perjantai 28. maaliskuuta 2025

Kiltti murtomies

Kesämökillemme on murtauduttu vain yhden kerran. Paikka on vähän vaikeasti saavutettavissa, eikä sen lähellä ole muita kohteita, joten sarjatekijää se ei kiinnosta.

Se ainoa murto paljastui keväällä, kun tulin paikalle ensimmäisen kerran talven jäljiltä. Ulko-oven lasin ympäriltä oli irrotettu listat, ja sen jälkeen lasi oli nostettu ehjänä seinustaa vasten. Tuvassa oli yhden komeron ovi avattu, ja joitakin sänkyvaatteita lojui lattialla. Komeron ovi repsotti auki. 

Mitään ei ollut viety, vaikka eipä mitään varastamista ollutkaan. Marketista ostettu perusmallinen kahvinkeitin ei kiinnosta ketään.

Laitoin komeron sisällöt hyllyilleen ja suljin oven. Ulkona nostin ikkunalasin paikoilleen ja naputtelin listat kiinni. Kaikki vaiva oli siinä.

Terveisiä sille murtomiehelle, että jos toisenkin kerran tarvitset yösijaa, minua tämä ei ihmeemmin harmita. Oikeastaan saat tulla uudemmankin kerran.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2025

Ottaisinko äkkikuoleman vai vähän pitemmän riutumisen?

Vanhassa kirkkorukouksessa sanotaan: "Varjele minut pahalta, äkilliseltä kuolemalta." Siinä on kenties ajateltu väkivaltaista kuolemaa tai ylipäänsä lähtöä, johon ei ole ehtinyt valmistautua. 

Moni toivoo itselleen mahdollisimman nopeaa kuolemaa. Ihminen poistuisi itseltäänkin salaa. Tämä voi tuntua helpolta vaihtoehdolta, mutta kenties elämästä jää jotain elämättä. Ehkä myös kuolemaan valmistautuminen kuuluu elämän koko rikkauteen.

Läheisten kannalta äkkikuolema on vaikea tai suorastaan traumaattinen. Ei ole valmistautumisen aikaa eikä ehditä sanomaan jäähyväisiä. Aivan onnetonta on, jos on satuttu eroamaan riidoissa tai suutuspäissä. Hetkellinenkin epäsopu langettaa varjonsa vuosikymmeniä kestäneeseen, enimmälti onnelliseen yhdessäeloon.

Äkkikuolema tuottaa usein käytännön ongelmia, jotka ovat elämänkriisissä liikaa. Tavallisinta lienee, että salasanat eivät ole tiedossa. Muistan sellaisenkin tapauksen, että mies joutui hoitamaan kuolleen veljensä asioita perin ohuilla johtolangoilla. Oli tiedossa, että veljellä oli kaksi autoa jossain helsinkiläisessä autotallissa. Mutta missä?

Pitkittynyt kuolema riuduttaa, ja erityisen vaikeaa on, jos siihen liittyy sietämätöntä kipua. Vuosia jatkuvalle syvän dementian elämälle on vaikea keksiä merkitystä.

Kannattaisin kahden tai kolmen viikon sairautta, jonka saisi olla järjissään ilman kohtuuttomia ruumiintuskia.

Lapsen tai nuoren kuolemasta en sano tässä mitään. Siinä ei ole asteikkoa parempi–huonompi. Se on inhimillisen ymmärryksen ulottumattomissa.

maanantai 24. maaliskuuta 2025

Naapuripöydän irtolauseita yhteiskunta-analyysin pohjaksi

Istuin kahvilassa ikkunapöytään. Paikka oli täynnä, ja pöydät olivat tiiviisti.

Lähellä olleiden miesten jutuista tuli korviini irtolauseita: "Työt jatkuu muttei meillä... ulkopuolinen tekijä.. kyllä tämä tässä kun kesä tulee."

Jatkoin aloittamaani lehden lukemista. Etusivulle oli präntätty isoilla kirjaimilla: "Mietitkö sattumoisin pankinvaihtoa? Soita Riinalle."

Kahvikupin pohja tuli vastaan, taitoin lehden kasaan ja vedin takin ylleni.

"Yksisuuntainen tie", sanoi toinen miehistä. Mietin, tarkoittiko se työpaikkaansa, omaa elämäänsä vai koko maailmaa. 

Ulkoilmassa oli paljon talven jälkeistä pölyä. Saisivatpa siivottua ne äkkiä pois.

lauantai 22. maaliskuuta 2025

Liikevoitolla perustellaan koulujen lomakauden siirtoa

Keskustelu koulujen loma-ajan siirrosta on alkanut taas. Opettajat vastustavat ja hotellinpitäjät kannattavat lomakauden myöhäistämistä. Koululaisilta itseltään ei tiettävästi ole kysytty, mikä hämmästyttää. Viisitoista vuotta täyttäneet voisivat hyvin sanoa käsityksensä edes tässä heidän omassa asiassaan.

Näkökulmaa voi tarjota myös Suomen Kuvalahden artikkeli vuodelta 2017. Siinä kerrottiin Ilmatieteen laitoksen selvityksestä, joka koski kesäkuukausien säätiloja. Tarkasteluaika alkoi vuodesta 1981. Kauniiksi päiväksi määriteltiin vähintään 20 asteen lämpö, kuusituntinen auringonpaiste ja alle millimetrin sademäärä.

Ero oli selvä, kun verratttiin juhannusta edeltävää kolmen viikon jaksoa samanpituiseen elokuun lopussa olevaan jaksoon.

Vantaalla kauniita päiviä oli alkukesästä keskimäärin noin kuusi ja loppukesästä noin viisi. Jyväskylässä alkukesän hyvän sään päivien määrä oli kolmannesta suurempi kuin loppukesän. Sodankylässä loppukesän kauniita päiviä oli alle puolet alkukesän päivistä. 

Myös valon määrä vaikuttaa kokemukseen kesästä. Tämän kokemuksen kuvaamiseen ei tarvita Ilmatieteen laitoksen tutkimuksia. Jokainen suomalainen tietää, millaisia ovat juhannusviikon suviyöt ja millaisia taas elokuun lopun.

torstai 20. maaliskuuta 2025

Laiska töitään luettelee

Olen kiusaantunut niistä papeista, jotka paikalle tultuaan mainostavat kiireitään. Jos joskus on tiukkaa, onko sitä kuitenkaan pakko korostaa? Eikö päinvastoin olisi viisaampaa luoda vaikutelmaa, että pappi on ensisijaisesti juuri niitä ihmisiä varten, jotka hänelle on kulloinkin annettu? 

En fanita niitäkään kollegoja, jotka luettelevat missä kaikkialla ovat olleet ja mitä ovat siellä muualla tehneet. Näiden raportoijien lähellä mieleeni nousee ajatuskupla: "Laiska töitään luettelee." 

Jos aikaansaannokset ovat merkittäviä, ne kyllä havaitaan ilman, että tekijä itse mainostaa niitä. Tosin on poikkeuksia. Esimerkiksi siivoojan työ ja yleensä tukitehtävät huomataan vasta sitten, kun tekijöitä ei ole.

Minulta on monesti kysytty, kuinka monta rippikoulua olen pitänyt elämäni aikana tai kuinka monta kastetta, vihkimistä tai hautausta on ollut tietyssä ajassa. 

En ole osannut vastata, vaikka ihmiset eivät kysele tuollaisia pahantahtoisuuttaan, vaan luultavasti yrittävät vain päästä jutun alkuun. 

Kertymien laskeminen ei ole mielekästä puuhaa. En tilastoi myöskään sitä, kuinka paljon talviaamuissa on kulunut aikaa tuulilasin skrapaamiseen.

Sitä paitsi tapahtumia on aina vain yksi kerrallaan. Niinpä olen yrittänyt joka kerta keskittyä siihen, mikä on menossa juuri paraikaa. Viisaan sanonnan mukaan päivät on laitettu peräkkäin, ne eivät ole päällekkäin.

tiistai 18. maaliskuuta 2025

Muutama karkea ajatus ihmisten samanlaisuudesta

Muistan kuulleeni, että käydessään WC:ssä Marilyn Monroe aina avasi vesihanan, jottei pissaaminen ääni olisi kuulunut oven läpi. En tiedä, pitääkö kuvaus paikkansa nimenomaisesti Monroesta, mutta jostakusta maailmantähdestä se kuitenkin pitää.

Lorotus on esimerkki siitä, että jokainen ihminen joutuu sopeutumaan omaan epärunollisuuteensa. Kaikkia hajuja kosmetiikka ei peitä.

Me ihmiset olemme paljon enemmän toistemme kaltaisia kuin olisimme valmiit myöntämään. Lopulta erot ovat minimaalisia tai peräti mikroskooppisia. Kuullessaan jonkun ihmisen tekevän outoja olisi hyvä muistaa, että oikeastaan hän on joku lähisukulainen.

Myös kuolema on häpeämättömän tasa-arvoinen. Rahan voimalla sitä voi toisinaan lykätä, mutta ei kokonaan torjua.

Kenelläkään ei ole kovin monta todella tärkeää ihmisiä. Jotkut harvat onnistuvat täyttämään stadionit ja keräämään itselleen miljoonia seuraajia. Syntymäpäiväjuhlat voivat olla suuret, mutta kuolinvuoteen äärelle ei voi koota joukkoja. Viimeistään siinä näkee, ketkä olivat kaikkein lähimmät.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2025

Vanhus laitostuu ja nuori aikuistuu

Elämänvaiheiden ahdistavimpia aikoja on se, kun oma vanhus ei enää pärjää kotona muttei suostu hoivakotiinkaan. Jokainen vanhuksen luota lähtö tuntuu heitteillejätöltä, ja samalla vanhus on taitava herättämään lapsissaan syyllisyydentuntoja. Monesti lasten toivo on puolittaisessa katastrofissa, joka ei ole aivan täydellinen, mutta on kuitenkin niin suuri, että se osoittaa myös vanhukselle itselleen kotona asumisen mahdottomuuden.

Hoivakotiin lähdön aikaan saattaa edelleen huolestuttaa, miten vanhus sopeutuu uuteen asuinpaikkaansa. Useimmiten tämä huoli on turha. 

Elämänmuutosta auttaa kaksi asiaa. Ensinnäkin muistin katkeillessa katoaa käsitys siitä, että asuminen on joskus ollut toisenlaista.

Toiseksi vanhusta auttaa ihmissuvun käsittämätön kyky sopeutua. Ihminen onnistuu rakentamaan elämänsä sekä Siperian pakkaseen että Afrikan savanneille. Hän asuu Itä-Pasilan kaltaisissa kerrostalohelveteissä ja pystyttää telttansa erämaihin, jotka ovat susien valtakuntaa.

Pian vanhus alkaa pitää hoivakotia jonkinlaisena kotinaan. Kun hänet kutsutaan lasten luo jouluvapaille, hän tuntee olevansa poissa sieltä, missä hän on eniten omimmillaan.

Tätä tottumista kutsutaan laitostumiseksi. Siinäkin on hyvät puolensa.

Olen miettinyt, onko myös kiitetty aikuistuminen syvimmältään laitostumista: annetaan periksi ja suostutaan siihen, mikä voisi olla toisinkin.