maanantai 11. maaliskuuta 2024

Alaiset, nuo alistetut alamaiset

Alaistaidon käsite on ollut suurimpia öklötyksen kohteitani. Se on tuntunut yhtä vastenmieliseltä, olenpa tarkastellut sitä ylistettynä tai alistettuna olemisen näkökulmasta. Alaisuus ja alamaiset vievät pohjan kaikelta viisaalta, asiansa osaavien väliseltä keskustelulta.

Legendaarinen, alkuperäisen Ford Mustangin suunnitellut amerikkalainen autotehtaan johtaja Lee Iacocca muisteli, miten hän oli kongressin kuulusteltavana hakiessaan Chryslerille lainaa. ”Kuulusteluhuoneet on suunniteltu pelottamaan kuultavaa. Komitean jäsenet istuvat puoliympyrän muotoisen pöydän ääressä puolisen metriä lattiatasoa korkeammalla katsoen sieltä alaviistoon. Kuultava on aina psykologisesti epäedullisessa asemassa, koska hänen on katsottava kuulustelijaa ylöspäin.”

Tämä suunta, puoli metriä ylhäältä alas, on kaikille tuttu. Sieltä vanhempamme ovat meitä katsoneet käyttäessään maailman ehkä totaalisinta valtaa eli vanhemman valtaa lastaan kohtaan. Lopulta lapsen on aina pakko totella, koska hänen olemassaolonsa perustuu hänestä huolta pitäviin vanhempiin. Isän ja äidin mielivaltaa vastaan heillä ei ole muuta suojaa kuin todennäköinen vanhempainrakkaus. Onpa anottavana jäätelöraha tai onpa selitettävänä rikki mennyt ikkunalasi, aina lapset katsovat vanhempiaan yläviistoon. Kaikki muutkin aikuiset ovat lasta ylempänä: opettajat, talonmiehet, äkäiset naapurit, elokuvateatterissa ikää kyselevät lipunmyyjät.

Organisaatiokuviot olisi syytä piirtää vaakatasoon. Järjestelmän rakenteen voi kertoa yhtä hyvin myös alistamiseen ja nöyryyttämiseen turvautumatta.



Ei kommentteja: