Elämä ei ole jana, se on sipuli

Ihmisen elämänkulku hahmotellaan usein kaareksi, jossa eri aikakaudet seuraavat toisiaan. Lapsuuden jälkeen tulee nuoruus, sitten keski-ikä, sitten vanhuus. Ajatellaan, että ihminen jättää aina yhden ikäkauden taakseen ja aloittaa uuden. 

Elämänkulun voi ajatella toisinkin: elämä rakentuu niin kuin sipuliin tulee uusia kerroksia. Kukaan ei jätä lapsuutta taakseen, vaan ainoastaan kätkee sen sisäänsä. Mennyt kulkee aina mukana, vaikka sen päälle kasvaa uusia kerroksia.

Sipulimalli auttaa ymmärtämään, mitä Kristus mahtaa tarkoittaa kehottaessaan seuraajiaan tulemaan lapsen kaltaisiksi. Hän ei neuvo palaamaan ajassa taaksepäin eikä haikaile kultaisen lapsuuden tai kadotetun paratiisin perään. Sen sijaan hän ohjaa etsimään elämän ydintä, joka on kaiken aikaa läsnä, kunhan vain kuorii sipuliaan ja riisuuntuu siitä, millä varsinaista sisintä on peitetty. Pitää unohtaa omat ryhmittymät, ammattikunnat ja siviilisäädyt. Ei välitä omaisuuksistaan tai itsetunnon pönkeistä. 

Apokryfisessä Tuomaan evankeliumissa on lyhyt keskustelu, joka kenties perustuu Jeesuksen aitoihin sanoihin. Tässä varsinaisen Raamatun ulkopuolelle jääneessä tekstissä oppilaat kysyvät, milloin Jeesus ilmoittaa itsensä. Hän vastaa: "Silloin kun riisuudutte ilman häpeää, kun riisutte vaatteenne, panette ne jalkojenne alle kuin pienet lapset ja poljette niitä, niin silloin teistä tulee elävän Jumalan lapsia eikä teidän tarvitse pelätä."

Suomen kielestä irvailtiin

Harva kirjailija on kouraissut minua niin syvältä kuin äsken kuolleeksi kerrottu Antti Jalava.

Jalava syntyi vuonna 1949 Lappeenrannan lähistöllä. Kymmenen ikäisenä hän muutti perheensä mukana Ruotsiin. Hänestä tuli siirtolainen ja tukholmalainen.

Ei ollut helppoa olla Suomesta tullut elintasopakolainen, ei sittenkään vaikka ihonväri oli tarkalleen sama kuin aidoilla ja alkuperäisillä ruotsalaisilla. Pientä poikaa kiusattiin sekä kotipihalla että koulussa, ja erityisesti hänen käyttämänsä kummallinen kieli oli irvailun kohde. Hän joutui turvautumaan ainoaan keksimäänsä keinoon: hän kielsi aktiivisesti menneisyytensä ja unohti tarkoituksellisesti suomen kielen ja opetteli ruotsin. Kielen mukana katosivat lapsuudenmuistot.

Vasta aikuisena Antti Jalava opetteli uudestaan suomen kielen. Taito jäi kuitenkin heikoksi, eikä hän pystynyt kirjoittamaan lapsuutensa kielellä. Omaelämäkerrallisen Asfalttikukan hän kirjoitti ruotsiksi eli kielellä, jota hän inhosi, koska hän oli joutunut sen väkisin opettelemaan.

Suomen kielestä Jalava sanoi näin: "Suomen kieli on ihoni, ilmani, lumisateeni, raivoni ja suruni, se on kieli, jossa parannan syvimmät haavani ja siinä muovaan ja istutan tunteeni. Suomen kieleni on itse alkuperä ja perusta minuudelleni."

Pessimismissä ei ole muuta vikaa kuin sen käyttökelvottomuus

Ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisten fyysiseen elinympäristöön niin, että elämästä tulee vaivalloista ja vaarallista. Se jäytää ihmistä myös sisältä. Aletaan julistaa, että katastrofin partaalla olevaan maailmaan ei mukamas kannattaisi synnyttää lapsia.

Pohjaton pessimismi on ristiriidassa ihmisen perimmäisen olemuksen kanssa.

Kalle Achté muistutti tärkeistä näkökulmista kirjassaan Kun lääkäri sairastuu. Hän kertoi teoksen Optimism: The Biology of Hope kirjoittaneesta Lionel Tigeristä, jonka mukaan ihmislaji on valikoitunut jäämään henkiin juuri optimististen ajatustensa ansiosta. Miten muuten olisi voinut kehittyä laji, joka kylvää siemeniä huhtikuussa ja odottaa niiden satoa lokakuuhun asti? Tai miten muuten olisi voinut syntyä olento, joka ryhtyy rakentamaan katedraalia, vaikka sen valmistuminen kestää monta sukupolvea? 

Winston Churchill sanoi puolestaan näin: "Olen optimisti. Toisenlaisella asenteella ei taida olla käyttöä."

Minä puolestani uskon todellisuudentajuiseen optimismiin. Se ei lamaannu, se ei tuudittaudu.

Maailma syntyi hyvällä tuurilla

Alussa Hyvä Tuuri loi taivaan ja maan. 

Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Hyvän Tuurin henki liikkui vetten yllä. 

Hyvä Tuuri sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli, ihan säkällä. 

Hyvä Tuuri näki, että valo oli hyvä. Hyvä Tuuri erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä, ihan säkällä.

On todennäköistä, että epätodennäköisiä tapahtuu 3/3

Yhden kerran elämässäni olen shokeerannut ihmiset. Kyse oli puhtaasta onnesta, ja varmaan lähes kuka tahansa osaa kertoa elämänsä varrelta vastaavan sattumuksen. 

Olen ollut vuoden verran alkoholistien hoitolaitoksen pappina. Minulla oli vapaus ajoittaa tekemiseni mihin vuorokauden aikaan tahansa, ja aamu-unisena painotin iltaa. Papin työajaksi ilta sopi senkin takia, että silloin ihminen miettii enemmän jumalakysymyksiä kuin aamuisin. Dostojevski antaa erään henkilöhahmonsa ihmetellä, miksi Jumala on läsnä aina iltaisin, mutta aamuksi hän häviää jonnekin. 

Eräänä iltana kiertelin vapaa-ajan tiloissa. Osuin erääseen kahvihuoneeseen, jossa viisi tai kuusi ihmistä pelasi yatzya. Seisahduin heidän pöytänsä ääreen ja kysyin pelin sääntöjä. He kertoivat pelaavansa viidellä nopalla ja tavoittelevansa erilaisia pistemääriä. Vaikeinta oli saada tulos, jossa kaikissa nopissa oli sama luku.

Sanoin, ettei vaikuttanut kovin vaikealta ja että minäkin voisin kokeilla. He antoivat nopat, ja minä heitin kertalaakista pöydälle täydet viisi kuutosta. Todennäköisyys tälle tulokselle on 1/7776. Se on kovin vaatimaton tulos, jos sitä vertaa vaikkapa loton päävoittoon, jonka vastaava luku on 1/18643560. Siinä kahvihuoneessa tulokseni kuitenkin shokeerasi. Epäilemättä ammattini lisäsi tilanteen maagisuutta.

Sen verran minulla oli tilannetajua, että ymmärsin olla kommentoimatta tapausta. Kehotin jatkamaan peliä ja poistuin saman tien paikalta.

On todennäköistä, että epätodennäköisiä tapahtuu 2/3

Brittiläinen toimittaja Jack Fairweather on kirjoittanut puolalaisen Witold Pileckin elämätarinan. Kirjan nimi on Mies joka murtautui Auschwitziin.

Puolan tultua miehitetyksi syntyi ajatus lähettää tiedustelija huonosti tunnetulle Auschwitzin leirille. Hänen tehtävänään oli kerätä tietoja, perustaa vastarintasoluja ja mahdollisuuksien mukaan nostattaa leirillä kapina. Pilecki jättäytyi saksalaisten vangiksi ja niin sanotusti pääsi leirille. Hän pysyi Auschwitzissa pitkään elossa ja onnistui vielä pakenemaankin.

Siinä oli kolme lottovoittoa peräkkäin: leirille soluttautuminen, hengissä säilyminen ja pako. Fairweatherin kirja on niin vahvasti dokumentoitu, ettei minulla ole järkisyitä epäillä sen kuvaamia tapahtumia.

Jossain mielen pohjalla kuitenkin epäilyttää, ei paljon mutta pikkuriikkisen. En voi sille mitään. Ei tällaista normaalisti tapahdu.

On todennäköistä, että epätodennäköisiä tapahtuu 1/3

On hieman epäuskottavaa kuulla kertomus siitä, että Pohjanmaalla iäkkäät kaksoset olisivat kuolleet tunnin välein kahdessa eri liikenneonnettomuudessa. Vaikeasti uskottavalta tuntuu sekin, että pälkäneläinen liikennöitsijä olisi voittanut kahdesti loton päävoiton. Molemmista tapauksista olen kuitenkin lukenut sanomalehden arkisen, paisuttelemattoman lehtiuutisen. 

Elämässä sattuu kummallisia. On erittäin todennäköistä, että joskus tapahtuu jotain äärimmäisen epätodennäköistä. 

Nämä kaksi uutista tulivat mieleeni, kun luin Lempäälässä asuvan kirjailijan Vilja-Tuulia Huotarisen haastattelun. Hänen nuortenkirjastaan Valoa valoa valoa on juuri ruvettu tekemään elokuvaa. Itse romaani ajoittuu Tshernobylin jälkeiseen lama-Suomeen. Kirjailija kertoi, että hänen koulussaan ja lähipiirissään oli joskus niin paljon kuolemantapauksia, että uskottavuuden takia niitä oli jätettävä romaanista pois. Huotarinen sanoi: "Fiktion täytyy olla uskottavaa, elämän ei."

Tätä on vahva itseluottamus

Tämän jutun pitäisi huvittaa sellaisiakin, jotka eivät muuten välitä jalkapallosta:

Yksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista on hollantilainen Johan Cruyff. Pelaajauransa jälkeen hän valmensi FC Barcelonaa, jossa pelasi Brasilian paidassa maailmanmestaruuden voittanut Romario.

Erään kerran Romario tuli kysymään valmentajaltaan, saisiko hän olla poissa seuraavista harjoituksista, jotta hän voisi mennä Brasiliaan seuraamaan karnevaaleja. Cruyff antoi luvan sillä ehdolla, että Romario tekisi seuraavan päivän ottelussa kaksi maalia. Peli oli Real Madridia vastaan, ja Romario teki vaaditut maalit jo ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana. Sen jälkeen hän pyysi päästä vaihtoon: "Kone kun lähtee tunnin kuluttua."

Jutun todenperäisyyttä en takaa, mutta moni hyvä tarina menisi pilalle, jos ne kaikki annettaisiin faktantarkistajien käsiin.

Korruption tuoksahdus ei häviä 18 vuodessa

Ranskaa vastaan pelatussa jalkapallomaaottelussa Teemu Pukki kaadettiin ottelun viime hetkillä, mutta rankkaria ei vihelletty. Se ei ollut suuri vääryys, mutta Markku Kanerva sanoi oikein, että vihellys olisi tullut, jos Ranskan pelaaja oli kaadettu vastaavasti. Tunnetusti tuomarit suosivat vahvempana pidettyä joukkuetta. Tilastot kertovat, että myös kotijoukkue saa tuomareilta apua, mutta suomalaiskatsomo ei taida olla niin kiihkeä, että vaikuttaisi merkittävästi tuomarien päätöksiin.

Olen nähnyt monta huonoa tuomaria, mutta vain kerran olen ollut ottelun jälkeen varma, että hänet olisi lahjottu. Kyseessä oli vuonna 2003 Helsingissä pelattu Suomen ja Italian välinen karsintaottelu, jonka Suomi hävisi 2–0. Litmasen, Hyypiän ja Forssellin Suomi pelasi hyvin, mutta Italia teki maalit.

En ollut ainoa kroatialaistuomarin toimintaa ihmetellyt. Ottelua seuranneena aamuna Helsingin Sanomat kirjoitti, kuinka katsomo oli viheltänyt tuomarille ja kuinka tämä oli sallinut italialaisten häiritä Suomen vapaapotkuja. Pelin jälkeen Sami Hyypiä kommentoi tuomaria sanomalla, että hän vihelsi niin kuin Italia olisi ollut kotijoukkue.

Tunnen ottelun huonon hajun vielä kahdeksantoista vuotta myöhemmin. Mitään ei voi todistaa, mutta urheilussa on tehty suurempiakin huijauksia. Noihin aikoihin Italiassa oli todistettavasti jalkapallokorruptiota. Torinolainen Juventus järjesteli vuosina 2004—05 erotuomarivalintoja siihen tapaan, että se tuomittiin menettämään vuosien 2005 ja 2006 mestaruudet ja putoamaan sarjaporrasta alemmaksi Serie B:hen.

Olisivatko italialaiset harjoitelleet Helsingissä?

Tähdet tulivat syliin

Kesämökkimme lähin kaupunki on Hämeenlinna. Sinnekin on niin pitkä matka, että valosaaste ei ratkaisevasti haitannut alkuviikolla. Syyskuun yö oli lämmin, ja taivaalle tarkeni katsella.

Laiturilla muistin matkani Bolivian Cochabambasta pääkaupunki La Paziin. Olin Andeilla. Linja-auto kulki enimmillään neljän kilometrin korkeudella merenpinnasta. Ilma oli niin ohutta, että suurista tulipaloista ei ollut pelkoa, koska hapen puutteessa liekki kyti vaivalloisesti.

Maan ja linnunradan välillä oli niukalti ilmaa. Tähdet tulivat syliin, niitä saattoi koskea. Niin lähellä muistan niiden olleen. Jossain ylhäällä loisti Etelän risti.

Varhain aamulla La Pazissa oli kylmä. Menin johonkin kirkkoon lämmittelemään, ja sen seinältä kopioin muistikirjaani rukouksen, joka on parhaita mitä on eteeni tullut.

Jälkikirjoitus: lähimmäisenrakkauden kriisi

Uusin Aamulehden kolumnini käsitteli lähimmäisenrakkauden kriisiä, joka syntyy, kun toisen ihmisen hengitys ja läheisyys aletaan nähdä elämää uhkaaviksi vaaroiksi. Olen välttänyt kirjoittamasta aiheista, joista kaikki oleellinen on jo sanottu. Valitsin kuitenkin aiheekseni koronan, koska minun nähteni kukaan ei ole ottanut tätä näkökulmaa esille.

Jos tilaa olisi ollut enemmän, olisin kirjoittanut lisää siitä, kuinka etäisyys tekee ihmisestä kylmän. Pommikoneen lentäjä voi pudottaa taivaalta kuolemaa kymmenientuhansien päälle, vaikka samalle miehelle voisi tuottaa tuskaa kissanpoikasten surmaaminen maan tasolla.

Vaikuttaa siltä, että tuore tekstini herätti enemmän reaktioita kuin elokuinen, joka oli ladottu sivulle hankalasti. Keskustelun taso ei tosin kaikilta osin vakuuta. Pohjanoteerauksena oli se Aamulehteen kirjoittanut kommentoija, joka vaati kirkon erottamista valtiosta ja väitti Raamattua satukirjaksi. 

Kommenttien vähimmäisvaatimuksena on, että ne liittyisivät jollain tavoin kommentoitavaan aiheeseen.

-----

Aamulehden kolumnini on täällä.

Piirrä saatana!

Piirrä saatana! Piirrä paha! Kun tällaisen työtilauksen esittää sarjakuvien tekijälle,  piirtäjän kynästä syntyy mielikuvitusolento, joka on jonkin verran ihmisen näköinen mutta vain jonkin verran. 

Sarjakuvissa ja pilapiirroksissa saatana ja paha tavataan kuvata sarvipäiseksi pikkupiruksi, jolla on hiilihanko kädessä. Taustalla loimottaa tulinen pätsi, ja siellä korkeat lieskat kärventävät helvetin vankeja. Tehosteina on liskoja ja käärmeitä. 

Tällä tavoin kuvattu paha on aika vaaraton asia. Tiedämme ettei sillä ole mitään tekemistä sen elämän kanssa mitä me elämme. Se on satujen maailmaa eikä siitä tarvitse välittää.

Kristillisellä uskolla ja Raamatulla on hyvin vähän tekemistä sellaisen opin kanssa, että olisi olemassa jokin persoonalliseksi pahaksi eli saatanaksi kutsuttava yliolento, joka olisi hyvän Jumalan lähes tasaveroinen kiistakumppani. 

Hyvän Luojan rinnalla ei ole mitään pahaa luojaa, ja mitä tahansa saatanasta ikinä opetetaankin, varmaa on, että Raamatussa paholainen on aina osa luotua maailmaa. Hänellä ei ole itsenäistä asemaa Luojamme rinnalla, ei ole eikä ole koskaan ollut.

Ja hyvä on tietää ehkä sekin, että oppi persoonallisesta pahasta eli paholaisesta ilmestyi Raamatun sivuille melko myöhään. Se tavataan vasta Vanhan testamentin nuorimmissa osissa ja vaikutteet ovat selvästi nähtävissä. Saatanasta alettiin puhua vasta silloin kun jouduttiin tekemisiin persialaisten valloittajien kanssa. 

Tästä huolimatta täytyy myöntää, että saatana kuuluu Uuden testamentin sanastoon ja myös Jeesuksen puheisiin. Evankeliumeissa sanat "paholainen" ja "saatana" mainitaan yhteensä noin neljäkymmentä kertaa. Kaikkein tunnetuin Uuden testamentin kertomus on luonnollisesti se, kun Jeesus ennen julkista toimintaansa vietti neljäkymmentä päivää erämaassa ja taisteli kiusauksia vastaan. 

Tässäkin kertomuksesta ilmenee, että ratkaistessaan suhdettaan perimmäiseen pahaan ihminen joutuu ottamaan kantaa hyvin arkipäiväisiin asioihin, kuten kunnian-, tai rahanhimoon tai väärään itseluottamukseen. 

Niinpä todellinen paha ei näyttäydykään sarvien ja hiilihangon kanssa. Todellisuudessa se ilmestyy arkipäiväisyyteen pukeutuneena. Se ei houkuttele ainakaan aluksi suuriin julmuuksiin, vaan pieniin askeliin ja laiminlyönteihin, ei mihinkään sen kummempaan kuin että poimi tuo yksi ainoa omena puusta ja kokeile miltä se maistuu, kokeile vain; tai ethän sinä nyt Jerusalemiin lähde, ethän; mitä sinne kuolemaan. Kierrä se kaupunki, sillä kantakoon ristinsä joku toinen. Kulje köyhän ja onnettoman ohi, älä välitä, varmaan joku toinen on jo soittanut puhelimellaan apua.