Alexander Stubbin uudenvuodenpuheessa oli kauniita sanoja. Puheena se oli perinteistä poliitikkomössöä niin kuin muidenkin suomalaispoliitikkojen puheet. Urho Kekkonen oli taitava, ja Timo Soini oli hyvä. Sanna Marin väläytteli, mutta muuten puheet ovat maga cum laude -arvosanan ainekirjoitusta. Barack Obama ja Donald Trump ovat puheen pitäjinä viisi mailia edellä suomalaisia kollegoitaan.
Kohtalaisen pienillä muutoksilla tulos paranisi paljon.
Olisi opittava Aristoteleeltä, että näytelmässä on alku, keskikohta ja loppu. Tarvitaan rytmiä ja jaksottelua. Puhe ei saa olla tasapaksuinen makkara. Osat erotetaan toisistaan tauoilla. Jaksottelun tuntua vahvistaisivat myös jonkinlaiset otsikkolauseet, kuten "Seuraavaksi sanon jotain ulkosuhteistamme".
Tarvittaisiin myös konkretiaa ja jokin kertomus. Aineistoa luulisi kertyvän lukuisilta matkoilta tai hyvistä kirjoista. Niinpä kuultaisiin jotain tällaista: "Kouvolan torilla tuli muuan äiti kertomaan perheensä elämästä että..."
Kriittisiä mielipiteitä voisi havainnollistaa konkreettisilla tosiasioilla. Yleinen jorina kännyköistä terävöityisi sillä tiedolla, että lukiolaistytöt viettävät puhelimella keskimäärin kuusi tuntia päivässä.
Pilkun viilaamisen puolelle jo menee havaintoni, että Stubbin puheessa oli suomenennätysmäärä monikon ensimmäisen persoonan imperatiivia (menkäämme, olkaamme). Lopussa ollut Jumalan siunauksen toivotus oli lähinnä kumarrus tietyille äänestäjäryhmille. Sen kuultuani en tuntenut itseäni sen kummemmin siunatuksi.
4 kommenttia:
Viitaten noihin ameriikan ihmemiehiin, ilmeisesti jo sikäläinen koulujärjestelmä kehittää lasten ja nuorten taitoa ilmaista itseään sanallisesti. Täällä koulussa riitti, kun osasi vastata opettajalle koulukirjan tekstin mukaan - ja piti muuten suunsa kiinni. Nykyinen lyhenteinen kännykkäkulttuuri ei sekään ole omiaan kehittämään monipuolista ja taitavaa ilmaisua. Suomessa on kyllä joitakin poikkeusyksilöitä, jotka osaavat muotoilla sanottavansa selkein lausein ja täysin ilman niinkuttelua; hyvä esimerkki on Sixten Korkman. Tokihan Stubb osaa sisälukea teleprompterin tekstit ihan kelvollisesti, ja kunhan puheenkirjoittajat uskaltavat päästää irti maan isän rooliin kuuluvista kliseistä, niin ehkä puheiden taso paranee nykyisestä.
Ymmärrät hyvin suomalaisen puheen kirjoittamisen ongelmat, sekä syyt että seuraukset.
Muuten olen puheenkirjoitusohjeista suunnilleen samaa mieltä, mutta tuota äitiä Kouvolan torilta en puheeseen pistäisi. Joka kerran, kun poliitikot vaalitenteissä tuovat esiin toreilla tai maakuntamatkalla tapaamiensa ihmisten sanomiset, epäilen juttua keksityksi. Siitä huolimatta, että luultavasti niistä osa on ihan todellisia tarinoita.
Fiktiivisten henkilöiden sanomiset tekisivät minuun suuremman vaikutuksen. Tosin Tuntemattoman sotilaan voisi jättää siteeraamatta. Liian käytetty, liian luettu, liian helppo jippo. Ongelma kaunokirjallisuuden siteeraamisessa on toki se, jos presidentti ei lue kovin paljon.
Puheelle ei liene vaikeampaa kohdeyleisöä kuin kokonainen kansa. Mikä tahansa kirjoittaminen on - ainakin minusta - hankalaa, jos ei ole sitä jotakuta, jolle kirjoittaa, kuvitteellista lukijaa. Presidentti puhuu kaikille eikä siten oikeastaan kenellekään. Ehkä osin siitäkin johtuu, että sanoista tulee suuria ja koskettamattomia.
Teepussi: Kaunokirjallisen materiaalin käyttäminen kieltämättä vaikuttaa sen, ettei tarvitse miettiä, onko kerrottu tapahtunut vai onko,se keksitty tarina.
Lähetä kommentti