maanantai 22. syyskuuta 2025

Hakaristeissä pitäytyminen ja suomalainen jääräpäisyys

Elokuun yllättäviä uutisia oli, että Suomen ilmavoimat luopuu hakarististä eräissä tunnuksissaan, kuten lipuissa. Lentokoneissa hakaristejä ei ole ollut jatkosodan jälkeen.

Hakaristin käyttöä on perusteltu Suomessa sillä, että se on vanha kansallinen tunnus eikä suinkaan Hitlerin Saksan jäljittelyä. Perustelu on sikäli oikea, että hakaristi on ikivanha, monien kansojen käyttämä symboli. 

On jäänyt kuitenkin ottamatta huomioon, kuinka syvästi Hitlerin Saksa on vaikuttanut eurooppalaiseen historiatajuun. Se on saastuttanut kaiken sen, minkä kanssa se on ollut tekemisissä. Myös sanat ja symbolit voivat likaantua käytössä. Tuore esimerkki on sana ”peukku”. Sitä ei voi enää kirjoittaa huolettomasti mihin tahansa.

Kirjan Hakaristin historia kirjoittanut Teivo Teivainen puhuu suomalaisesta jääräpäisyydestä. Hän kertoo siitä, kuinka sitkeät perinteet uhkasivat jopa sotilaallista menestystä. Sodan aikana muuten maastonvärisiä koneita koristi suuri valkoinen ympyrä, jonka keskellä oli hakaristi. Tunnus oli vaarallisen helppo huomata yläilmoista, ja se haluttiin poistaa. Ei kuitenkaan poistettu, vaan perinnesyyt ja suomalainen jääräpäisyys voittivat.

Kun nykyään hakaristejä siivotaan ilmavoimien tunnuksista pois, syy on yksinkertaisesti siinä, että ne eivät ole Nato-yhteensopivia. Saksalaiset eivätkä myöskään ranskalaiset halua olla missään tekemisissä niiden kanssa.

lauantai 20. syyskuuta 2025

Korut eivät ole vain koristeita

Alisa Vainion MM-maratonissa ei ollut kiinnostavaa vain hänen viides sijansa parhaana eurooppalaisena juoksijana. Koskettavaa oli myös se, mitä tapahtui, kun juoksua oli takana 34 kilometriä.

Silloin Vainio repäisi vahingossa kaulakorunsa irti. Hän painoi onnettomuuspaikan mieleen siinä ajatuksessa, että tulisi etsiskelemään, mutta ilmeisesti koru on edelleen löytymättä.

Helsingin Sanomien toimittajan mukaan vahinko ei ole korvaamaton, sillä "koruja saa kaupasta, MM-maratonin huippusaavutuksia ei". - Enpähän tiedä.

Tapahtumasta kirjoittanut Iltalehden toimittaja oli eri linjoilla. Alisa Vainio kertoi hänelle korustaan, että se oli hänen voimavaransa. "Vähän harmitti, kyyneleitä niellyt suomalainen sanoi."

Hukattu koru oli ristikoru, ja hyvin todennäköisesti se oli hänen rippiristinsä. Aivan toisin kuin HS:n toimittaja kirjoitti, niitä ei saa kaupasta. Korut eivät ole vain koristeita, vaan niihin tiivistyy tunteita ja muistoja. Kohtalaisen hyvä arvaus on myös se, että rippiristi on hänen kummiltaan tai kenties edesmenneeltä mummoltaan saatu lahja. 

Ehkä Alisa Vainio saavuttaa uransa aikana vielä jonkin suurkisan voiton. Ei olisi ihme, jos hän sinä päivänä olisi valmis vaihtamaan Tokion kisojen viidennen sijansa kadonneeseen rippiristiin.

torstai 18. syyskuuta 2025

Vanhain aikain hulluudet, ja uusien

Kuutisen vuotta oman koulun alkuni jälkeen tuli muotiin niin sanottu uusi matematiikka. Ekaluokkalaiset eivät saaneetkaan enää miettiä, kuinka monta omenaa oli, jos niitä oli alkuaan kaksi ja vielä tuli kolme lisää. 

Sen sijaan matematiikan saloihin sukellettiin leikkausten ja unionien avulla. Lasten vanhempia uusi matematiikka hirvitti, ja niinpä heitä kurssitettiin, jotta he olisivat osanneet ohjata läksyjen teossa.

Hiljattain olin hautaamassa erästä tuon ajan kansakoulunopettajaa, joka ryhtyi omaan hiljaiseen kansalaistottelemattomuuteensa. Hänen luokaltaan jäivät unionit ja leikkaukset oppimatta. Sen sijaan laskettiin, kuinka paljon markasta jäi jäljelle, jos osti kolmenkymmenen pennin purukumin.

Tämä kansakoulunopettaja oli hiljaisessa kapinassaan tulevaisuuden tekijä. Joitakin vuosia myöhemmin uusi matematiikka vaivihkaa hylättiin. Sitä eivät olleet omaksuneet opettajat, eivät vanhemmat eivätkä lapset.

En kuitenkaan naureskelisi vanhain aikain hulluudelle. Sen sijaan yritän miettiä, millaisia kummallisuuksia kaupataan nykyään mukamas erinomaisina uutuuksina.

Tarjoan yksinkertaista esimerkkiä, johon ei liity ideologisia ulottuvuuksia, arjen käyttökelpoisuutta vain: Autonvalmistajat ovat luopumassa hetkellisestä hipaisukytkinmuodista. On myönnetty, että radion  ääntä on ylivoimaisen helppo säätää ikivanhalla pyöreällä nupilla.

Aihetta käsitelleen blogin mukaan tämä oli tokaluokan materiaalia. 

tiistai 16. syyskuuta 2025

Kohtuullista ponnistelua muttei pinnistelyä

Kaikki ns. asiantuntijoiden ohjeet eivät ole päteviä, kuten ei tämäkään kirkon ammattilaisen neuvo: "Kun rukoilet, rukoile aina tosissasi. Rukoile niin kuin se olisi elämäsi ensimmäinen ja ainoa rukous. Niin kuin se josta kaikki viime kädessä riippuu."

Sori vaan. En kykene. 

Ohje tuo mieleen Lääkärilehden artikkelin, jossa kirjoitettiin pinnistelijän syndroomasta.   

Pinnisteleminen on suorittamista eikä hyvän voimien varaan heittäytymistä. Siitä tulee takakireä olo.

Joku huomauttaa, että uskomisenkin alueella on joskus ponnisteltava. Kyllä vain. Lumiaamuna ainakin suntion on ponnisteltava, jotta kirkon parkkipaikalta syntyy polku kirkon ovelle. Ponnistellessaan hän uurastaa, ahertaa tai peräti raataa.

Yksi pieni vokaali muuttaa merkityksen. Pinnistämisen sanakirja määrittelee jännittämiseksi, ponnistamiseksi ja pingottamiseksi. Se olisi torjuttava kaikilla tekemisen tasoilla.

Jos pinnistelemättömyys ei kelpaa Yläkerralle, niin sitten ei voi mitään.

sunnuntai 14. syyskuuta 2025

Periaate on periaate

Periaatteistani vähemmän vakavia on, etten käytä tekstissäni hymiöitä, nehän kertovat kirjoitustaidottomuudesta. En kuitenkaan romahtaisi, vaikka jonain päivänä minulta lipsahtaisi. Ehdottomia periaatteitani on se että, yritän hoitaa ihmisten asioita yhtä hyvin riippumatta heidän asemastaan, tunnettuudestaan tai varallisuudestaan.

Periaatteet ovat tärkeämpiä kuin ajan myötä vaihtuvat mielipiteet. Murheellisinta on, jos ihminen tekee yksittäisestä tunnetilastaan periaatteen. Se ei oikeastaan ole periaate vaan päähänpinttymä.

Hiljattain maksoin neljänkymmenen euron laskun. Se oli kesämökiltämme yksityistien vuosimaksu. Siitäkin rahasummasta on käyty käräjiä. 

Muuan tieosakas oli kieltäytynyt maksuista. Syyt liittyivät niihin aikoihin, jolloin tietä rakennettiin. Ehkä hän olikin vaatimuksineen oikeassa, en tiedä. Minä olisin vain antanut olla ja tuumannut, että menköön.

Voin kuvitella tuomareiden ilmeitä, kun he istuntopäivän ruokatunnilla ennakoivat tulevia juttujaan: "Sitten olisi taas sellainen tiemaksuasia... ei mitään järkeä."

Valittaja hävisi juttunsa ja joutui maksamaan tienhoitomaksut. Lisäksi hän joutui korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut, joilla olisi kustantanut niitä vuosimaksuja yli kymmenen vuotta. Vielä oli maksettavana oman juristin palkkio.

Mitäpä rahankulusta kun vain saa olla omasta mielestään oikeassa. 

perjantai 12. syyskuuta 2025

Opettajan ensimmäinen karsintatesti

Jos saisin suunnitella opettajaopintojen pääsykokeita, ensimmäinen karsintatesti olisi huumorintajun mittaaminen. Jos sitä tajua ei ole, mikään muukaan ei onnistu.

Huumorilla ratkaistaan vaikeita tilanteita, ja joskus itkunkin saa muuttumaan nauruksi. Oma huumorintaju on edellytys myös sille, että opettaja osaa kertoa lapsille soveliaan huumorin rajat.

Viisas opettaja jättää tilannetajullaan elinikäisiä jälkiä. Muistan esimerkiksi neljännen luokan liikunnan opettajan. Hän oli tiukka muttei ilkeä. Hän oli myös oikeudenmukainen, vaikka jalkapalloa hän olisi saanut peluuttaa enemmän kuin turhaksi arvioimaani pesäpalloa.

Yksi tuntimme oli maastojuoksua, opettaja edellä ja oppilaat perässä. Olin pojista joukon kärjessä, ja  jonkin puunjuuren kohdalla opettaja kompastui edessäni tai kompuroi. 

Minulta lipsahti tyypillinen kymmenen ikäisten vitsonen: "Mitä löysit?"

Hupsista! Tuliko mokattua? Saako opettajalle kuitata noin?

Hän ei ollut millänsäkään, naurahti vain ja juostiin taas.

keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Rosvoretkillä

Presidentti Donald Trump on alkanut kutsua puolustusministeriötään sotaministeriöksi. Tällä päätöksellä hän on irtaantunut kirjailija George Orwellin sievistelevästä uuskielestä. Asiat sanotaan kerrankin niin kuin ne ovat.

Puolustautuminen on yleisin veruke, jolla sodankäyntiä perustellaan. 

Viime aikoina on voitu kuulla vankkumattomimmilta Israelin tukijoilta, että Israelilla on oikeus puolustautua. Tätä oikeutta ei kai kukaan ole Suomessa kieltänyt, mutta Gazan tapahtumat eivät enää täytä perinteisiä oikeutetun sodan kriteerejä, kuten sitä että sodassa käytetyt keinot eivät saa aiheuttaa enempää vahinkoa kuin välttämätöntä. 

Parhaita esimerkkejä ns. oikeutetusta sodasta lienevät nykyisen Ukrainan puolustautuminen ja Suomen talvisota.

Sen sijaan Suomen jatkosodassa oli hyökkäyssodan piirteitä. Sitä on vaikea määritellä puhtaaksi puolustussodaksi. Tämä näkyy Tuntemattomassa sotilaassa. Kun Suomen joukot ylittivät vanhan rajan, Hietanen tokaisi tulleensa ulkomaille. Lahtinen sanoi siihen: "Ja tähän loppui sitten meitin oikeutemme. Meinaan tästä lähtien ollaan rosvoretkellä. Että sen tiedätte."

Jatkosodan sodan kannalta on kiinnostavaa, että Linnan mukaan sotilaiden taistelumoraali parani ratkaisevasti, kun perääntymisvaiheessa taistelut siirtyivät uudestaan Suomen kamaralle. Miehet tunsivat mielessään, että hyökkäyssota oli muuttunut puolustussodaksi.