Kauhajoen kouluampumisista tuli elokuussa neljä vuotta. Jokelan tapaus oli sillä tavoin erilainen, että se osui syvälle jokelalaisuuteen, kun taas Kauhajoella sekä tekijä että useimmat uhrit olivat ulkopaikkakuntalaisia.
Kuitenkin alusta lähtien tuntui siltä, että Kauhajoella tapahtumiin suhtauduttiin jotenkin eri tavoin Jokelassa, tasapainoisemmin, rauhallisemmin, ikään kuin tuo kaikki olisi ollut sitä suurta elämänmattoa, jossa on sekä kirkkaita että tummia loimia, tasaväristä ja -sävyistä ei kenellekään. Ikään kuin se olisi ollut suuren johdatuksen sairauspäivä, kummallinen, outo, raaka, mieletön mutta sittenkin osa suurta tarinaa.
Tämä ei ollut vain minun havaintoni. Myös Kauhajoelta raportoinut Helsingin Sanomien toimittaja kiinnitti huomiota samaan asiaan. Hän kirjoitti, että Jokelan hysteriaa ei ollut Kauhajoella. "Oomma enemmän hiljaa, kun tällaista sattuu", oli Hesarin poiminta jostain kauhajokelaisten puheista.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Virolaislapsille käytettyjä hammasharjoja
En ole koskaan lakannut ihmettelemästä sitä kahdeksantoista vuoden takaista ideaa, että kotikunnassani Pirkkalassa keksittiin kerätä fluorauksessa käytettyjä hammasharjoja desinfiointiin niiden lähettämiseksi "lahjana" virolaislapsille.
Luultavasti ajatusta saattoi perustella täysin järjellisillä syillä. Kyllä rationalisti aina syitä löytää.
Paljon hyveellisemmältä ei tuntunut sekään, että seurakunnan loppuun ajettu pikkubussi niin sanotusti lahjoitettiin virolaiselle ystävyysseurakunnalle. En ole ennen sitä ennen enkä sen jälkeen ollut tekemisissä auton kanssa, joka olisi ollut vielä huonompi kuin tuo virolaisille annettu "lahja". Päätin, etten koskisi koko automerkkiin, vaikka ilmaiseksi annettaisiin; enkä ole koskenut.
Joidenkuiden ajatuksissa tavara muuttuu lahjaksi sen jälkeen, kun sitä ei enää voi myydä.
Samaa ihmismielen lajia on se puhe, että muuten roskiin päätyvän ruoan luovuttaminen köyhille olisi hyväntekeväisyyteen antamista. Ei se pahantekoa ole, muttei myöskään mitään sen ylistettävämpää, normaalijärkisen ihmisen samantekeväisyyttä vain.
Luultavasti ajatusta saattoi perustella täysin järjellisillä syillä. Kyllä rationalisti aina syitä löytää.
Paljon hyveellisemmältä ei tuntunut sekään, että seurakunnan loppuun ajettu pikkubussi niin sanotusti lahjoitettiin virolaiselle ystävyysseurakunnalle. En ole ennen sitä ennen enkä sen jälkeen ollut tekemisissä auton kanssa, joka olisi ollut vielä huonompi kuin tuo virolaisille annettu "lahja". Päätin, etten koskisi koko automerkkiin, vaikka ilmaiseksi annettaisiin; enkä ole koskenut.
Joidenkuiden ajatuksissa tavara muuttuu lahjaksi sen jälkeen, kun sitä ei enää voi myydä.
Samaa ihmismielen lajia on se puhe, että muuten roskiin päätyvän ruoan luovuttaminen köyhille olisi hyväntekeväisyyteen antamista. Ei se pahantekoa ole, muttei myöskään mitään sen ylistettävämpää, normaalijärkisen ihmisen samantekeväisyyttä vain.
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Eräs Facebook-keskustelu
Kuudentoista ikäisen nuoren Facebook-päivitys keskellä yötä:
Lepää rauhassa santtu kulta ? ikävä jää kova ."
Kaveri jatkaa:
"Koskaan ei tiedä / onko aikaa paljon / vai vähän, / yht´äkkiä huomaa / se päättyikin tähän. / On paikkasi tyhjä ja korvaamaton, ja / kaipuu suuri suunnaton ?"
Myöhemmin selviää, että hevonen on kuollut.
Lepää rauhassa santtu kulta ? ikävä jää kova ."
Kaveri jatkaa:
"Koskaan ei tiedä / onko aikaa paljon / vai vähän, / yht´äkkiä huomaa / se päättyikin tähän. / On paikkasi tyhjä ja korvaamaton, ja / kaipuu suuri suunnaton ?"
Myöhemmin selviää, että hevonen on kuollut.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Hiihto: ketä kiinnostaa
Ollessani koulun alaluokilla kinusimme opettajalta, että pääsisimme katsomaan televisiosta hiihdon olympia- ja MM-kisoja. Vastaanottimena oli mustavalkokuvaa näyttänyt laite, joka oli saatu hankituksi oppilaiden paperinkeräyksellä hankkimilla varoilla.
Kinuamisemme syy ei ollut siinä, että olisimme halunneet saada oppitunneilta vapaata. Halusimme vain seurata, kuinka sankarimme Eero Mäntyranta ja muut pärjäsivät.
Jokatalviset hiihtokilpailut olivat koulun elämässä vuoden tärkein urheilutapahtuma. Oleellisesti juuri niiden perusteella määriteltiin poikien keskinäinen nokkimisjärjestys seuraavaksi vuodeksi.
Maailma on muuttunut.
Olen juuri ollut viikon kestäneellä rippileirillä. Kukaan ei sanallakaan maininnut hiihdon MM-kisoja saati, että olisi kysellyt niiden tuloksia.
Kinuamisemme syy ei ollut siinä, että olisimme halunneet saada oppitunneilta vapaata. Halusimme vain seurata, kuinka sankarimme Eero Mäntyranta ja muut pärjäsivät.
Jokatalviset hiihtokilpailut olivat koulun elämässä vuoden tärkein urheilutapahtuma. Oleellisesti juuri niiden perusteella määriteltiin poikien keskinäinen nokkimisjärjestys seuraavaksi vuodeksi.
Maailma on muuttunut.
Olen juuri ollut viikon kestäneellä rippileirillä. Kukaan ei sanallakaan maininnut hiihdon MM-kisoja saati, että olisi kysellyt niiden tuloksia.
torstai 28. helmikuuta 2013
Eräiden hoitajien kiireet
Isän sairaalavuosina lääkäreiden ohella myös sairaanhoitajat tulivat tutuiksi. Heidän välillään oppi huomaamaan eroja.
Puheet hoitajien kiireistä saivat uusi merkityksiä. Vahvasti näytti siltä, että ne hoitajat jotka eniten tekivät, vähiten valittivat tekemisensä paljoutta. Puheidensa perusteella kaikkein kiireisimmät olivat niitä, joiden kahvitauot olivat pisimmät.
"Laiska töitään luettelee" on vanha suomalainen sananlasku, joka alkaa äkkiä soida päässäni, kun kuulen jonkun kertovan, mitä kaikkea onkaan tehnyt.
Puheet hoitajien kiireistä saivat uusi merkityksiä. Vahvasti näytti siltä, että ne hoitajat jotka eniten tekivät, vähiten valittivat tekemisensä paljoutta. Puheidensa perusteella kaikkein kiireisimmät olivat niitä, joiden kahvitauot olivat pisimmät.
"Laiska töitään luettelee" on vanha suomalainen sananlasku, joka alkaa äkkiä soida päässäni, kun kuulen jonkun kertovan, mitä kaikkea onkaan tehnyt.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Asiantuntijat osaavat kysyä
Isä sairasti pitkään vakavaa sairautta, kaikkiaan noin neljäkymmentä vuotta. Siinä ajassa lääkärit tulivat tutuiksi, varsinkin viimeisinä vuosina, kun hoitovastuu siirtyi entistä enemmän potilaalta hänen omaisilleen.
Lääkäreistä oppi näkemään heidän eronsa. Jotkut olivat kiinnostuneempia potilaastaan, jotkut eivät pitäneet niin väliä. Toiset olivat huippuluokan spesialisteja. Toiset tekivät ratkaisuja yliopiston peruskurssien pohjalta.
Yhden perussäännön saattoi havaita: Todelliset asiantuntijat kysyivät eniten potilaan omia mielipiteitä, onhan hän yleensä oman sairautensa paras tietolähde. Ellei potilas kyennyt kertomaan, spesialistit neuvottelivat perheenjäsenten kanssa, jotka olivat nähneet sairauden monet vaiheet.
Asiantuntemattomat lääkärit eivät paljon kyselleet. He olivat kärkkäimpiä korostamaan sitä, että päätösvalta ja vastuu oli heillä. Juuri heidän oli vaikea kääntyä asiantuntijoiden puoleen, kun taas spesialistit konsultoivat halukkaasti kollegojaan.
Lääkäreistä oppi näkemään heidän eronsa. Jotkut olivat kiinnostuneempia potilaastaan, jotkut eivät pitäneet niin väliä. Toiset olivat huippuluokan spesialisteja. Toiset tekivät ratkaisuja yliopiston peruskurssien pohjalta.
Yhden perussäännön saattoi havaita: Todelliset asiantuntijat kysyivät eniten potilaan omia mielipiteitä, onhan hän yleensä oman sairautensa paras tietolähde. Ellei potilas kyennyt kertomaan, spesialistit neuvottelivat perheenjäsenten kanssa, jotka olivat nähneet sairauden monet vaiheet.
Asiantuntemattomat lääkärit eivät paljon kyselleet. He olivat kärkkäimpiä korostamaan sitä, että päätösvalta ja vastuu oli heillä. Juuri heidän oli vaikea kääntyä asiantuntijoiden puoleen, kun taas spesialistit konsultoivat halukkaasti kollegojaan.
maanantai 18. helmikuuta 2013
Mitäpä jos nettipalstoillakin päästäisiin aikuisen ajatteluun
Esimerkin lasten konkreettisesta ajattelusta sain pari
viikkoa sitten läheisellä alakoululla, jossa on vain parin alimman luokan
oppilaita.
Puhuin siellä raamatunkertomuksesta, jossa Jeesukselta
kysytään, kuinka monta kertaa ihmisen on annettava anteeksi, ihanko seitsemän
kertaa. Jeesus vastasi siihen, että ei pidä antaa anteeksi vain seitsemän
kertaa vaan seitsemänkymmentä seitsemän kertaa.
Jotkut alakoulun oppilaat olivat valmiita sanomaan, ettei
sellainen ole mahdollista ja että luku on kertakaikkisesti liian iso. Heidän
mielestään pappi puhui vähän höpöjä.
Lapsen ajatteluun ei mahdu, että kertomuksessa ei olisikaan
kyse tietystä kertojen määrästä, vaan pysyvästä elämänasenteesta tai
anteeksiannon tärkeydestä.
Jostain syystä nettipalstoilla on edelleen aikuisia ihmisiä,
jotka alakoululaisen tavoin ajattelevat, että luomiskertomuksen seitsemän
päivää olisi ymmärrettävä samalla tavoin kuin nuo lapset ymmärsivät luvun
seitsemänkymmentä seitsemän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
