Periaate on periaate

Periaatteistani vähemmän vakavia on, etten käytä tekstissäni hymiöitä, nehän kertovat kirjoitustaidottomuudesta. En kuitenkaan romahtaisi, vaikka jonain päivänä minulta lipsahtaisi. Ehdottomia periaatteitani on se että, yritän hoitaa ihmisten asioita yhtä hyvin riippumatta heidän asemastaan, tunnettuudestaan tai varallisuudestaan.

Periaatteet ovat tärkeämpiä kuin ajan myötä vaihtuvat mielipiteet. Murheellisinta on, jos ihminen tekee yksittäisestä tunnetilastaan periaatteen. Se ei oikeastaan ole periaate vaan päähänpinttymä.

Hiljattain maksoin neljänkymmenen euron laskun. Se oli kesämökiltämme yksityistien vuosimaksu. Siitäkin rahasummasta on käyty käräjiä. 

Muuan tieosakas oli kieltäytynyt maksuista. Syyt liittyivät niihin aikoihin, jolloin tietä rakennettiin. Ehkä hän olikin vaatimuksineen oikeassa, en tiedä. Minä olisin vain antanut olla ja tuumannut, että menköön.

Voin kuvitella tuomareiden ilmeitä, kun he istuntopäivän ruokatunnilla ennakoivat tulevia juttujaan: "Sitten olisi taas sellainen tiemaksuasia... ei mitään järkeä."

Valittaja hävisi juttunsa ja joutui maksamaan tienhoitomaksut. Lisäksi hän joutui korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut, joilla olisi kustantanut niitä vuosimaksuja yli kymmenen vuotta. Vielä oli maksettavana oman juristin palkkio.

Mitäpä rahankulusta kun vain saa olla omasta mielestään oikeassa. 

Opettajan ensimmäinen karsintatesti

Jos saisin suunnitella opettajaopintojen pääsykokeita, ensimmäinen karsintatesti olisi huumorintajun mittaaminen. Jos sitä tajua ei ole, mikään muukaan ei onnistu.

Huumorilla ratkaistaan vaikeita tilanteita, ja joskus itkunkin saa muuttumaan nauruksi. Oma huumorintaju on edellytys myös sille, että opettaja osaa kertoa lapsille soveliaan huumorin rajat.

Viisas opettaja jättää tilannetajullaan elinikäisiä jälkiä. Muistan esimerkiksi neljännen luokan liikunnan opettajan. Hän oli tiukka muttei ilkeä. Hän oli myös oikeudenmukainen, vaikka jalkapalloa hän olisi saanut peluuttaa enemmän kuin turhaksi arvioimaani pesäpalloa.

Yksi tuntimme oli maastojuoksua, opettaja edellä ja oppilaat perässä. Olin pojista joukon kärjessä, ja  jonkin puunjuuren kohdalla opettaja kompastui edessäni tai kompuroi. 

Minulta lipsahti tyypillinen kymmenen ikäisten vitsonen: "Mitä löysit?"

Hupsista! Tuliko mokattua? Saako opettajalle kuitata noin?

Hän ei ollut millänsäkään, naurahti vain ja juostiin taas.

Rosvoretkillä

Presidentti Donald Trump on alkanut kutsua puolustusministeriötään sotaministeriöksi. Tällä päätöksellä hän on irtaantunut kirjailija George Orwellin sievistelevästä uuskielestä. Asiat sanotaan kerrankin niin kuin ne ovat.

Puolustautuminen on yleisin veruke, jolla sodankäyntiä perustellaan. 

Viime aikoina on voitu kuulla vankkumattomimmilta Israelin tukijoilta, että Israelilla on oikeus puolustautua. Tätä oikeutta ei kai kukaan ole Suomessa kieltänyt, mutta Gazan tapahtumat eivät enää täytä perinteisiä oikeutetun sodan kriteerejä, kuten sitä että sodassa käytetyt keinot eivät saa aiheuttaa enempää vahinkoa kuin välttämätöntä. 

Parhaita esimerkkejä ns. oikeutetusta sodasta lienevät nykyisen Ukrainan puolustautuminen ja Suomen talvisota.

Sen sijaan Suomen jatkosodassa oli hyökkäyssodan piirteitä. Sitä on vaikea määritellä puhtaaksi puolustussodaksi. Tämä näkyy Tuntemattomassa sotilaassa. Kun Suomen joukot ylittivät vanhan rajan, Hietanen tokaisi tulleensa ulkomaille. Lahtinen sanoi siihen: "Ja tähän loppui sitten meitin oikeutemme. Meinaan tästä lähtien ollaan rosvoretkellä. Että sen tiedätte."

Jatkosodan sodan kannalta on kiinnostavaa, että Linnan mukaan sotilaiden taistelumoraali parani ratkaisevasti, kun perääntymisvaiheessa taistelut siirtyivät uudestaan Suomen kamaralle. Miehet tunsivat mielessään, että hyökkäyssota oli muuttunut puolustussodaksi.

Univajeessa ei onnistu

Suomen koripallomaajoukkue voitti ikimuistettavasti Serbian. Jälkianalyyseissa on kiitetty onnistunutta taktiikkaa, hyvää joukkuepeliä, Lauri Markkasen laatua ja vähän yllättävienkin pelaajien onnistumista. 

Saattaa olla, että ratkaiseva ero syntyi kuitenkin jo peliä edeltävänä iltana eikä välttämättä taktiikkapalaverissa, vaan silloin kun oli valittu treeniaika.

Riikan kisajärjestäjät olisivat antaneet Suomen tutustua tulevaan peliareenaan, mutta joukkueenjohdon mielestä tarjotut ajat olivat liian myöhään illalla. 

Niinpä joukkueelle vuokrattiin omatoimisesti toinen harjoittelupaikka. Ehkä peliareenan testaaminen olisi ollut hyväksi, mutta sen ajateltiin olevan toissijaista hyvien yöunien rinnalla. Tuumattiin, että kenttä mikä kenttä. "Ymmärryksemme mukaan korit ovat aina samalla korkeudella ja tiettävästi pallot painavat aina saman verran." 

Serbia-pelin alku todisti, että Suomi ei ainakaan ollut väsynyt yöunien jälkeen. Joukkue oli täynnä energiaa. Heti ensiminuuteilla päästiin kymmenen pisteen johtoon, josta oli pelin lopussa tallella kuusi pistettä.

Miksi tämä taustauutinen on ajatteluttanut minua niin paljon? - Vaikkapa siitä syystä, että monet opiskelijat ponnistelevat paljon, mutta saavuttavat perin keskinkertaisia tuloksia. Useat heistä tekevät sen virheen, että pänttäävät itselleen univajeen. Väsyneet aivot eivät toimi kokeessa eli juuri silloin, kun pitäisi osoittaa tietonsa ja osaamisensa.

Tarpeellista tavaraa

Takavuosien kantadivarissani oli näkyvästi esillä Stephen Kingin romaani Tarpeellista tavaraa. Kauppias tunsi kirjallisen makuni ja tiesi hyvin, että en lainkaan lue kauhukirjallisuutta. Siitä huolimatta hän rohkeni sanoa, että romaani saattaisi kiinnostaa minua. Suositus oli niin vahva, että hyppäsin kirjallisten suorakulmioideni ulkopuolelle.

Tarpeellista tavaraa kertoo pikkukaupungista, johon tulee kauppiaaksi naamioitunut demoninen hahmo. Hänen liikkeessään on tarjolla juuri sitä, mitä kukin asiakas on aina etsinyt. 

Yhdentoista ikäinen poika löytää pitkään himoitsemansa baseball-kortin. Joku saa kaipaamansa Elviksen kuvan, joku unelmiensa virvelin ja joku taas kipuja parantavan lääkkeen. 

Rahaa ei juuri tarvita. Riittää, että ostaja tekee kepposen jollekulle läheiselleen tai puolitutulle. On käytävä sotkemassa naapurin kuivumassa olevat pyykit tai laskettava liikkeelle perätön huhu. Tehtävänä on lähettää inhottava kirje väärällä nimellä, ja maksuksi käy sekin, että huomauttaa ikävästi toisen ihmisen ulkonäöstä. 

Pian kaupunkilaiset alkavat kostaa toisilleen ja omatunto lakkaa toimimasta. King vetää tapahtumat överiksi, ja lopulta koko kaupunki on tulessa.

Tarpeellista tavaraa on turhan laveasti kirjoitettu, ja sen lopputulos on melkoista paisuttelua. Siitä huolimatta kirjassa on ideaa.

 

Myös kauhukirjallisuudessa voi olla ideaa. 

Lättäjalkainen herkkupala

Pikkupojalla oli vaikkua korvassa, ja sen takia hänet vietiin lääkäriin. Hän kuvasi kuuloaan: "Ihan kuin olisi avaruudessa ja siellä miehet soittelisivat toisilleen."

Tämä alle kouluikäinen poika oli kielellisesti lahjakas. Mieleeni on jäänyt sikermä pojan laukaisuja, joita isä kertoi eteenpäin. Kauppareissulla poika kommentoi kaljakorin ostajaa: "Siinä sitä otetaan miehestä mittaa." Kaupan käytävällä vastaan kävellyt isän naistuttu sai puolestaan arvion: "Sieltähän se lättäjalkainen herkkupala tulee."

Isä naureskeli poikansa jutuille hieman ylpeänä, kertoivathan ne taitavasta sannankäytöstä. Olen varma, että jossain myöhemmässä ikävaiheessa isä ei kuitenkaan sallinut poikansa laukoa mitä tahansa. 

Viimeistään kymmenen iässä on ymmärrettävä, että kaikkea itsekseen ajateltua ei pidä möläyttää ääneen. Naapurin kauppaostoksia ei kuulu kommentoida, ja erityisen vaarallista on arvioida toisen ihmisen ulkomuotoa. Jos ihmiset eivät osaisi pitää ulkonäön arvioita omana tietonaan, kadulla käveleminen olisi mahdotonta, kun ihmiset kävisivät toistensa kimppuun.

Totuuden torveaminen ilman hienotunteisuutta on tarpeetonta ja tuloksetonta riidan haastamista. On myös adjektiiveja, joita ei pidä käyttää muista ihmisistä tai ihmisryhmistä: arvoton, heikkolaatuinen, ruma, tarpeeton. 

Tämä sydämen sivistys on opittava jo lapsuuden kodissa.

Tervehtiminen on jo hyvän ilmapiirin puolimatka

Haagin kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen rikoksista kirjoittaneen Slavenka Drakulicin mukaan Jugoslavian sisällissodan ratkaisevia syitä oli se, että saman kylän asukkaat lakkasivat tervehtimästä toisiaan: "Sotaa eivät tehneet mahdolliseksi jotkut mielipuolet vaan juuri me, tavalliset ihmiset. Nimenomaan me lakkasimme eräänä päivänä tervehtimästä toiseen kansallisuuteen kuuluvia naapureitamme, ja seuraavana päivänä tuo teko mahdollisti keskitysleirien avaamisen."

Ihmiset eivät voi suoraan loikata yhteishenkeen eivätkä suuriin tunteisiin. Sinne kuljetaan vähittäisten askelten kautta. Kaikki alkaa tervehtimisestä. Ilman sitä ei synny mitään. 

On vihanpidon julistamista, jos lakkaa tervehtimästä, ja on toisen ihmisen nollaamista, jos ei lainkaan ala tervehtiä.

Törmäsin juuri siihen, että 1950-luvulla nuori nainen sai opettajan opinnoissa torut siitä, että oli tervehtinyt koulun henkilökuntaan kuulunutta ihmistä, joka ei kuulunut opettajiin. "Opettajien kuuluu tervehtiä toisiaan", hän sai kuulla.

Pojanpoika on jatkanut mummunsa ammattia. Kahdessa sukupolvessa ajatukset ovat kääntyneet päinvastaisiksi. Elämässä tapahtuu myös hyviä asioita.