keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Ei vain koulukiusaamisella vaan myös lasten liikenneturvallisuudella on huijattu

Tuoreiden uutisten mukaan ihmisiä on huijattu tilaamaan Kouluturvaa-nimistä lehteä, jonka tuotoilla on luvattu vähentää koulukiusaamista. Rikostyyppi ei ole uusi. Itse törmäsin rikoslajiin aivan sattumoisin, kun hoidin paikallisen jalkapalloseuramme asioita. Seuramme häädettiin jäähallilla sijainneesta toimistostaan, koska sitä tarvittiin lasten erämessujen toimintaan. Rupesin ihmettelemään, mikä mahtoi olla toimistotilaa tarvinnut Suomen liikennevalistus ry., joka oli ruvennut sponsoroimaan pienen kylän jäähallia, niin sanottua Välkky-areenaa.

Kovin syvällisiä salapoliisitaitoja ei tarvittu. Epäilyjeni vahvistamiseen riitti, että seikkailin jonkin aikaa Internetissä.


Yleishyödyllisyyden nimissä näennäistoimintaa

Nettisivut kertoivat, että yhdistyksen kokonaistuotto 3,48 miljoonaa euroa oli käytetty seuraavasti:
1) Koulutus ja kuntoutus 23 %  (Lapsi Liikenteessä -opetusmateriaalit, Kolmella Sydämellä -projekti, Lapsi Liikenteessä kehitystyöhanke)
2) Tiedotus ja valistus 68 % (Lapsi Liikenteessä -lehti, Turvallisesti -lehti, informaatio ja valistus,  tilaisuudet)
3) Yleiskulut ja varainhankinta 7 %

Lisäksi kerrottiin, että Lapsi liikenteessä -kampanja käynnistyi syksyllä 1994 ja että sen tarkoituksena oli tehdä ennaltaehkäisevää liikennevalistustyötä pienten lasten liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Samalla järjestettiin ja kehitettiin liikenteessä vammautuneiden lasten perhekuntoutusta. Ainakaan minua tämä teksti ei vakuuttanut

Liikennevalistuksen toimistoja oli seitsemällä paikkakunnalla. Esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys oli tukenut toimintaa.

Nopea päätelmäni oli, että ensin hankittiin rahaa yleishyödyllisyyteen vedoten. Tämän jälkeen järjestettiin näennäistoimintaa, jonka kulut olivat täysin olemattomat. Siitä välistä vedettiin rahat isoon taskuun.


Huvittavan huonoja voittopalkintoja ja maksamattomia palkkoja 

Liikennevalistuksen Pirkkalan jäähallille vuonna 2005 järjestämät  Lasten erämessut osoittivat toiminnan luonteen. Kerrottiin, että paikalle odotettiin kymmentätuhatta kävijää. En tiedä, kuinka paljon heitä oli, mutta ei missään tapauksessa niin paljon. Messuilla järjestetyn arvonnan voittopalkinnot eivät päätä huimanneet: W&G -tietosanakirja, Liikennevalistuksen opetuskansio, lasten kumisaappaat, poikien polkupyörä, Valittujen palojen luontokirja, Valittujen palojen luontovideoita, lasten pelastusliivi, perheen ajolippu kartingiin ja reppu. – Tuollaisestakin palkintolistasta kehdattiin sentään kertoa.

Tapahtumaa toteuttamassa oli monia kuusitoistavuotiaita Pirkkalan nuoria. He tekivät tapahtumassa pitkää päivää, mutta asianmukaisia palkkarahoja ei koskaan tullut.

Internetin mukaan messut toteutettiin yhteistyössä Messukeidas-nimisen firman kanssa, jolla ainakaan nettisivujen mukaan ei ollut muuta toimintaa kuin nämä Pirkkalan erämessut. Messukeitaan toimitusjohtaja oli sama mies kuin Liikennevalistuksen rahastonhoitaja.


Verotarkastuksessa jäätiin vihdoin kiinni

Heinäkuussa 2005 lähetin vihjeen MOT-ohjelmaan, että he voisivat ruveta tonkimaan Suomen Liikennevalistuksen asioita. Vihjeeseeni ei ole vastattu, mutta televisio olikin jo myöhässä, sillä elokuussa lehdet kertoivat, että Liikennevalistuksen rahoja oli kateissa vuodesta 1999 lähtien. Epäilty väärinkäytös on paljastunut verotarkastuksen yhteydessä. Rahastonhoitaja ja toiminnanjohtaja olivat joutuneet eroamaan tehtävistään.

Lehdissä haastatellut Liikennevalistuksen hallituksen jäsenet kertoivat, että heitä oli huijattu.


maanantai 3. syyskuuta 2018

Vain pakko kääntää ihmisjoukot niukkuuden suuntaan

Tänään olen muistellut historiaa siltä pohjalta, että on ollut lämmin kesä, joka on ilmeisesti noudattanut ilmastomuutoksen lakeja.

Olen koettanut keksiä esimerkkejä, joissa huomattava määrä ihmisiä olisi vapaaehtoisesti ja ennakoivasti muuttanut käytöstään niukkuuden suuntaan.

Yhtään esimerkkiä ei ole tullut mieleen.

Ei hyvältä näytä.

perjantai 31. elokuuta 2018

Kimi Räikkönen vessan korjaajana

Eräät urheilijat eivät ole kiinnostaneet minua vain urheilijoina, vaan myös ihmistyyppeinä. Heitä ovat Muhammad Ali, Matti Nykänen, Zlatan Ibrahimovic ja Kimi Räikkönen.

Niinpä Kari Hotakaisen kirja Kimi Räikkösestä oli pakko ostaa. Siitä yritin selvitää Räikkösen niukan ilmaisu lähtökotia. Ehkä ymmärrykseni hieman laajeni.

Kenties yllättävintä oli lukea Räikköstä tuntevien kommenttejea formulatähden emotiomaanlisesti älykkyydestä. Hännestä sanotaan, ettei erottele ihmisiä, vaan kohtelee samalla tavoin johtajaa ja siivoojaa. Tämä näkyy siinäkin, ettei hän kiinnostu puheilleen pyrkivistä filmitähdistä.

Yksi kertomus puhutteli erityisesti: Räikkönen oli huomannut, ettei Ferrarin bussin WC toiminut. Hän pyysi henkilökunnalta työkaluja, ja epäuskon vallitessa tähtikuljettajalle oli ojennettu kättä pidempää. Asiaa tutkiessaan Räikkönen totesi, että hänellä oli veneessä samanlainen systeemi. Hän ryömi bussin alle ja korjasi vessan.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Koulun liikuntapäivä, painajainen

Kesälomareissulla kävin Tuusulanjärven rannalla sijaitsevassa Halosenniemessä, jossa taidemaalari Pekka Halonen asui.

Halosenniemeä vastapäätä on Sarvikallio, kouluvuosieni painajainen. Järvenpään yhteiskoulusta oli sinne kymmenen kilometrin edestakainen matka. Talven urheilupäivänä sinne hiihdettiin.

Lukiolaisille matka tuskin tuotti ongelmia, mutta yhdentoista vanhalle Artolle suoritus oli ylivoimainen. En ole koskaan ollut hyvä hiihtäjä. Olen melkeinpä juossut nopeammin kuin taapertanut suksien päällä. Vieläkään en käsitä, miten siitä ponnistuksesta selviydyin.

Joku opettaja oli ajanut Sarvikalliolle autollaan ja oli kirjaamassa nimiä muistiin. Jo silloin päätin, etten koskaan pakottaisi ketään oppilasta liikuntasuoritukseen, ellen itsekin olisi siinä mukana.

En hiihdä ensi talvenakaan. Sen tiedän jo nyt.


maanantai 27. elokuuta 2018

Tallinnan yrmeä kassa muistutti suomalaisesta ystävällisyydestä

Tallinnassa poikkesin sataman vieressä olevaan kauppaan ostamaan kivennäisvettä. Tuli ikävä kotimaisten markettien kassoja.

Kaupan kassa oli yrmein mitä muistan kohdanneeni. Hän ei sanonut hyvää päivää eikä näkemiin, ei kiittänyt eikä sanonut ole hyvä. Katsekontaktiakaan ei ollut.

Tuli huomatuksi oman kotimarketin tavallinen kassatyöntekijä on arkinen hyvä asia, jonka helposti unohtaa. Hänet on selvästi koulutettu. Hän on tekemisissä yhden asian kanssa kerrallaan. 

Ensimmäiseksi hän tervehtii ja lopuksi hän toivottaa hyvää päivän jatkoa. Siinä välissä ovat normaalit kiitokset ja olehyvät. Ostoksia varten ostetun pussin hän aukaisee. Yhtäkään epäkohteliasta en ole tavannut, vaikka ei heillä aina voi olla hyvä päivä, ei kotona eikä työssä.

perjantai 24. elokuuta 2018

Temppeliaukion kirkko, englanninkielinen turistipyydys

Kävin Temppeliaukion kirkossa, joka on Helsingin suosituin turistikohde. Käyntini ei ollut ensimmäinen. Muistin, että louhittu kivi yhdistyneenä ylhäältä tulevaan valoon oli joskus tehnyt vaikutuksen.

Tällä kertaa petyin. Siellä ne turistit pörräsivät kuin mehiläiset tuottaen tuloja Helsingin seurakuntayhtymälle. Niillä rahoilla sitten palkataan vaikkapa perheneuvojia, eikä siinä sinänsä ollut vikaa. Sen sijaan ongelmana oli, että kirkossa ei ollut tunnetta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on kirkon perusominaisuus.


Outoutta oli myös kirkon pihalla. Kahvilaan ohjattiin seitsemällä englanninkielisellä kyltillä. Olisi luullut, että edes yksi opaste olisi ollut suomeksi.


tiistai 21. elokuuta 2018

Tšekkoslovakian miehityksen muistan aina

Voin hyvin unohtaa oman nimipäiväni, mutta elokuun 21. päivä ei mene koskaan ohi ilman, että muistaisin sen olevan Tšekkoslovakian miehityksen vuosipäivä.  Tänään tapahtumista on kulunut viisikymmentä vuotta.

Olin epäilemättä yhteiskunnallisesti varhaiskypsä lapsi, koska jo kymmenen ikäisenä seurasin säännöllisesti TV-uutisia ja luin sanomalehteä. Vuonna 1968 murhattiin sekä Martin Luther King että Robert Kennedy, mutta ylivoimaisesti suurimman vaikutuksen minuun teki se, mitä tapahtui Tšekkoslovakiassa. Prahan kevät tarkoitti vapauden ilmapiiriä ja uudenlaista aikaa, jonka ansiosta ihmiset saattoivat tarttua elämäänsä ja muuttaa maailmaa paremmaksi. Neuvostokankea kommunismi ja pelon ilmapiiri olivat väistymässä.

Sitten tuli se elokuun aamu, jolloin kerrottiin, että neuvostopanssarit olivat tulleet Prahaan. Olin tyrmistynyt. Käsitin, mitä on yhteiskunnallinen pahuus ja kuinka kansakunnat sortavat toisiaan. Aikuisten maailma oli ilkeä ja epäoikeudenmukainen.

Jostain syystä muistan, että Tšekkoslovakian miehityksen aamuna omenapuut olisivat olleet kukassa. Vuodenajan perusteella tämä ei ole mahdollista, mutta epäilemättä tunsin jotain tuollaista: omenankukat olisivat musertuneet telaketjujen alle.

Tuona päivänä minusta tuli tšekkien ystävä.

Minä en kymmenvuotiaana voinut miullekään mitään. Lukiolaiset pitivät Tšekkoslovakian lippuja rintapielessään, ja Yleisradion Prahan kirjeenvaihtajan Lieko Zachovalován ääni värisi, kun hän raportoi. Seuraavan vuoden jääkiekkokisoissa tšekkejä kiinnosti vain Neuvostoliiton lyöminen, ja siinä he onnistuivatkin. Monien tsekkien elämä romahti. Yksi heistä oli Helsingin olympialaisten kolminkertainen kultamitalisti Emil Zatopek, joka lähetettiin uraanikaivoksiin töihin. Hänkin oli ilmaissut tukensa Prahan keväälle.

Muistan kotoa Suomesta aikuisten pelon: jospa ne tulevat meillekin. Huhuttiin, että varusmiehiä ei päästetty lomille.

Joku kommunisti oli kuitenkin vakaumuksessaan vahva. Isäni matki erään naapurinmiehen sanoja niin usein, että ne ovat syöpyneet mieleeni: "Kun Tšekkoslovakian hallitus itte nimenomaan pyysi Neuvostoliittoa apuun, niin totta kai Neuvostoliitto tuli ja auttoi ystävää."