Yksi elämäni kiinnostavimpia vuosia on ollut se aika, jonka olin päihdehoitolaitoksen pappina. Se avasi näkymiä suomalaiseen helvettiin ja auttoi ymmärtämään monenlaisia riippuvuuksia. Sain vahvistuksen sille ajatukselleni, että alkoholisti ei ole yhtään pahempi ihminen kuin kukaan muukaan. Joskus hän voi olla jopa kiltimpi kuin muut, kun tietty kovuuden palikka puuttuu.
Usein laitosjakso alkoi kaksi viikkoa kestäneellä katkaisuhoidolla. Sen aikana aivot selkenivät ja sankimmat höyryt hälvenivät. Yksi hyvä keskustelu syntyi juuri katkaisuhoidosta tulleen miehen kanssa, kun olin läheisellä huoltamolla juomassa iltapäiväkahvia. Mies tuli samaan pöytään ja kertoi huomanneensa, että talossa oli pappikin. Varsin myötämielisesti hän kysyi, mitä pappi oikein tekee.
En epäröinyt vastausta hetkeäkään vaan sanoin:
– Eikös siinä ole yhdelle ihmiselle ihan riittävästi, että hän on pappi. Pitäisikö vielä tehdäkin jotain?
– Voihan sitä noinkin ajatella, sanoi mies hetken harkittuaan. – Onhan se tuokin mahdollista.
1 kommentti:
Hienosti sanottu.
Lähetä kommentti