tiistai 10. tammikuuta 2012

Surullinen tapaus (teema jatkuu, osa 4)

Tapasin hiljattain muuatta ikäistäni miestä, johon olen tutustunut joskus lukioaikana, vaikka emme käyneetkään samaa koulua.

Tällä pojalla riitti tyttöjä. Tummat hiukset, ruskeat silmät, kohtuullinen määrä pituutta ja sopusuhtainen kroppa olivat vetovoimainen yhdistelmä. Sitä täydensivät supliikkimiehen jutut ja hämmästyttävä silmä sellaisille pienille eleille ja huomaavaisuuden osoituksille, joilla tytöt sai tyytyväiseksi.

Hänen intiimistä elämästään en tiennyt mitään, mutta sen saatoin nähdä, että tytöt vaihtuivat usein. Oudointa oli, että jotenkin hän onnistui säilyttämään välit hyvinä myös entisiin tyttöystäviin.

Yhden kerran hän oli kihloissa.

Ja nyt, melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin tapasin hänet jollain moottoritien varteen rakennetulla liikenneasemalla (vai mikä ihmeen nimi niillä nyt on). Pitkästä tauosta huolimatta hänet oli helppo tunnistaa, charmantti mies.

Kertasimme elämämme tapahtumia. Leppoisasti hän jutteli, sangen hyväntuulisesti, kunnes sanoi: "Naiset... en löytänyt oikein sopivaa."

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Elämässä on kyse ajoituksesta (teema jatkuu, osa 3)

Esimerkiksi Ford Mustangin takana olevan amerikkalaisen autotehtaan johtajan Lee Iacoccan kirja Autoelämäkerta on viisaimpia kirjoja, mitä on käsiini sattunut. Palaan sen ajatuksiin lähes viikoittain.

Olen miettinyt esimerkiksi sitä, kuinka Iacocca kirjoittaa oikeasta ajoituksesta. Hän sanoo, ettei hänen alallaan voi odottaa kaikkien faktojen kokoamista.

Iacocca neuvoi erästä kollegaansa: "Sinulla on faktoista yhdeksänkymmentä viisi prosenttia, mutta kestää puoli vuotta ennen kuin loput viisi ovat koossa. Ja siihen mennessä hankkimasi tiedot ovat vanhentuneita, koska markkinat ovat jo tulleet ja menneet. Ajoituksesta elämässä on kysymys."

Iacocca sanoo, että jossain vaiheessa on tehtävä hyppy tuntemattomaan; ensinnä siksi, että oikeakin päätös on väärä, jos se tehdään liian myöhään, ja toiseksi siksi, että useimmissa tapauksissa varmuus on tuntematon käsite.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Barosille ei kelvannut (teema jatkuu, osa 2)

Joskus urheilussa on hetkiä, jolloin se lakkaa olemasta vain kilpailua sekunneista, senteistä ja maalilaukauksista, ja muuttuu niiden sijasta elämän kuvaksi.

Yksi tällainen hetki oli, kun EM-kisoissa loistanut tšekki Milan Baros pelasi ensimmäisiä kertoja Liverpoolin joukkueessa.

Baros sai pallon kuudentoista alueen rajalla, jossa hänellä oli hyvä mahdollisuus maalilaukaukseen. Hän päätti siirtää palloa pari metriä päästäkseen vielä parempaan paikkaan. Tämän tehtyään hän siirsi palloa vielä kerran.

Kuudentoista kulmalla tilanne oli jo huonontunut, mutta hän olisi voinut yhä ampua. Tämäkään paikka ei häntä tyydyttänyt. Hän jatkoi kuljetteluaan ja ajautui päätyrajalle. Siellä hän lopulta sössi pallon maalipotkuksi, vaikka mahdollisia tekopaikkoja oli kaikkiaan ollut kolme tai neljä.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Nollanollat eivät pitkälle riitä

Tupakat on viety asiakkailta piiloon. Toisin kuin monet idean kiihkeimmistä vastustajista, rohkenen uskoa, että uusi käytäntö voi oikeasti vähentää tupakointia. Tällaisilla pienillä tempuilla ajattelumaailmaa on vähitellen muutettu, ja tupakointi on lakannut olemasta muodissa.

Mahdollisesta edistyksestä huolimatta en kuitenkaan innostu ideaan. Jos ollaan johdonmukaisia ja piilotetaan ihmisten näkyvistä kaikki epäsuotavat ostokset, kaupoissa voi pian olla tyhjää.

Maailman parantaminen uusia kieltoja keksimällä on jalkapallokielellä nollanollan pelaamista. Ei soi omassa päässä, muttei tule maaleja eikä niiden mukana voittojakaan. Joukkue hädin tuskin säilyttää sarjapaikkansa. Esimerkiksi 20 seuran Valioliigassa pelkillä tasapeleillä olisi tällä hetkellä sijalla 16 eli hieman putoamisviivan yläpuolella.

Ainakaan minulle nollanollat eivät riitä elämän sisällöksi.

Barcelonan yliopiston professori Jose Ignazio Gonzalez Faus on laajentanut suosimaani ajattelutapaa ihmisen jumalasuhteeseen: "Vapaus on ainoa mahdollinen kasvualusta sille hyvälle, jota Jumala tavoittelee. Sen sijaan melkein kaikkien moraalinpuolustajien väkivaltainen kiihko päätyy tuottamaan nykyaikaisittain ilmaistuna muovista hyvää."

tiistai 3. tammikuuta 2012

Kiitoksia, mutta minä en tanssi

Kieltäydyin juuri eräästä julkisesta esiintymisestä. Mieleni teki kirjoittaa vastaukseksi kuusi sanaa: "Paljon kiitoksia, mutta minä en tanssi."

Kirjoittamatta jäi, koska vitsi olisi mennyt kuitenkin ohi.

Alkuperäinen juttu meni näin Gunnar Aspelinin kuvaamana:

Vieraillessaan vuonna 1848 Kööpenhaminassa Fredrika Bremer yritti tapansa mukaan päästä kosketukseen sen ajan kuuluisien kulttuuripersoonallisuuksien kanssa. Hän tapasi maan etevimmän teologin Martensenin ja keskusteli uskonnollismielisen kansanjohtajan Grundtvigin kanssa. Hän tapasi myös luonnontutkija Örstedin ja kävi vanhan kansallisrunoilijan Oehlenschlägerin luona. Viimein hän yritti tulla kosketukseen yksinäisen ja luoksepääsemättömän tekijän kanssa, joka kirjoitti elämän olennaisista asioista käyttäen eri pseudonyymejä. Eräänä kauniina päivänä hän vei Kierkegaardin asuntoon kirjeen, jonka alku kuului näin:

Victor Eremitalle.Yksineläjä, samanlainen kuin Te (vaikka hän elääkin seurapiireissä) haluaisi hartaasti tavata Teidät ennen kuin poistuu maasta, osalta siksi, että tahtoo kiittää Teitä teostenne taivaallisesta mannasta, osalta saadakseen keskustella kanssanne »elämän taipaleista», elämän muodonvaihdoksista, aiheesta, joka tällä hetkellä enemmän kuin milloinkaan syvästi häntä kiinnostaa.

Victor Eremita eli Sören Aabye Kierkegaard ei vastannut koskaan kuuluisalla ruotsalaiselle kirjailijattarelle. Mutta kun Fredrika Bremer myöhemmin lähetti hänelle kirjansa Liv i Norden (Elämää pohjolassa), Kierkegaard kirjoitti päiväkirjaansa: »Nyt minua miltei suututtaa, etten vastannut niin kuin olin ajatellut: paljon kiitoksia, mutta minä en tanssi.»

perjantai 30. joulukuuta 2011

Tätäkin tapahtui vuonna 2011

Uutisvuotta on muisteltu. Omassa varastossani on myös tällaisia, melkein unohdettuja tapahtumia. Valitsin niistä seitsemän:
1) Orimattilassa ovat tyytyväisimmät suomalaiset, sitten tulevat Kuusamo, Jämsä, Noormarkku ja Raahe. Suonenjoella ovat tyytymättömimmät.
2) Kesäpaikan naapurissa paloi halli. Monta kuukautta myöhemmin näin talon vanhaaisäntää, jonka käsiin oli otettu palaneen ihon tilalle reidestä uutta nahkaa.
3) Espoolainen 16-vuotias poika anasti toiselta nuorelta Habbo-hotellin huonekaluja 465 euron arvosta. Hyvinkään käräjäoikeuden mielestä 16-vuotias syyllistyi näpistykseen ja lievään luvattomaan käyttöön, mutta Kouvolan hovioikeus katsoi, ettei virtuaalihuonekaluja voida pitää irtaimena omaisuutena.
4) Jossain ehdotettiin, että koiran omistajilla pitäisi olla jonkinlainen koirakortti. Kukaan ei ole vielä ehdottanut, että kadulla ei saisi kävellä ilman asianmukaista koulutusta.
5) Helsingin Sanomat laittoi jakoon 25 000 lehteä, joissa oli viikon vanha etusivu.
6) Heti Breivikin iskun jälkeen terrorismiasiantuntijat olivat erimielisiä siitä, oliko kyseessä Al Qaida vai jokin muu islamilainen järjestö.
7) Tutun sairaanhoidon opiskelijan opinnäytetyö leikkaussalien varmistuslistoista jossain alan konferenssissa oli melkoinen hitti. Lopultakin on keksitty, että leikkaussalissa voisi olla lista, josta tarkistetaan ennen operaatiota, onko kaikki tarpeellinen kunnossa ja leikataanko oikea jalka.

Käänteentekevät ovat vielä salassa

Oman kylämme lukion WLAN-verkko ei valmistunut syyslukukauden 2011 aikana. Jos olisi ollut kuluneen vuoden alussa ennustajan taito ja siltä pohjalta olisi pyytänyt arvauksia tulevan viivästymisen syistä, kukaan ei olisi maininnut Japanin maanjäristystä ja siitä seuranneita teknologiateollisuuden ongelmia.
Emme aavistaneet myöskään Norjan tapahtumia. Anders Breivik kuljeskeli tammikuun alussa vapaana ja hänen nuoret uhrinsa suunnittelivat tulevaisuutta. Jääkiekkovoitto yllätti, ja eduskuntavaalien tulos oli aivan muuta kuin vuoden alussa uskottiin.
Yksityisiä ihmisiä ovat järkyttäneet sairaudet, yllättävät kuolemat, onnelliset rakastumiset ja alkaneet raskaudet.
Vuosi 2012 on tulossa. Kaikki käänteentekevät ovat vielä salassa.