maanantai 8. syyskuuta 2025

Univajeessa ei onnistu

Suomen koripallomaajoukkue voitti ikimuistettavasti Serbian. Jälkianalyyseissa on kiitetty onnistunutta taktiikkaa, hyvää joukkuepeliä, Lauri Markkasen laatua ja vähän yllättävienkin pelaajien onnistumista. 

Saattaa olla, että ratkaiseva ero syntyi kuitenkin jo peliä edeltävänä iltana eikä välttämättä taktiikkapalaverissa, vaan silloin kun oli valittu treeniaika.

Riikan kisajärjestäjät olisivat antaneet Suomen tutustua tulevaan peliareenaan, mutta joukkueenjohdon mielestä tarjotut ajat olivat liian myöhään illalla. 

Niinpä joukkueelle vuokrattiin omatoimisesti toinen harjoittelupaikka. Ehkä peliareenan testaaminen olisi ollut hyväksi, mutta sen ajateltiin olevan toissijaista hyvien yöunien rinnalla. Tuumattiin, että kenttä mikä kenttä. "Ymmärryksemme mukaan korit ovat aina samalla korkeudella ja tiettävästi pallot painavat aina saman verran." 

Serbia-pelin alku todisti, että Suomi ei ainakaan ollut väsynyt yöunien jälkeen. Joukkue oli täynnä energiaa. Heti ensiminuuteilla päästiin kymmenen pisteen johtoon, josta oli pelin lopussa tallella kuusi pistettä.

Miksi tämä taustauutinen on ajatteluttanut minua niin paljon? - Vaikkapa siitä syystä, että monet opiskelijat ponnistelevat paljon, mutta saavuttavat perin keskinkertaisia tuloksia. Useat heistä tekevät sen virheen, että pänttäävät itselleen univajeen. Väsyneet aivot eivät toimi kokeessa eli juuri silloin, kun pitäisi osoittaa tietonsa ja osaamisensa.

lauantai 6. syyskuuta 2025

Tarpeellista tavaraa

Takavuosien kantadivarissani oli näkyvästi esillä Stephen Kingin romaani Tarpeellista tavaraa. Kauppias tunsi kirjallisen makuni ja tiesi hyvin, että en lainkaan lue kauhukirjallisuutta. Siitä huolimatta hän rohkeni sanoa, että romaani saattaisi kiinnostaa minua. Suositus oli niin vahva, että hyppäsin kirjallisten suorakulmioideni ulkopuolelle.

Tarpeellista tavaraa kertoo pikkukaupungista, johon tulee kauppiaaksi naamioitunut demoninen hahmo. Hänen liikkeessään on tarjolla juuri sitä, mitä kukin asiakas on aina etsinyt. 

Yhdentoista ikäinen poika löytää pitkään himoitsemansa baseball-kortin. Joku saa kaipaamansa Elviksen kuvan, joku unelmiensa virvelin ja joku taas kipuja parantavan lääkkeen. 

Rahaa ei juuri tarvita. Riittää, että ostaja tekee kepposen jollekulle läheiselleen tai puolitutulle. On käytävä sotkemassa naapurin kuivumassa olevat pyykit tai laskettava liikkeelle perätön huhu. Tehtävänä on lähettää inhottava kirje väärällä nimellä, ja maksuksi käy sekin, että huomauttaa ikävästi toisen ihmisen ulkonäöstä. 

Pian kaupunkilaiset alkavat kostaa toisilleen ja omatunto lakkaa toimimasta. King vetää tapahtumat överiksi, ja lopulta koko kaupunki on tulessa.

Tarpeellista tavaraa on turhan laveasti kirjoitettu, ja sen lopputulos on melkoista paisuttelua. Siitä huolimatta kirjassa on ideaa.

Myös kauhukirjallisuudessa voi olla ideaa. 

torstai 4. syyskuuta 2025

Lättäjalkainen herkkupala

Pikkupojalla oli vaikkua korvassa, ja sen takia hänet vietiin lääkäriin. Hän kuvasi kuuloaan: "Ihan kuin olisi avaruudessa ja siellä miehet soittelisivat toisilleen."

Tämä alle kouluikäinen poika oli kielellisesti lahjakas. Mieleeni on jäänyt sikermä pojan laukaisuja, joita isä kertoi eteenpäin. Kauppareissulla poika kommentoi kaljakorin ostajaa: "Siinä sitä otetaan miehestä mittaa." Kaupan käytävällä vastaan kävellyt isän naistuttu sai puolestaan arvion: "Sieltähän se lättäjalkainen herkkupala tulee."

Isä naureskeli poikansa jutuille hieman ylpeänä, kertoivathan ne taitavasta sannankäytöstä. Olen varma, että jossain myöhemmässä ikävaiheessa isä ei kuitenkaan sallinut poikansa laukoa mitä tahansa. 

Viimeistään kymmenen iässä on ymmärrettävä, että kaikkea itsekseen ajateltua ei pidä möläyttää ääneen. Naapurin kauppaostoksia ei kuulu kommentoida, ja erityisen vaarallista on arvioida toisen ihmisen ulkomuotoa. Jos ihmiset eivät osaisi pitää ulkonäön arvioita omana tietonaan, kadulla käveleminen olisi mahdotonta, kun ihmiset kävisivät toistensa kimppuun.

Totuuden torveaminen ilman hienotunteisuutta on tarpeetonta ja tuloksetonta riidan haastamista. On myös adjektiiveja, joita ei pidä käyttää muista ihmisistä tai ihmisryhmistä: arvoton, heikkolaatuinen, ruma, tarpeeton. 

Tämä sydämen sivistys on opittava jo lapsuuden kodissa.

tiistai 2. syyskuuta 2025

Tervehtiminen on jo hyvän ilmapiirin puolimatka

Haagin kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen rikoksista kirjoittaneen Slavenka Drakulicin mukaan Jugoslavian sisällissodan ratkaisevia syitä oli se, että saman kylän asukkaat lakkasivat tervehtimästä toisiaan: "Sotaa eivät tehneet mahdolliseksi jotkut mielipuolet vaan juuri me, tavalliset ihmiset. Nimenomaan me lakkasimme eräänä päivänä tervehtimästä toiseen kansallisuuteen kuuluvia naapureitamme, ja seuraavana päivänä tuo teko mahdollisti keskitysleirien avaamisen."

Ihmiset eivät voi suoraan loikata yhteishenkeen eivätkä suuriin tunteisiin. Sinne kuljetaan vähittäisten askelten kautta. Kaikki alkaa tervehtimisestä. Ilman sitä ei synny mitään. 

On vihanpidon julistamista, jos lakkaa tervehtimästä, ja on toisen ihmisen nollaamista, jos ei lainkaan ala tervehtiä.

Törmäsin juuri siihen, että 1950-luvulla nuori nainen sai opettajan opinnoissa torut siitä, että oli tervehtinyt koulun henkilökuntaan kuulunutta ihmistä, joka ei kuulunut opettajiin. "Opettajien kuuluu tervehtiä toisiaan", hän sai kuulla.

Pojanpoika on jatkanut mummunsa ammattia. Kahdessa sukupolvessa ajatukset ovat kääntyneet päinvastaisiksi. Elämässä tapahtuu myös hyviä asioita.

sunnuntai 31. elokuuta 2025

Äidinrakkauden liika-annostelu

Minua kiusaa se, että hyviä asioita puolustetaan kelvottomilla perusteluilla. 

Monesti olen kuullut sanottavan, että "rakkaus ei tee mitään pahaa". Kun olen törmännyt tähän, mieleeni on noussut imelän limainen klöntti. Olen miettinyt, pitäisikö huutaa, että lukekaa edes dekkareita. Jo niistä pitäisi selvitä, että usein juuri rakkaus voi saada ihmisen tekemään rumia asioita. Nopea tutustuminen maailmanhistoriaan tuo ymmärryksen siitä, että isänmaanrakkaus on kenties maailman joukkotuhoisin voima.

Kaupungilla kävellessäni tämä kaikki tuli taas mieleen. Kävelin jalkakäytävää ja erotin takaani irtosanan "korvaushoito". Se sai minut heristämään kuuloani ja tarkistamaan, sattuisiko korviini muutakin kiinnostavaa.

Olihan siellä. Nuorehko mies sanoi: "Ei pitäisi antaa ollenkaan rahaa, ja lähellä olevien pitäisi ottaa etäisyyttä. Ainakin minuun se toimi. Rupesin ajattelemaan."

Miehet kääntyivät kadunkulmasta eri suuntaan kuin mihin minä olin menossa. Jäi kysymättä, tarkoitettiinko äidinrakkautta. Arvelen, että jotain sellaista.

perjantai 29. elokuuta 2025

Onko aikuisuus aivojen häiriötila?

Tuoreessa Tiede-lehdessä julkaistu Anssi Bwalyan juttu "Onko nuoruus häiriö aivoissa?" on raflaavasta otsikosta huolimatta tasapainoinen. Se kelpaa nuoruuden yleisesitykseksi. Siinä kerrotaan, että kehityspsykologiassa korostetaan yhä enemmän nuoruusiän aivotoiminnan ja käyttäytymisen tarkoituksenmukaisuutta.Esimerkiksi riskien ottamista tarvitaan, jotta nuori voi löytää kokeilemalla oikean elämänsuunnan.

Minun on tehnyt mieleni monesti kysyä otsikon vastaisesti, onko aikuisuus aivojen häiriötila. Olen antanut enimmät elämänvuoteni nuorille osaksi silkkaa laiskuuttani. Heidän kanssaan on lopulta helppo olla. Sopivan jämptillä myötätunnolla pääsee pitkälle, toisinaan ihan perille saakka.

Kerron esimerkin.

Linja-autollinen nuoria tuli aamuyön puolella kymmenen tunnin matkan jälkeen leiripaikkamme läheisyyteen. Viimeisen kilometrin matkalta tie oli niin pehmeä, ettei pihaan ollut menemistä isolla autolla.

Muistan, kuinka rauhallisin mielin menin selittämään tilanneita bussin mikrofoniin. Kiitin onneani, että autossa oli nuoria keski-ikäisten sijasta. Ei tarvinnut pelätä, että joku jupisisi vieruskaverilleen tai ryhtyisi ääneen kertomaan, miten olisi pitänyt toimia. Kukaan ei reklamoisi.

Kerroin, mitä nyt tarvitsi tehdä. Sanojani kuunneltiin niin kuin maailman luonnollisinta asiaa. Nuoret ottivat tavaransa ja lähtivät tyynesti lompsimaan. 

Kello oli 2.30. Oltiin pitkäperjantain puolella.

Päivän valjettua, tien kuivuttua ja ilman kantamuksia.

keskiviikko 27. elokuuta 2025

Identiteetistä on joskus tultava valmista

Murrosiässä ihmisen kuuluu pohtia identiteettiään. Tämä pohdinta jatkukoon nuoreen aikuisuuteen saakka, mutta kohtuullisessa ajassa ihmisen olisi saatava selville, kuka hän oikein on. Muuten hän on vaarassa juuttua alle kaksikymmenvuotiaaksi. 

Myönteinen, tasapainoinen ja ristiriitojakin kestävä aikuinen ei analysoi loputtomasti tuntemuksiaan, vaan alkaa katsoa itsensä ulkopuolelle. Hän tekee jotain, mistä on muillekin apua. Tällainen identiteettinsä löytänyt ihminen kykenee myös elämänmuutoksiin ja osaa tarvittaessa korjata näkökantojaan.

Muutamia vuosia sitten kuollut teologian tohtori Juha Kauppinen kirjoitti siitä, mitä tämä tarkoittaa uskonnollisessa kehityksessä. Etiopian kokemukset saivat hänet vaihtamaan näkökulmansa yksilön sisäisestä maailmasta ihmisille yhteiseen. 

Kauppinen kertoi olevansa niin sanotun viidennen herätysliikkeen kasvatti. Pitkään usko liittyi vain hänen henkilökohtaiseen jumalasuhteensa. Sen ainoa ulottuvuus suuntautui tuonpuoleiseen, ja kristittyjen yhteydellä oli hänelle ainoastaan välineellinen arvo. Sitä koettiin pienissä uskovien ryhmissä, kun taas seurakunta ja varsinkin kirkko olivat tarpeettomia.

Etiopiassa Kauppinen näki, että usko ei ollutkaan yksityinen asia. Silloinkin kun etiopialaiset puhuivat omasta uskostaan, he tarkoittivat sillä osallisuuttaan muihin ihmisiin, Jumalan perheeseen. Identiteetti oli kuulumista johonkin, ei olemista jonakin.

Onko identiteetti hukassa?