perjantai 24. marraskuuta 2023

Hampurilaisravintolaan on pestattu ranskalainen kokki

Olen miettinyt, millaiseen seurakunnan toimintaan voisin osallistua, jos minulla ei olisi sitä ammattia kuin sattuu olemaan.

Pispalan kirkolla tarjotaan nyt lauantaina hienoja asioita. Sinne voisin hyvinkin lähteä. Tapahtumiin on vapaa pääsy, ja niistä voi valita haluamansa.

Iltapäivällä esitellään kirkon uutta, kunnostettua pihaa, ja lopuksi se siunataan käyttöön. Tämä tapahtuma ei kiinnosta minua pätkääkään, ja suoranaisesti vastenmielistä on, että päälle tarjotaan piirakoita ja teetä. Siis teetä. Piirakat sopivat, mutta teetä en juo ikinä. Se on pahaa. Tästä eteenpäin tapahtumapäivässä kiinnostaa kuitenkin kaikki.

Ylen hieno toimittaja Risto Nordell (ohjelmasta Riston valinta) luennoi aiheesta ”Kirkkomusiikkia Jumalan kunniaksi ja sielun ravinnoksi”. Nordellin jälkeen on konsertti, jossa pianisti Hannu Alasaarela soittaa Bachin Goldberg-muunnelmia. 

Illan elokuvana on Bergmanin 81 minuuttia kestävä Talven valoa. Sen nimi on varsinainen käännöskukkanen, sehän pitäisi suomentaa Ehtoollisvieraiksi. Elokuvaa alustaa pappi ja toimittaja Niilo Rantala.

Jotain ohjelmasta puuttuu, jotta kattaus olisi täydellinen. Missä on kulttuurielämään oleellisesti kuuluva jalkapallo? Vaarana olisi, etten lähtisikään Pispalan kirkolle vaan jäisin kotiin katsomaan Valioliigaa. Lisäisin ohjelmaan myös seuraavan aamun kirkonmenot. Nekin ovat kulttuuria ja hyvin toimitettuina osuvat johonkin oleelliseen.

Ohjelmaa tarkastellessa tuntuu kuin hampurilaisravintolaan olisi hankittu ranskalainen kokki.

tiistai 21. marraskuuta 2023

Myllykoskella palauttelin uskoani ihmiskuntaan

Prahan kirjakaupat tekivät vaikutuksen pari viikkoa sitten. Aivan keskustassa, vanhan kaupungin torilla oli Karoliinisen yliopiston kirjakauppa, jonka valikoima oli kouraisevan hyvä. Oli pöydät notkollaan tšekin kielelle käännettyjä klassikoita, joiden suomentamisesta ei ole toivoa.

Prahassa oli monia muitakin kirjakauppoja, jotka saivat parahtamaan: olisipa tällaista Suomessa. Meillä Tiimari on mennyt konkurssiin, mutta sen liikeidea tuntuu siirtyneen kirjakauppoihin. Kirjat ovat tehneet niissä tilaa pahvi- ja muovitavaralle. Helsingin keskustan kirjastoksi kutsutussa Oodissa on kaikki muuten hyvin, mutta kirjat ovat sivuosassa. On saatu komea kirjasto, joka ei ole kirjasto.

Kesä toi lohtua, kun kävin Ruoveden Vinhassa, joka on aivan oikea kirjakauppa.

Tämän viikon anoppilareissulla ymmärsin käydä paperitehtaansa ja samalla sydämensä menettäneellä Myllykoskella. Kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan yhteydessä on siellä kirjakauppa, galleria ja kahvila. On myös Reuna-niminen kustantamo. Kaikesta huokuu, että toiminnasta vastaavat ihmiset rakastavat ja ymmärtävät kirjoja.

Kaukaa maailmalta ja nyt myös Suomen rajoilta kantautuu uutisia, jotka saavat epäilemään ihmiskunnan tulevaisuutta. Myllykoskella palautuu usko ja optimismi. Aseilla voi ehkä saavuttaa tasapelin, mutta ihmiselämän voitot saadaan rauhan teoilla. Kirjat auttavat.

Olli Sarpo esittelee Myllykoskella ihan oikeaa kirjakauppaa

sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Elämää ei juuri voi pidentää, mutta leventää voi

Joskus elämä tuntuu niin monipuoliselta ja kiinnostavalta, että hyvä olo täyttää mielen.

Keskiviikkona vanhat kaverit tulivat Tampereelle. Porukalla käytiin teatterissa katsomassa Molièren Saituri. Kulttuurin nälkä ei siitä vielä tyydyttynyt, ja niin torstaina oli vuorossa Sara Hildénin taidemuseossa korealaisen Lee Bullin näyttely. Illalla oli kotona kisakatsomoa, kun Suomi voitti jalkapallomaaottelussa Pohjois-Irlannin suvereenisti 4 - 0.

Perjantaina kävin antamassa viikoittaisen shakkiopetukseni parille pikkupojalle. Sitten sain vanhalta tutulta viestin, kiinnostaisivatko pienet kyntöhommat; edellisestä kerrastahan oli kulunut jo neljätoista vuotta. Vastasin, että ilman muuta kiinnosti, ja niin ajoin pellolle. Hyppäsin Massikan pukille ja musta multa alkoi nousta esiin. Kääntyvässä maassa on samaa kauneutta kuin meren aalloissa.

Lauantaina poikkesin vanhemmalla pojalla ja sain seurata, miten hän koodasi äänentoistoon liittyvää applikaatiotaan. Kävin kaupassa ja hain terkkarista rokotuksen, jota ei tarvinnut jonottaa yhtään. Odotussalin sohvalla keskustelin hankalista osoitteista, jotka voivat ratkaisevasti viivyttää ambulanssin tuloa.

Illalla meille tuli yövieras, joka lähti aamulla kädentaitomessuille vaimon kanssa. Minä olin estynyt.

Oli rokotteinen olo, eikä minusta ollut kirkkoon lähtijäksi, vaikka se kirkko onkin paras tapa sunnuntain aloittamiseksi. Kuuntelin kirkonmenot radiosta ja niiden päälle mukavasti nukahdin.

Iltapäivällä avasin Dostojevskin. Koko maailmassa ei ole sen parempaa luettavaa.


perjantai 17. marraskuuta 2023

Marraskuussa tarvitsen Dostojevskia

Marraskuussa tekee taas mieleni lukea Dostojevskia. Vuorossa on Keskenkasvuinen, hänen suurista romaaneistaan vähiten arvostettu ja samalla ainoa, jonka olen lukenut vain kerran. Ensimmäisen kerran Dostojevski vavahdutti minua ollessani viidentoista vanha, vaikka varsinaisesti hän teki vaikutuksen vasta seitsemän vuotta myöhemmin.

Kouluaikojeni aamunavauksista suurin osa oli selkeästi uskonnollisia. Laatu oli kehnoa, mutta yhden kerran osui kohdalleen. Meidän sinänsä täyspäinen uskonnon opettajamme luki Dostojevskin kertomuksen siitä, kuinka Kristus ilmestyi Sevillan kaupungin torille ankarimman inkvisition aikaan. Ihmiset tunnistivat hänet heti ja riensivät hänen luokseen, mutta pian tulivat myös sotilaat, jotka veivät hänet tyrmään kansan seuratessa hiljaa vierestä. Yöllä vangin luo tuli kirkon korkea-arvoinen kardinaali. Kuulemani aamunavaus päättyi kardinaalin kysymykseen, jonka hän esitti Kristukselle: "Miksi olet tullut meitä kiusamaan?"

Se osui siihen huomioon, jossa piilevää totuutta olin kenties alkanut aavistella ja jonka olen elämän myöhempinä vuosina todeksi havainnut. Kristuksen seuraaminen ei näytä tuovan erityistä onnea, rauhaa ja kaikenlaista hyvää. Kärsimys, levottomuus, epäonni ja syrjäytyminen ovat vähintään yhtä hyviä merkkejä Jumalan mielen mukaisesta elämästä kuin elämän tasapaino ja ihmisten suosio. 

Nuoruuden kamppailuissaan kirjailija Pentti Saarikoski kirjoitti Kristuksesta: "Hän on särky minun hampaassani, kipu minun vatsassani; hän on kolotus ja kaipaus ja kivistys ja ikävä ja nälkä ja kaikki, mikä estää minua olemasta onnellinen."

tiistai 14. marraskuuta 2023

Nykylapsen 238 lelua

Vuonna 1927 syntynyt isäni sanoi leikkejäni katsellessaan, että hänellä itsellään oli ollut vain yksi puuhevonen ja siltäkin oli ollut jalka poikki. Tätä hän ei kertonut kadehtien eikä päivitellen, hän vain totesi aikojen muuttuneen.

Olen juuri lukenut, että keskimääräisellä brittilapsella olisi 238 lelua. Suhtaudun lukumäärään varauksellisesti. Avoimia kysymyksiä on paljon: Ovatko luvussa mukana ensimmäistä puruleluaan jäystävät vauvat? Lasketaanko jokainen legopalikka erikseen? Voiko legokokoelman laskea yhdeksi, vaikka siitä voi rakentaa kymmeniä erillisiä leluja? Ovatko tietokonepelit leluja? Miten pallot luokitellaan? Niinpä brittilapsen 238 lelua vaikuttaa mielivaltaiselta lukemalta.

Nykylapsia ei pidä kadehtia, vaikka lastenhuoneen tavaraa on paljon. Mikä lelujen määrässä voitetaan, se ympäristön monipuolisuudessa hävitään. Skandinaaviseen nykytyyliin sisustetussa kodissa lapsen maailma on tehtävä muovirojulla. Saako olohuoneessa pelata edes palloa? "Kun aikuiset näkevät sotkua, lapset näkevät mahdollisuuksia", kirjoittaa Rutger Bregman.

Vielä minun lapsuudessani oli autiotaloja, autonromuja, heinälatoja, siivoamattomia rojuläjiä ja laitteita, jotka sai auki. Sääliksi tulee lapsia, joiden ulkoleikkeihin on tarjolla vain EU:n turvasäännösten mukaisia leikkikenttiä, kaikkialla samanlaisia. Turvahiekka on pehmeää, mutta se ei opeta varomaan.


sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Teleskooppimailalla isällisiä opetuksia

Isäinpäivä on saarnaavalle papille hankala päivä. Toisaalta pitäisi puhua pyhäksi annetusta tekstistä, joka on sijoitettu kirkkovuoden paikalleen kenties vuosisatoja sitten, ja toisaalta olisi otettava huomioon se isäinpäivä. 

Tänä vuonna yhdistettävinä olisivat olleet perhejuhla ja raamatullinen pelkojen teema: "Eikö kahdella kuparikolikolla saa viisi varpusta? Silti Jumala näkee jokaisen niistä. Samoin on jokainen hiuksennekin laskettu. Älkää siis pelätkö." – Kai siitä voisi saarnan rakentaa.

Aamun lehtiä lukemalla olisi saanut erilaisen aasinsillan: Väkivallasta syytetyt järjestyksenvalvojat ovat juuri olleet oikeudessa. Syytteen mukaan he ovat lyöneet viidentoista ikäistä poikaa kuusitoista kertaa teleskooppimailalla jalkoihin: yksi lyönti jokaiselle ikävuodelle ja kerta kiellon päälle. On suihkutettu kasvoille oc-sumutetta, ja on teljetty käsirautoihin ja lavastettu huumerikoksen tekijäksi.

Syytetyt valvojat puolustautuivat sillä, että heidän aikeensa oli pelotella ja tarjota "isällistä opetusta". Siinä sitä on isäinpäivää.

Myös vartijat lienevät oman elämäntarinansa uhreja. Mitä mahtaa kertoa se, että isällinen opetus merkitsee teleskooppimailalla lyömistä? Näille kavereille ei olisi helppo saarnata rakastavasta, taivaallisesta isästä, jonka sydäntä riipaisi, kun hän näki hulttiopoikansa tulevan kotiin: "Hän juoksi poikaa vastaan, heittäytyi hänen kaulaansa ja suuteli häntä." 

Oppia ja elämää ei voi erottaa toisistaan. Dogma ja moraali kuuluvat yhteen. Hyvästä elämästä seuraa hyviä opetuksia, ja kelvottomat opit tuhoavat elämää.


lauantai 11. marraskuuta 2023

Lahjaksi saatu kello

Olohuoneen seinällä oli kello, joka ei mitenkään sopinut muuhun sisustukseen. Se oli kuitenkin mummoltani saatu lahja, joten se oli pantava esille. Oli olevinaan moraalinen pakko. Kiusallinen ristiriita tuli ratkaistuksi sillä, että kello sai päälleen lapun, jossa luki "lahjaksi saatu kello". Vieraille se tarjosi hyvän pontimen selittää outoa sisustusvalintaa, ja mummon yllätyskäynnillä se olisi ollut nopeasti poistettavissa.

Oikeasti lahja ei ollut puhdas lahja. Mummo oli sanomattomasti pidättänyt itselleen oikeuden valvoa seinäkellon käyttöä. 

Pahimpia lahjatavaroita lienevät taulut, jotka kenties sopivat mummolan seinälle, mutta eivät nuoren perheen skandinaavisen niukkaan sisustukseen. Edes kehysten vaihtaminen ei pelasta tilannetta.

Anton Tšehovilla on poikkeuksellisen paljon silmää arkielämän yllätyskäänteille. Novellissaan Taiteen tuote hän kertoo lääkäristä, jolle hänen kiitollinen potilaansa lahjoitti suurikokoisen kynttelikön. Lääkäri toppuutteli lahjan antajaa, koska jalustan alastomat naiset olivat liian riettaita hänen odotushuoneeseensa. Kynttelikkö jäi kuitenkin lääkärille. Hän lahjoitti sen edelleen tuntemalleen asianajajalle, joka niin ikään piti kynttelikköä itselleen sopimattomana. Seuraavaksi lahjan sai komedianäyttelijä Šaškin. Häntä neuvottiin myymään kynttelikkö vanhoilla pronssiesineillä kauppaa tekevälle muorille, ja niin lahjaesine muuttui kauppatavaraksi. 

Novellin lopussa muori tuli lääkärin luo kynttelikön kanssa. "Tohtori avasi suunsa, tahtoi sanoa jotakin, mutta ei virkkanutkaan mitään: hänen kielensä ei toiminut."