Nuorten kanssa käymistäni lukemattomista keskusteluista muistan erityisesti kaksi, jotka molemmat käytiin saman pyöreän pöydän äärellä.
Toisella kerralla keskustelimme sukulaisista. Sovittiin, että arvioitaviksi otettiin oma perhe, isovanhemmat, sedät, enot, tädit, serkut ja serkkujen vanhemmat ja vähälukuisten sukulaisten tapauksessa myös pikkuserkut. Kysymys kuului, olivatko he kaikki niin mainiota sakkia, ettei heissä olisi ketään sellaista, jota ei mielellään tunnustaisi sukulaisekseen. Kukaan ei ilmoittautunut.
Toisen kerran mietittiin vikoja, joita itse kullakin oli. Sovittiin, että mitään todella merkittävää tunnustusta ei tarvittu, pienet viat riittivät. Edelleen sovittiin, että juttua ei leviteltäisi pöytäseuramme ulkopuolelle. Kaikilta löytyi jotain. Kahdella oli outo implantti peukalon taitteessa, yksi rohkea tunnusti muhkuranenänsä, yhdellä oli keppisormet, toisella ressukkapeukalo. Jollakulla oli leuassa lovi ja toisella jalkoina suurikokoiset melat. Mainittiin myös pitkä isovarvas, joka oli herättänyt alakoulun opettajassa hilpeyttä, kun oppilas oli sattunut jumppatunnilla jonon päähän.Kaikilta löytyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti