torstai 30. marraskuuta 2017

Tämäkään aika ei ole superlatiivi

Ihmisellä on taipumus liioitella oman aikakautensa merkitystä. Sen valtiaat ovat mukamas ainoita valtiaita, sen aatteet lopullisia totuuksia ja sen trendit niitä, jotka kertovat asioiden lopullisen tilan. Ihminen luulee, että juuri hänen aikansa on tulevaisuudenkin superlatiivi.

Kuitenkin valtarakenteet rappeutuvat, aatteet vaihtuvat ja historia kehittyy aaltoilemalla. Ilmiöt nousevat ja putoavat.

Kun historiaa katsoo taaksepäin, huomaa että mikään aikakausi ei ole onnistunut tekemään lopullisia asioita. Ei ole viisasta ajatella, että tämä 2000-luvun alku olisi tässä asiassa jotenkin poikkeuksellinen.

Päinvastoin olen jäänyt ajattelemaan vanhan kaverini Jyrki Mattilan sanoja, jotka hän sanoi kauan sitten: "En ollenkaan usko, että olisin syntynyt kovin merkittävälle aikakaudelle. En usko, että juuri minun elinaikanani esimerkiksi elämä loppuisi täältä.”

Ei kommentteja: