maanantai 28. heinäkuuta 2025

Annetaan tyhjyyden olla tyhjillään

Kun Tampereelta matkustaa kolme varttia Turun suuntaan, tulee Urjalaan, joka on kuuluisa Väinö Linnasta ja Nuutajärven lasitehtaasta.

Viime kesänä ajoin Urjalan läpi ja huomasin uuden lukion, jonka luulisi herättävän paikallisissa ylpeyttä.

Komeutta katsellessa tuli surullinen olo. Nykyään Urjalan lukiossa on 80 oppilasta, mutta toissa vuonna lapsia syntyi kuntaan vain 30. On vaikea kuvitella, että heidän aloittaessaan lukiota olisi valittavana urjalalainen vaihtoehto. Ehkä silloin lukio on jo remontoitu vanhusten hoitolaitokseksi.

Ajatukset menevät myös maahanmuuttoon. Ainakaan minä en keksi, millä moraalisella oikeudella estetään puutteenalaisia ihmisiä muuttamasta autioituneille maille, joita kukaan suomalainen ei halua asua. Miksi puolustaa asein maa-alaa, jolla ei ole kaivattuja mineraaleja ja jolle ei keksitä käyttöä? Riittääkö hallitsemisen syyksi, että maat voisivat olla kansainvälisiä luonnonsuojelualueita?

Tiedän, että ankaran asuntopulan aikana ei ole oikein pitää vuokra-asuntoja tyhjillään. Muuten tässä vain kyselen.

lauantai 26. heinäkuuta 2025

Väistän kassiani kyyläävät kaupat

Sastamalan Citymarketin kassalla pyydetään kaikkia asiakkaita avaamaan kassinsa. 

Kauppias perustelee avaamiskäytännön. Hän sanoo, että näpistykset ja varkaudet syövät puoli prosenttia liikevaihdosta. Niinpä avaamisessa on kyse yhteisestä hyvästä, sillä mitä enemmän näpistyksiä saadaan karsittua, sen parempi kaikille.

Kauppias sanoo, että hän on maksanut jokaisen kaupasta löytyvän tavaran. Siksi hän kokee varastamisen "samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin".

Kauppiaan perustelut ovat loogisuudessaan moitteettomat.

Pitäköön kuitenkin puoletprosenttinsa. Varmaan suostuisin avaamaan kassini, mutta vain yhden kerran. Siihen kauppaan minua ei saataisi toista kertaa.

En siedä sitä, että minua pidetään mahdollisena varkaana.

Luottamus on niin korvaamaton arvo, että siitä kannattaa maksaa - vaikkapa tuon puoli prosenttia. Mikä kontrollissa voitetaan, se ilmapiirissä hävitään.

Periaatteeni on, että pienestä riskistä huolimatta ihmiseen kannattaa luottaa, ellei toisin todisteta eikä tapaus näytä aivan ilmeiseltä huijaukselta. Tämän mallin mukaan olen elänyt ja uskon olevani vahvasti voitolla. Luottamuksesta tulee iloinen mieli. 

torstai 24. heinäkuuta 2025

Sääntöjen ja vapauden ikiaikainen ristiriita

Käänsin autoni tutun marketin parkkipaikalle, ja ensimmäisen sekunnin ajan tuntui selittämättömän leppoisalta. Toisella sekunnilla ymmärsin syyn. Pysäköintialue oli juuri asfaltoitu, eikä ruutuja ollut vielä maalattu.

Jokainen tulija oli saanut asetella autonsa pihalle juuri niin kuin hyvältä tuntui. Niinpä kukin varasi itselleen puolitoistakertaisen tilan normaaliaikoihin verraten. Vapaassa maailmassa ei tarvinnut pelätä, että avaamalla oven kolhisi naapuria.

Tavallisessa arjen tilanteessa tiivistyy se, millä tavoin sääntöjen ja vapauden ristiriita hallitsee elämää.

Sääntöjen positiivista merkitystä ei voi kieltää. Parkkiruudut takaavat sen, että pahimpanakin ruuhka-aikana paikkoja riittää. Tuskin on sellaista anarkistia, jonka mielestä ei olisi välttämätöntä, että maassa vallitsee joko oikean tai vasemman puoleinen liikenne.

Toisaalta sääntöjen avulla ihmiset ahdistetaan rajoihin, joihin he eivät luonnostaan suostuisi ja jotka enimmän aikaa vain ahdistavat. Ainakaan keskipäivällä tuo parkkialue ei tarvitsisi ruutuja ollenkaan. 

Viisain ikinä tapaamani sääntönikkari on se kaupunginpuutarhuri, joka kertoi antavansa ensin polkujen syntyä. Vasta niiden jälkeen hän on ryhtynyt kylvämään nurmikkoa.

tiistai 22. heinäkuuta 2025

Täysosuma ja monta hutia

Hellepäivinä vakuutun siitä, että ilmalämpöpumppu on hankintahintaansa nähden elämäni paras ostos. Kesän kuumilla jokainen kotiin saapuminen on nautinto.

Tyhmiäkin hankintoja on tullut tehtyä. Yksi huonoimmista on erillinen navigaattori, jota myytiin tarjouskampanjassa. Varmaan markkinoijat tiesivät, että kohta niitä ei ostaisi kukaan, sillä pian kännyköiden karttaohjelmat tekivät erillisistä laitteista tarpeettomia. Ostamaani tarjousnavigaattoria ja testivoittajaa en varmaan ehtinyt käyttää viittä kertaa enempää. 

Kirjahankinnoissa on tullut paljon huteja, vaikka tavallaan hyväksyn ne, koska aina ei voi pelata varman päälle. On suostuttava kokeiluihin. Esimerkiksi Jane Austenin teoksesta Järki ja tunteet olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää, ettei se sovi minulle ja että keskenhän se jää. Virginia Woolfin Menomatka on erityistapauksensa. Kelvottoman suomennoksen takia sen lukeminen jäi kahteen ensimmäiseen sivuun.

Myös uusin polkupyöräni olisi pitänyt jättää kauppaan. Suutuin raketin lailla kiitäviin sukkahousumiehiin, ja siksi pyörä on jäänyt melkein käyttämättömäksi. 

Eteisessä on lipasto, josta soitimme myyjälle että tuokaa ehjä. Uusi ei ollut juuri parempi. Ei lohduttanut, että halvalla saatiin.

Hävettää vieläkin, ketä tulin äänestäneeksi ensimmäisen syksyni seurakuntavaaleissa, kun olin muuttanut tänne keväällä.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2025

Nyt revittiin hiuksista

Tietysti jalkapallossa teeskennellään loukkaantumista, mutta yleensä nämä huijaukset eivät suututa minua niinkään. Useimmiten tuska on kuitenkin aitoa. 

Ärsyyntyneimpiä ovat ihmiset, jotka eivät itse ole pelanneet. Jalkapallokentällä nimittäin joutuu kärsimään kipua. Välillä sattuu ja paljon.

Joskus olen sanonut kitisijälle, että ojennapa jalkasi tuohon ja minä kenkäisen täysillä sääreen. Katsotaan sitten huudatko ja kieriskeletkö.

Enemmän kiusaa paidasta repiminen. Kenenkään käsi ei kouristele sillä tavoin, että se saisi tarttumaan vastapelaajaa puserosta. En ymmärrä, miksei näihin rikkeisiin puututa tiukemmin.

Tuoreessa puolivälierässä saksalaispuolustaja repi ranskalaishyökkääjää hiuksista. Se oli jo astetta törkeämpää. Hän jäi kuitenkin tempustaan kiinni, sai punaisen kortin, ja Ranskalle tuli rangaistuspotku. 

Joskus pahanteko on niin ovelaa ja häikäilemätöntä, että omassa kieroutuneessa mielessäni tunnen jonkinlaista ihailua. Vanha jalkapallokaverini Kumlanderin Joni on muistellut sitä, kuinka hän oli pelannut Ilveksen A-junioreissa HJK:ta vastaan. Joku helsinkiläinen oli varustautunut kulmapotkuihin nuppineuloilla ja pisteli niillä tamperelaisia takapuoleen. 

Tuomari ei huomannut, eikä siinä olisi edes VAR auttanut.

perjantai 18. heinäkuuta 2025

Nykyään naiset osaavat potkia

Jämsänkoskelaiset naureskelivat vuosikausia sille, kuinka metsäkonekoululla opiskelleille tansanialaisille oli laitettu sukset jalkaan. Hiihtämisestä ei tullut mitään. Tansanialaiset eivät olleet oppineet taitoa pikkupoikina, eikä aikuisena enää onnistunut. He olivat hyviä juoksemaan, mutta hiihtäminen on jotain muuta kuin juosta sukset jalassa. 

Ylimielinen ja riehakas nauru oli myös meidän viidentoista vanhojen poikien reaktio, kun näimme ensimmäistä kertaa naisten pelaavan jalkapalloa 1970-luvun alkuvuosina. Se oli surkuhupaisaa katsottavaa. Heille pallon potkiminen oli yhtä outoa kuin Tansanian miehille hiihtäminen.

Valmentajia oli kyllä jonoksi saakka. Kaksikymppiset nuoret miehet kisasivat siitä, kuka pääsisi ohjaamaan naisia. Poikajuniorien puolella oli hiljaisempaa.

Vuosien varrella on tapahtunut paljon. Pikkutytöt ovat saaneet pallon potkiakseen kohta kävelyn oppimisen jälkeen. Taidot ovat kohdallaan, ja nykyään peliä katselee mielikseen. Naispuolisten kommentaattorien puheista kuulee, että myös taktinen osaaminen on hallinnassa.

Olisiko aika, että Suomen ylintä sarjaa lakattaisiin kutsumasta kummallisella kiertoilmauksella Kansalliseksi liigaksi? Reilusti ja ylpeästi voitaisiin sanoa että naisten SM-sarja.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2025

Siunauspuheen ei kuulu olla ansioluettelo

Olen kummastellut, miksi joidenkuiden pappien siunauspuhe on vainajan CV:n tiivistelmä. Elämänsaavutusten kertaaminen on joskus yltynyt sellaiseksi, että ansioluettelon rinnalla ei enää Jumalan armoa luulisi tarvittavan. Myöskään elämänvaiheiden listaaminen ei ole mielekästä. Lähimmät tietävät muutenkin.

Kappeli ei ole päästötodistuksen julistamisen paikka. Siellä kuninkaan ja hänen tallirenkinsä kuuluisi olla samassa asemassa.

Vainajan persoona ja hänen elämänsä on tietysti otettava puheissa huomioon. Se tarkoittaa kuitenkin muuta kuin elämänvaiheiden ja saavutusten järjestelmällistä läpikäyntiä. Maanviljelijän arkun äärellä käytettävä kielimaailma on toisenlainen kuin merenkävijän. Ison perheen mummu vaatii toiset sanat kuin varjomaiden yksinäinen kulkija, ja lapset ja nuoret ovat kokonaan oma maailmansa.

Hyvä esimerkki viisaasta toiminnasta on se, miten  arkkipiispa John Vikström puhui presidentti Urho Kekkosen siunaustilaisuudessa. Pitkäaikaisen presidentin elämä olisi tarjonnut laajan aineiston hänen ansioluettelonsa kertaamiseen. Joku olisi voinut langeta tekemään loppuarviota hänen kaudestaan. Sen sijaan Vikström puhui arvomaailmoista ja sitä kautta liittyi Kekkosen elämäntyöhön. Tähän Vikström yhdisti Kristuksen sanat tiestä, totuudesta ja elämästä. 

Vikström hyödynsi kaikille suomalaisille tuttua mielikuvaa hiihtoladulle lähteneestä presidentistä. Arkkipiispa muistutti, että kaiken aikaa tämänkin hiihtäjän rinnalla oli kulkenut toinen latu. Hän ei tarkentanut, mitä tai ketä hän sillä toisella ladulla tarkoitti, mutta ymmärtäväinen kuulija oivalsi kyllä.