissa lapsen maailma on tehtävä muovirojulla. Saako olohuoneessa pelata edes palloa? "Kun aikuiset näkevät sotkua, lapset näkevät mahdollisuuksia", kirjoittaa Rutger Bregman.

Vielä minun lapsuudessani oli autiotaloja, autonromuja, heinälatoja, siivoamattomia rojuläjiä ja laitteita, jotka sai auki. Sääliksi tulee lapsia, joiden ulkoleikkeihin on tarjolla vain EU:n turvasäännösten mukaisia leikkikenttiä, kaikkialla samanlaisia. Turvahiekka on pehmeää, mutta se ei opeta varomaan.

Teleskooppimailalla isällisiä opetuksia

Isäinpäivä on saarnaavalle papille hankala päivä. Toisaalta pitäisi puhua pyhäksi annetusta tekstistä, joka on sijoitettu kirkkovuoden paikalleen kenties vuosisatoja sitten, ja toisaalta olisi otettava huomioon se isäinpäivä. 

Tänä vuonna yhdistettävinä olisivat olleet perhejuhla ja raamatullinen pelkojen teema: "Eikö kahdella kuparikolikolla saa viisi varpusta? Silti Jumala näkee jokaisen niistä. Samoin on jokainen hiuksennekin laskettu. Älkää siis pelätkö." – Kai siitä voisi saarnan rakentaa.

Aamun lehtiä lukemalla olisi saanut erilaisen aasinsillan: Väkivallasta syytetyt järjestyksenvalvojat ovat juuri olleet oikeudessa. Syytteen mukaan he ovat lyöneet viidentoista ikäistä poikaa kuusitoista kertaa teleskooppimailalla jalkoihin: yksi lyönti jokaiselle ikävuodelle ja kerta kiellon päälle. On suihkutettu kasvoille oc-sumutetta, ja on teljetty käsirautoihin ja lavastettu huumerikoksen tekijäksi.

Syytetyt valvojat puolustautuivat sillä, että heidän aikeensa oli pelotella ja tarjota "isällistä opetusta". Siinä sitä on isäinpäivää.

Myös vartijat lienevät oman elämäntarinansa uhreja. Mitä mahtaa kertoa se, että isällinen opetus merkitsee teleskooppimailalla lyömistä? Näille kavereille ei olisi helppo saarnata rakastavasta, taivaallisesta isästä, jonka sydäntä riipaisi, kun hän näki hulttiopoikansa tulevan kotiin: "Hän juoksi poikaa vastaan, heittäytyi hänen kaulaansa ja suuteli häntä." 

Oppia ja elämää ei voi erottaa toisistaan. Dogma ja moraali kuuluvat yhteen. Hyvästä elämästä seuraa hyviä opetuksia, ja kelvottomat opit tuhoavat elämää.

Lahjaksi saatu kello

Olohuoneen seinällä oli kello, joka ei mitenkään sopinut muuhun sisustukseen. Se oli kuitenkin mummoltani saatu lahja, joten se oli pantava esille. Oli olevinaan moraalinen pakko. Kiusallinen ristiriita tuli ratkaistuksi sillä, että kello sai päälleen lapun, jossa luki "lahjaksi saatu kello". Vieraille se tarjosi hyvän pontimen selittää outoa sisustusvalintaa, ja mummon yllätyskäynnillä se olisi ollut nopeasti poistettavissa.

Oikeasti lahja ei ollut puhdas lahja. Mummo oli sanomattomasti pidättänyt itselleen oikeuden valvoa seinäkellon käyttöä. 

Pahimpia lahjatavaroita lienevät taulut, jotka kenties sopivat mummolan seinälle, mutta eivät nuoren perheen skandinaavisen niukkaan sisustukseen. Edes kehysten vaihtaminen ei pelasta tilannetta.

Anton Tšehovilla on poikkeuksellisen paljon silmää arkielämän yllätyskäänteille. Novellissaan Taiteen tuote hän kertoo lääkäristä, jolle hänen kiitollinen potilaansa lahjoitti suurikokoisen kynttelikön. Lääkäri toppuutteli lahjan antajaa, koska jalustan alastomat naiset olivat liian riettaita hänen odotushuoneeseensa. Kynttelikkö jäi kuitenkin lääkärille. Hän lahjoitti sen edelleen tuntemalleen asianajajalle, joka niin ikään piti kynttelikköä itselleen sopimattomana. Seuraavaksi lahjan sai komedianäyttelijä Šaškin. Häntä neuvottiin myymään kynttelikkö vanhoilla pronssiesineillä kauppaa tekevälle muorille, ja niin lahjaesine muuttui kauppatavaraksi. 

Novellin lopussa muori tuli lääkärin luo kynttelikön kanssa. "Tohtori avasi suunsa, tahtoi sanoa jotakin, mutta ei virkkanutkaan mitään: hänen kielensä ei toiminut."

Käytännön ratkaisu

Seitsemänkymmenluvun alussa kaksi Turkuun opiskelemaan tullutta tyttöä oli vuokrannut yhteisen yksiön. Vuokraaja oli kuitenkin huijari, joka oli vain ottanut vastaan ennakot. Milloinkaan hän ei saapunut avainta luovuttamaan. 

Tytöt istuivat kerrostalon portaissa, kunnes menivät talonmiehen luo siinä toivossa, että vuokraaja olisi jättänyt avaimen sinne. He kysyivät ovensuun naiselta talonmiestä, ja nainen joutui moneen kertaan toistamaan, että hän oli talonmies. Avainta ei ollut.

Kuullessaan tyttöjen tilanteen nainen komensi omat poikansa olohuoneeseen ja antoi tytöille heidän huoneensa. Mies, telakalla töissä ollut levyseppähitsaaja, tuli kotiin paljon myöhemmin. Opiskeluvuosien ajan talonmiehen perhe oli varakotina tytöille, jotka saivat lopulta omankin asunnon. Huijatuksi tulemisesta alkanut suhde oli voimassa vielä kymmeniä vuosia myöhemmin. 

Jokaisessa on vikansa

Nuorten kanssa käymistäni lukemattomista keskusteluista muistan erityisesti kaksi, jotka molemmat käytiin saman pyöreän pöydän äärellä.

Toisella kerralla keskustelimme sukulaisista. Sovittiin, että arvioitaviksi otettiin oma perhe, isovanhemmat, sedät, enot, tädit, serkut ja serkkujen vanhemmat ja vähälukuisten sukulaisten tapauksessa myös pikkuserkut. Kysymys kuului, olivatko he kaikki niin mainiota sakkia, ettei heissä olisi ketään sellaista, jota ei mielellään tunnustaisi sukulaisekseen. Kukaan ei ilmoittautunut.

Toisen kerran mietittiin vikoja, joita itse kullakin oli. Sovittiin, että mitään todella merkittävää tunnustusta ei tarvittu, pienet viat riittivät. Edelleen sovittiin, että juttua ei leviteltäisi pöytäseuramme ulkopuolelle. Kaikilta löytyi jotain. Kahdella oli outo implantti peukalon taitteessa, yksi rohkea tunnusti muhkuranenänsä, yhdellä oli keppisormet, toisella ressukkapeukalo. Jollakulla oli leuassa lovi ja toisella jalkoina suurikokoiset melat. Mainittiin myös pitkä isovarvas, joka oli herättänyt alakoulun opettajassa hilpeyttä, kun oppilas oli sattunut jumppatunnilla jonon päähän.Kaikilta löytyi.

Jonon ensimmäinen, joka jäi ilman

Jalkakäytävällä oli jotain vetistä ja tahmeaa, joka toi mieleen klassisen adventtisohjon. Radiokin muistutti kirkkovuoden vaihtumisesta, kun partiolaiset mainostivat adventtikalenteriaan.

Oikaisin Aleksanterin kirkkopuiston läpi. Siellä mutkitteli pitkä jono, jolle tuuheat puut tarjosivat näkösuojaa. Minä olen niitä onnellisia, joiden ei tarvitse liittyä leipäjonoon. Sain mennä ohituskaistaa ja miettiä näiden ihmisten tarinaa, joista näin vain selät. Valkoihoisia tuntuivat olevan. Kielistä kuulin suomea ja ukrainaa.

Jäin miettimään kuulemaani lausahdusta: "Riittääköhän meille? Kerran olin se ensimmäinen, jolle ei enää ollut."

On etsittävä välttämättä ja turhaan

Uskon maailmassakaan ei pidä luottaa siihen, että hiiri tulisi makaavan kissan suuhun. Sen tähden tarvitaan ponnistelua, kuten rukousta, Raamatun tutkimista, jumalanpalvelusta ja lähimmäisten palvelua. Näiden osalta ei saa välttää kalliita kuukausieriä, korkeita osamaksuja eikä ylivelkaantumista.

On suurenmoinen oppi, että etsi Jumalaa kaikesta sielustasi ja voimastasi, ole valmis antamaan kaikki ja maksamaan siitä korkein mahdollinen hinta. Kulje elämän syvissä vesissä ja siellä kasva suuren ymmärrykseen. Kun olet tämän tehnyt, tiedät kulkeneesi tien, jonka varrelta armo löytyy. Näin on säädetty.

Vasta lopuksi huomaat, että tie on ollutkin turha ja että armo yllättää sinut sieltä, mistä et ikinä tajunnut sitä löytäväsi. Kaiken aikaa se on ollut likempänä kuin ikinä olet kuvitellut, mutta sen ymmärtääksesi on pitänyt käydä kaukana. Se on ollut lähellä, lähempänä kuin sinä itse. Sinun silmäsi eivät vain nähneet, mitä oli vieressä tai peräti sisälläsi.