Hyvät asiat tulevat vain, jos ajoitus on kohdallaan

Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan ihmisen musiikkimaun kannalta aivan tietyt nuoruusvuodet ovat ratkaisevan tärkeitä. Miehillä merkityksellisin musiikki ajoittuu keskimäärin 16 vuoden ikään, kun taas naisilla huippukohta on hieman myöhemmin, noin 22 vuoden iässä. 

Monilla asioilla on herkkyysvaiheensa. Niihin on osuttava juuri tietyssä iässä. Siitä kai johtuu, että Mika Waltari on mennyt minulta jotenkin ohi, vaikka hänen kirjojensa teemojen pitäisi kiinnostaa minua.

Ei auttanut, että opiskeluvuosieni talviosoite oli Tunturikatu 14. Mika Waltari asui minua vinottain vastapäätä. Ikkunastani oli esteetön näkymä hänen ikkunaansa, ja niinpä aina iltaisin maate mennessäni katsoin, vieläkö hänellä paloivat valot.

Kertaakaan hän ei tullut kadulla vastaan, ja niin syntyi idea soittaa ovikelloa ja tehdä tuttavuutta hänen kanssaan. 

Niihin aikoihin porraskäytäviin pääsi ilman ovikoodeja. Kykenin Waltarin ovelle, mutta siinä rohkeus loppui. Olen varma, että Waltari olisi ottanut minut suopeasti vastaan, mutten vain kyennyt.

Sinuhe jäi aikanaan lukematta. Kun tartuin siihen kaksikymmentä vuotta myöhemmin, se ei enää innostanut, koska herkkyysikä oli mennyt. Se tuntui vain laajennetulta Vanhan testamentin Saarnaajan kirjalta. Se oli kelvollinen romaani, ei sen enempää.

Tämä olisi pitänyt lukea nuorempana. 

Kirjallinen varkaus vai luvaton käyttöönotto?

Kuudentoista ikäisenä luin Richard Brautiganin kirjan Taimenen kalastus Amerikassa, jolla ei ollut mitään tekemistä kalastamisen kanssa. En ymmärtänyt kirjasta mitään, ja tuskin ymmärtäisin nykyäänkään.

Brautigan on pulpahtanut esiin, kun kirjailija Harri István Mäki on julkaissut Brautiganin tekstiä omanaan.  Olen tapauksesta niin hämmentynyt, että minun on viisainta olla paheksumatta sitä. En vain ymmärrä.

Tulee mieleen Pentti Saarikosken epäonnistunut romaani Ovat muistojemme lehdet kuolleet. Neljännes siitä on hänen isältään nyysittyä Aunuksen sotaretken päiväkirjaa. 

Tämän varkauden mutkikkuutta selventänee Jorge Luis Borgesin novelli Mies joka kirjoitti ”Quijoten”.  Borgesin kuvaama kirjailija halusi kirjoittaa sanasta sanaan Cervantesin Don Quijotea vastaavan romaanin. Molempien teosten tekstit olivat sanasta sanaan samoja, mutta niiden tyyli ja sisältö poikkesivat toisistaan, koska ne ilmestyivät eri aikakausina. Tavallaan ne olivat eri kirjat, koska niitä luettiin eri tavoin.

Borgesin novelli tukee sitä näkemystä, että Saarikosken romaanin päiväkirjajakso on vain näennäisesti kirjallinen varkaus. Esimerkiksi  sopii lause: "Valloituksen jälkeen pidettiin pieni juhlahetki rukouksineen." Pentti Saarikosken romaanissa näiden sanojen mielleyhtymät ovat toisenlaisia kuin isä-Saarikosken sotapäiväkirjassa. Isä kirjoittaa sanat vakavissaan, mutta pojan romaanissa ne ovat ironinen hyökkäys koti, uskonto ja isänmaa -ajattelua vastaan. Niinpä on oikeampaa puhua tekstin luvattomasta käyttöönotosta kuin kirjallisesta varkaudesta.

Tämä tekstini tässä on vain Brautiganista syntynyt mielleyhtymä, ei kannanotto Mäen tapaukseen. Minähän olen vain ymmälläni.

Orpojen lasten puolesta

Jouluna saa toistaa vanhoja. Niinpä julkaisen jälleen kerran tämän löytämäni rukouksen. Olin matkustanut yön ja Altiplanon yli Cochabambasta La Paziin. Varhainen aamu oli kylmä. Menin erääseen kirkkoon etsimään, olisiko siellä yhtään lämpimämpi. Ei juuri ollut, mutta seinällä oli tämä rukous:

Herra, me rukoilemme kärsivien puolesta, niiden orpojen lasten puolesta jotka elävät kurjuudessa, niiden puolesta jotka eivät sinua rakasta eivätkä kunnioita, armahda, Herra, armahda.  
Herra, me rukoilemme häpäisijöiden puolesta, syntisten puolesta, niiden omantuntonsa vaientaneiden rikkaiden puolesta, jotka omistavat mutta eivät anna. Armahda, Herra, armahda.
Herra, me rukoilemme pahojen kristittyjen puolesta, työmiesten puolesta, sortajien ja sorrettujen puolesta, armahda, Herra, armahda.  
Herra, me rukoilemme sairaiden puolesta, kaikkien tietämättömyyden pimeydessä elävien puolesta, niiden puolesta joilla ei ole mitään, ei leipää, ei kotia, ei suojaa. Armahda, Herra, armahda.
Herra me rukoilemme meidän vihollistemme puolesta, armahda, Herra, armahda.  
Herra, me rukoilemme paatuneiden puolesta, harhaoppisten puolesta, kaikkien kunniaa tavoittelevien puolesta, rauhaa etsivien puolesta, armahda, Herra, armahda.
Herra, me rukoilemme sokeiden ja mykkien ja kuurojen puolesta, mielisairaiden puolesta, kaikkien rakastamiemme puolesta. Armahda, Herra, armahda.
Herra, me rukoilemme poissaolevien ja läsnäolevien puolesta,  me rukoilemme rakastamiemme kuolleiden puolesta, armahda, Herra, armahda.  
Herra me rukoilemme invalidien puolesta, vanhusten puolesta, surullisten kotien puolesta joissa ei ole rakkautta. Armahda, Herra, armahda.
Herra me rukoilemme niiden puolesta jotka eivät sinuun usko, pakanoiden puolesta, kaikkien kuolleiden puolesta, koko ihmiskunnan puolesta. Armahda, Herra, armahda.
Herra, me rukoilemme lasten puolesta, isien ja äitien puolesta, armahda, meitä, armahda.

Itse ottamani kuva Perun Ayacuchosta. 

Rojun keräämisen sijasta voi viisastua ihmisenä

On kulunut neljäkymmentäyksi vuotta siitä, kun samassa kahvipöydässä kanssani istunut paperitehtaan työmies kertoi, että heidän kotonaan oli kaikki, mitä ihminen ikinä tarvitsee.

On kuitenkin elämänalueita, joissa kasvunvaraa on loputtomiin. Vuoden takaisessa Lääkärilehdessä kirjoitettiin näistä mahdollisuuksista.

Lehden mukaan kuvataiteen katsominen ja kuvien tekeminen avaavat väyliä tunteisiin ja ruumiilliseen tietoon, jotka eivät aina ole sanojen tavoitettavissa. Kuvat voivat rauhoittaa, lohduttaa ja suunnata huomiota kivun ja kärsimyksen ulkopuolelle. Lisäksi kuvantulkintataitojen on havaittu parantavan lääkärien ja hoitohenkilöstön kommunikaatio- ja empatiataitoja.

Monissa tiedekunnissa onkin otettu käyttöön taidemuseoiden ohjatut kierrokset, ja niiden on osoitettu parantavan opiskelijoiden havainnointikykyä.

Henkilökohtaisia muistoja herättämällä musiikki tarjoaa ikkunan ihmisen omaan elämänhistoriaan ja vahvistaa vuorovaikutusta ja siteitä yhteisöön. Musiikki tehostaa monien sairauksien hoitoa ja kuntoutusta.

Tanssia voidaan soveltaa ennaltaehkäisevänä ja kuntouttavana toimintana sekä mielen- että aivoterveyteen. 

Kaunokirjallisuuden lukemisen on todettu lisäävän lääkärin empatiakykyä ja sosiaalisia taitoja. Potilaiden hoitotulosten on havaittu paranevan. 

Vielä lehdessä sanottiin, että lääketiede on täynnä filosofisia kysymyksiä. 

Söivätkö Nooan arkin eläimet toisiaan?

Eräässä Nooan arkkia koskevassa nettikeskustelussa kysyttiin, eivätkö eläimet syöneet arkissa toisensa hengiltä. Jotkut olivat vakuuttuneita siitä, että tämä yksinkertainen kysymys "kumoaa koko sadun".

Keskustelijoiden ensimmäinen erehdys on se, ettei ymmärretä millaista kertomusten lajia oikeat sadut ovat.

Ainakaan kirjallisuustieteellisesti luokiteltuna Nooan arkki ei ole satu. Tietenkään se ei ole tosiasiapohjainen historiankuvaus, vaan lähinnä se on historiallismyyttinen kertomus. Niin sanottua tosiasiapohjaa on enintään se verran, että luultavasti sen taustalla on ammoinen suurtulva, josta muidenkin kansojen perinne tietää kertoa.

Edelleen on syytä ymmärtää, että entisaikojen ihmiset ymmärsivät eläinten maailmaa yhtä paljon kuin nykyihmiset tai luultavasti jopa enemmän. He kohtasivat petoja muuallakin kuin eläintarhassa, ja siksi he olivat hyvin perillä siitä, mitä pedot tekevät saadakseen ruokaa.

Vielä voi moittia älypäiden kyvyttömyyttä ymmärtää symbolista kieltä.  

Tarinat ja vertauskuvat on ymmärrettävä sillä ymmärryksen tasolla, johon ne on luotu. Salamana paikalle tulleen ihmisen ei pitäisi avata sähköopin keskustelua, ja vain lapset luulevat, että Jeesuksen puhe anteeksiannosta seitsemänkymmentäseitsemän kertaa viittaisi johonkin lukumäärään.

Väärän huhun syntysijoilla

Talvella 1989 kiersi laaja ja sitkeä huhu, jonka mukaan Juice Leskinen olisi painanut enää neljäkymmentä kiloa ja olisi ollut Pirkanmaan hoitokodin terminaalihoidossa. Lopulta huhu jyrkentyi muotoon, että Juice Leskinen olisi kuollut. Kohtasin ihmisiä, jotka kertoivat kuulleensa asiasta niin sanotusti varmalta taholta.

Omassa päässään oli vaikea väittää vastaan. Niin paljon tapahtuneesta kerrottiin. Tosin tuntui kummalliselta, että lehdet tai televisio eivät kertoneet Juicen kuolemasta, sehän olisi ollut ilta-alkuisten lehtien lööpeissä ykkösuutinen.

Huhu katkesi vihdoin siihen, että lopputalven asiallisen lehtiuutisen mukaan Juice oli kieltämättä ollut sairauslomalla, mutta vielä tämän korjaavan uutisen julkaisuviikolla hän oli ollut studiolla.

Kun jokin huhu ilmiselvästi kumoutuu, se unohdetaan siinä samassa. Kukaan ei välitä miettiä, miksi on tullut höynäytetyksi. Ei kysellä, mistä juuri tämä huhu ja yleensä väärät huhut syntyvät.

Tänään olen ollut yhden väärän huhun lähteillä, kun paikallislehdessä oli kastettujen luettelossa lapsi, jolla on sama sukunimi kuin minulla. Sukulaisia emme ole. Nimeni on asuinseudullani harvinainen, vaikka Köykkä-nimisiä on Pohjanmaalla runsaasti. Minun sukujuureni eivät kuitenkaan viittaa sinne, vaan ovat isän puolelta monen sukupolven ajalta Hämeessä.

Olen varma, että paikallislehden lukeminen on kirvoittanut keskustelua siitä, onkohan sille pastorille syntynyt lapsenlapsi. Seuraavaksi lauseen kysymysmuoto korvautuu sanoilla "vissiin" ja "varmaan". Lopulta epävarmuutta ilmaisevat sanat putoavat pois, ja siinä sitä ollaan, varmaan tosiasian äärellä.

Yksittäinen virhe voi paljastaa sivistymättömyyden

Lapsille ei välttämättä tarvitse kertoa kovin tarkasti, mitä nimenomaista ei saa tehdä. Eniten he oppivat vain seuraamalla aikuisia.

Olen koonnut muutamia elämän kirjoittamattomia sääntöjä, joiden mukaan tulisi elää. Vain harvat esimerkit ovat suoranaisesti laittomia. 

Aakkosjärjestyksessä:
Aseella ei ammuskella keskellä kaupunkia.
Ei aivasteta toista ihmistä päin.
Hääkakusta saa leikata vasta hääparin jälkeen.
Jonossa ei etuilla.
Kissaa ei vedetä hännästä.
Nuotioon ei pissata.
Pakastimen ovea ei jätetä auki.
Roskia ei kaadeta naapurin postilaatikkoon.
Ruoalla ei leikitä.
Toisen ihmisen päälle ei sylkäistä.
Silmiä ei väännellä vinoon.
Vammaisista ei tehdä sketsejä.
Vetoketjuperiaatteen mukaan mennään vuorotellen, kun kaksi autokaistaa yhdistyy.

Aina ei selviä sanomalla, että tehtiin läpällä tai että mokia sattuu. Jotkin virheet eivät ole nimittäin virheitä, koska ne paljastavat täydellisen sivistymättömyyden. Pääministeri ei ole asemansa vaatimalla tasolla, jos hän rupeaa heittelemään illallisella lihapullia. Saakoon potkut ja heti! Jos pastori leikkaa hääkakusta ennen hääparia, hän on vailla tilannetajua. Menköön oikeisiin töihin!