Postiluukusta tipahti tiedote, jonka jokainen sana oli lihavoitu ja alleviivattu otsikkoa myöten. Niinpä paperin lukeminen oli erittäin vaikeaa. Tekstiä siinä oli yhden aanelosen verran. Mietin, pitäisikö asiasta huomauttaa siinä toivossa, että tiedotteen laatija onnistuisi parantamaan viestintäänsä.
Palaute jäi antamatta. Kokemukset ovat olleet vuosien varrella monenlaisia:
Tekniikan maailmassa oli ollut lasten turvaistuinten testi, ja yksi aikanaan suosittu malli oli todettu hengenvaaralliseksi. Näin sellaisen yhden tutun autossa, ja jouduin sisäiseen kamppailuun, kävisinkö sanomassa. Miksi minä puuttuisin muiden ihmisten elämään? Lopulta pakotin itseni liikkeelle, koska oli kyse pienen lapsen elämästä. En muista, miten minuun reagointiin, mutta ainakaan minulle ei oltu vihaisia.
Jossain somessa yhteiskuntatieteiden tohtori käytti toistuvasti sanaa agressiivinen. Varovasti huomautin, että yksi g kannattaisi lisätä sanaan. Minua ei ratkaisevasti haittaa, jos vaikka putkiasentaja tai korkeasti koulutettu diplomi-insinööri kirjoittaa sanan yhdellä g:llä. Yhteiskuntatieteiden tohtorin pitää kuitenkin osata tällaiset sanat. Havaitsemani virhe oli hänen kannaltaan hieman nolo, mutta siitä huomauttaminen saattoi pelastaa hänet jatkuvalta häpeältä. – Tohtori suutahti minulle, ja pian hänen kaverinsa riensivät hänen tuekseen. Minut tuomittiin turhaksi nillittäjäksi.
Tuttu paikallispoliitikko ryhtyi kirjoittamaan blogia. Mielestäni hänellä oli kirjallista kykyä, mutta ilmaisussa tai sen muotoilussa oli pari kolme vikaa, jotka ratkaisevasti heikensivät tekstien laatua. Lähetin yksityisviestin ja kerroin, mitä kannatti tehdä. Hän kiitteli vilpittömän tuntuisesti ja teki parannuksen. Uskon, että muutokset olivat ratkaisevan hyviä.
Minulla on varmaan tuhansia esimerkkejä siitä, kuinka olen miettinyt, kannattaako nuorille huomauttaa heidän tekemisistään; ja jos yleensä kannattaa, niin miten sen tekee. Niistä tapauksista ei tällä kertaa sen enempää. Oma taiteenlajinsa se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti