lauantai 25. tammikuuta 2025

Kiusallinen jatkokysymys

Tietyissä piireissä kuvaus Kaanaan häistä on Raamatun suosikkikertomuksia. Niinpä olen saanut lukemattomia kertoja vastata kysymykseen tai huomautukseen: "Eikös se Jeesuskin muuttanut veden viiniksi niissä Kaanaan häissä?"

En häkelly tällaisesta kysymyksestä. Minullahan on riittävästi pohjatietoa. 

Tunnen hyvin raamatunkertomuksen yksityiskohdat ja sen aikahistorialliset ulottuvuudet. Olen perillä sekä muinaisen Palestiinan viinikulttuurista että suomalaisista juomatavoista, eikä alkoholipolitiikan tieteellinen tutkimuskirjallisuuskaan ole minulle vierasta.

Niinpä olen osannut sanoa, että kahdentuhannen vuoden takaisesta maailmasta ei voi vetää suoria yhteyksiä nyky-Suomeen. Viinivyöhykkeellä ja koillisella vodkamaailmalla on eronsa.

Olen voinut olla melkeinpä ylpeä vastauksestani. Olen nähnyt, että vastaukselleni on jopa ymmärtäväisesti nyökkäilty.

Kaikki olisi minun puoleltani silkkaa menestystä, ellen olisi joutunut kuulemaan jatkokysymystä: "Mutta eikös se Jeesuskin muuttanut veden viiniksi?"

2 kommenttia:

Heikki kirjoitti...

Tuli nuorena kokeiltua tuota veden ja muiden aineiden muuttamista viiniksi. Tulos oli kelvoton. Vaatii harrastuneisuutta ja kokemusta.

Anonyymi kirjoitti...

Toisinpäin käy helposti, viini vedeksi, tosin mukaan tulee joukko hivenaineita