Kuinka vakavasti uskontunnustus on otettava?

Uskontunnustus kuuluu jokaiseen kastetoimitukseen.  

En ole tavannut epäasiallista protestointia, mutta kaikki muut vaihtoehdot ovat olleet käytössä. Joku on vain mykkänä hiljaa. Joku toinen liikuttelee äänettömästi huuliaan, ja joku kolmas mutisee epämääräisiä. Pappi on tyytyväisin, kun ollaan aidosti äänessä. 

Käytetyimpiä kuvia uskontunnustuksesta on ymmärtää se kuuta osoittavaksi sormeksi. Se ei ole uskomisen kohde, vaan se ainoastaan osoittaa uskon suuntaan. Sen sisältönä on kieltämättä joukko asioita, mutta se ei ole samanlainen listaus kuin luettelo Euroopan pääkaupungeista.

Uskontunnusta voi verrata Maamme-laulu toiseen säkeistöön. Hyvällä omallatunnolla voi laulaa "sun kukoistukses kuorestaan kerrankin puhkeaa" riippumatta siitä, mitä ajattelee valtionvelasta. Se on myötätunnon ilmaus sille uskon perinteelle, jonka mukaan kirkoissa on eletty. Yksityiskohdat kuuluvat enempi spesialisteille, mutta maallikko voi olla suurpiirteisempi.

Uskontunnustus voidaan myös laulaa. Siihen tarkoitukseen on kaksi virttä (167 ja 171). Ehkä lauluversioon olisi helpompi liittyä. Monesti tutun virren kohdalla vaitonainenkin osallistujajoukko ikään kuin ryhdistäytyy. 

Uskontunnustuksessa on tietysti myös se piirre, että sen avulla vanhain aikain viisaat ovat erottaneet oleellisen vähemmän tärkeästä. Jos jotain asiaa ei mainita, se ei sitten ole kovin keskeistäkään. Monet nykyajan kiista-asiat ovat sieltä tykkänään poissa viittaamassa siihen, että unohtakaa ne.