maanantai 8. maaliskuuta 2021

Tulevan rikollisen pissahätä

Välillä mietin, mitä kauan sitten tuntemistani ihmisistä on tullut. Tapaukseni päähenkilö on minulle tuttu hänen pikkuveljensä kautta. Kertomukseni tapahtuma-aikaan hän oli kolmentoista tai neljäntoista ikäinen.

Minulla oli koulun jälkeen tunti kulutettavana, ja niin menin kaupungilla olleeseen baariin, joka oli tavaratalon yhteydessä. Ostin limpparin ja annoin ajan kulua. Baarista avautui ovi sekä kadulle että tavaratalon puolelle.

Kertomukseni poika tuli tavaratalosta sisään ja kokeili heti ovensuussa ollutta WC:n ovea, mutta se oli lukossa. Ovessa oli pikkukolikon muotoinen reikä, johon rahaa pudottamalla oven olisi saanut auki. Hän kopeloi taskujaan, mutta rahaa ei ollut. Hän meni myyjän luo ja kysyi ovea auki. Myyjä sanoi, että WC oli tarjolla vain maksaville asiakkaille. Sellaiset ohjeet hän oli saanut.

Poika poistui paikalta, mutta tavarataloon johtavalla ovella hän pysähtyi. Hän vilkaisi baaritiskin suuntaan, ja kun myyjä katosi baarikeittiön puolelle, hän palasi tiskille, sieppasi mukaansa teelusikan ja meni saman tien tavaratalon puolelle. En nähnyt tarkkaan, mitä hän teki, mutta käsien edestakaisesta liikkeestä päätellen hän viilasi lusikkaa. Ihmettelin, kuljettiko hän aina viilaa mukanaan.

Jonkin ajan kuluttua hän tuli baariin sisälle. WC:n ovi oli sopivasti kulman takana niin, että myyjä ei kyennyt tiskiltä valvomaan, mitä sen edustalla tapahtui. Poika työnsi lusikkansa kolikkoa pyytäneeseen aukkoon ja meni sisään.

Tänään mietin, kuinka monet ovet pojalta suljettiin ennen kuin hän oli kasvamassa kriminaaliksi ja oli ensimmäistä kertaa vankilassa.

Ei kommentteja: