Halosenniemeä vastapäätä on Sarvikallio, kouluvuosieni
painajainen. Järvenpään yhteiskoulusta oli sinne kymmenen kilometrin
edestakainen matka. Talven urheilupäivänä sinne hiihdettiin.
Lukiolaisille matka tuskin tuotti ongelmia, mutta
yhdentoista vanhalle Artolle suoritus oli ylivoimainen. En ole koskaan ollut
hyvä hiihtäjä. Olen melkeinpä juossut nopeammin kuin taapertanut suksien
päällä. Vieläkään en käsitä, miten siitä ponnistuksesta selviydyin.
Joku opettaja oli ajanut Sarvikalliolle autollaan ja oli kirjaamassa
nimiä muistiin. Jo silloin päätin, etten koskaan pakottaisi ketään oppilasta
liikuntasuoritukseen, ellen itsekin olisi siinä mukana.
En hiihdä ensi talvenakaan. Sen tiedän jo nyt.
En hiihdä ensi talvenakaan. Sen tiedän jo nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti