Teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist on ateistiväen suosikki. Hänen uskonnonvastaisuutensa on terävää ja asiallista, ja se on otettava vakavasti. Joskus näkyy, ettei hän kuitenkaan täysin ymmärrä, mistä on syvimmältään kyse. Siitä on esimerkkinä hänen ajatuksensa: "On totta, että tiede ei selitä kaikkea, mutta uskonto ei selitä yhtään mitään." Lausumasta olisi pääteltävissä, että uskonnollisella kielellä ei olisi tämän vuoksi lainkaan arvoa.
Enqvistiä vastaan voi kysyä, pitäisikö uskon sitten selittää jotain? Onko vain sellaisella arvonsa, joka selittää? Onko Sibeliuksen Finlandia selitys jostain? Ja jos se ei ole, niin katoaako sen arvo sen siliän tien? Tai kun äiti ottaa lapsensa syliin ja sanoo, että minä rakastan sinua, niin onko se jonkinlainen selitys? Entä Eino Leinon Nocturne? Onko edes 3+3=6 jonkinlainen selitys? Tai ovatko papin lausumat kastesanat?
En voi mitenkään ajatella, että uskoa tarvittaisiin selitykseksi ihmisten kysymyksiin. Ei Kristus tullut maailmaan sitä varten. Ei hän puhunut maailman synnystä, eikä hän ollut avaruustieteiden asiantuntija, ei edes lääketieteen. Niinpä kristillinen usko ei tee kenestäkään tietäväisempää kuin muut, eikä Raamattua ole annettu sen tähden, että sen pohjalta vastailtaisiin ihmisten kysymyslistoihin.
Aivan päinvastoin: usko alkaa sieltä, missä selitykset loppuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti