Siitä lokakuisesta keskiviikkoillasta on jo yli kolmekymmentä vuotta. Seurakuntatalon pihaan ilmestyi vanha ukko, jonka pyöräntarakalla oli teltta, makuupussi, vaihtovaatteet ja soittimia, kuten saha. Ukko näytti hampuusilta tai kulkurilta tai jätkämieheltä tai ainoastaan vanhalta äijältä, ei siitä oikein saanut selvää.
Hän kyseli lähitienoilla asuvaa tuttuaan, josta hän muisti vain sukunimen ja jonka luo hän aikoi yöksi. Pienen tutkinnan jälkeen ei selvinnyt kenestä oli kyse. Sanoin sitten, että hän voi tulla meillekin kotiin yöksi, ja niin mentiin illan päätteeksi yhtä matkaa. Polkupyörä pantiin varastoon. Reppu ja kaikki muut tavarat vietiin sisälle. Siinä hän nukkui patjalla meidän olohuoneessa, mutta ennen nukkumista ehdittiin jutella.
Mies soitti sahaa. Hänen elämäntapanaan oli ajella pyörällä ympäri Suomea ja Eurooppaakin. Välillä hän meni johonkin sairaalaan, vanhainkotiin tai kouluun ja pyysi, että saisi pitää ruokapalkalla konsertin. Rahaakin sai antaa, mutta ateria riitti. Hän kertoi pyöräilleensä Jugoslaviaan saakka ja pitäneensä Italiassa kirkkokonsertin. Aamulla kahdeksan aikaan hän otti sahansa esille meidän olohuoneessa ja antoi osaamisestaan näytteen. Ohjelmistossa oli suomalaista kansanmusiikkia. Sitten mies lähti.
Tuntia myöhemmin läheisen koulun rehtori soitti ja kyseli ukosta, joka oli kuulemma ollut luonani yötä ja tarjoutui nyt konsertin pitoon. Sanoin, että kyllä hän ainakin soittaa osaa.
Iltapäivällä otin puhelun koululle ja kysyin, miten oli mennyt. Rehtori sanoi, että lapset olivat tykänneet kuin hullu puurosta.
Sellaista ei tapahdu enää.
1 kommentti:
Ei todellakaan. Ikävä kyllä
Lähetä kommentti