keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Käytännön ratkaisu

Seitsemänkymmenluvun alussa kaksi Turkuun opiskelemaan tullutta tyttöä oli vuokrannut yhteisen yksiön. Vuokraaja oli kuitenkin huijari, joka oli vain ottanut vastaan ennakot. Milloinkaan hän ei saapunut avainta luovuttamaan. 

Tytöt istuivat kerrostalon portaissa, kunnes menivät talonmiehen luo siinä toivossa, että vuokraaja olisi jättänyt avaimen sinne. He kysyivät ovensuun naiselta talonmiestä, ja nainen joutui moneen kertaan toistamaan, että hän oli talonmies. Avainta ei ollut.

Kuullessaan tyttöjen tilanteen nainen komensi omat poikansa olohuoneeseen ja antoi tytöille heidän huoneensa. Mies, telakalla töissä ollut levyseppähitsaaja, tuli kotiin paljon myöhemmin. 

Opiskeluvuosien ajan talonmiehen perhe oli varakotina tytöille, jotka saivat lopulta omankin asunnon. Huijatuksi tulemisesta alkanut suhde oli voimassa vielä kymmeniä vuosia myöhemmin. 

maanantai 6. marraskuuta 2023

Jokaisessa on vikansa

Nuorten kanssa käymistäni lukemattomista keskusteluista muistan erityisesti kaksi, jotka molemmat käytiin saman pyöreän pöydän äärellä.

Toisella kerralla keskustelimme sukulaisista. Sovittiin, että arvioitaviksi otettiin oma perhe, isovanhemmat, sedät, enot, tädit, serkut ja serkkujen vanhemmat ja vähälukuisten sukulaisten tapauksessa myös pikkuserkut. Kysymys kuului, olivatko he kaikki niin mainiota sakkia, ettei heissä olisi ketään sellaista, jota ei mielellään tunnustaisi sukulaisekseen. Kukaan ei ilmoittautunut.

Toisen kerran mietittiin vikoja, joita itse kullakin oli. Sovittiin, että mitään todella merkittävää tunnustusta ei tarvittu, pienet viat riittivät. Edelleen sovittiin, että juttua ei leviteltäisi pöytäseuramme ulkopuolelle. Kaikilta löytyi jotain. Kahdella oli outo implantti peukalon taitteessa, yksi rohkea tunnusti muhkuranenänsä, yhdellä oli keppisormet, toisella ressukkapeukalo. Jollakulla oli leuassa lovi ja toisella jalkoina suurikokoiset melat. Mainittiin myös pitkä isovarvas, joka oli herättänyt alakoulun opettajassa hilpeyttä, kun oppilas oli sattunut jumppatunnilla jonon päähän.Kaikilta löytyi.

perjantai 3. marraskuuta 2023

Jonon ensimmäinen, joka jäi ilman

Jalkakäytävällä oli jotain vetistä ja tahmeaa, joka toi mieleen klassisen adventtisohjon. Radiokin muistutti kirkkovuoden vaihtumisesta, kun partiolaiset mainostivat adventtikalenteriaan.

Oikaisin Aleksanterin kirkkopuiston läpi. Siellä mutkitteli pitkä jono, jolle tuuheat puut tarjosivat näkösuojaa. Minä olen niitä onnellisia, joiden ei tarvitse liittyä leipäjonoon. Sain mennä ohituskaistaa ja miettiä näiden ihmisten tarinaa, joista näin vain selät. Valkoihoisia tuntuivat olevan. Kielistä kuulin suomea ja ukrainaa.

Jäin miettimään kuulemaani lausahdusta: "Riittääköhän meille? Kerran olin se ensimmäinen, jolle ei enää ollut."


keskiviikko 1. marraskuuta 2023

On etsittävä välttämättä ja turhaan

Uskon maailmassakaan ei pidä luottaa siihen, että hiiri tulisi makaavan kissan suuhun. Sen tähden tarvitaan ponnistelua, kuten rukousta, Raamatun tutkimista, jumalanpalvelusta ja lähimmäisten palvelua. Näiden osalta ei saa välttää kalliita kuukausieriä, korkeita osamaksuja eikä ylivelkaantumista.

On suurenmoinen oppi, että etsi Jumalaa kaikesta sielustasi ja voimastasi, ole valmis antamaan kaikki ja maksamaan siitä korkein mahdollinen hinta. Kulje elämän syvissä vesissä ja siellä kasva suuren ymmärrykseen. Kun olet tämän tehnyt, tiedät kulkeneesi tien, jonka varrelta armo löytyy. Näin on säädetty.

Vasta lopuksi huomaat, että tie on ollutkin turha ja että armo yllättää sinut sieltä, mistä et ikinä tajunnut sitä löytäväsi. Kaiken aikaa se on ollut likempänä kuin ikinä olet kuvitellut, mutta sen ymmärtääksesi on pitänyt käydä kaukana. Se on ollut lähellä, lähempänä kuin sinä itse. Sinun silmäsi eivät vain nähneet, mitä oli vieressä tai peräti sisälläsi.

maanantai 30. lokakuuta 2023

Avaimen löytyminen on elämän arkista onnea

Minulle on kerrottu ajasta, jolloin avaimenperään kannatti merkitä nimensä ja osoitteensa. Ihmiset tiesivät palauttaa hukkaan joutuneen avaimen, ja varkaat tiesivät, ettei kannattanut vaivautua, koska mitään varastamisen arvoista ei kuitenkaan ollut.

Nykyään salasanan hukkaaminen sekoittaa elämän. Edes omimpiin asioihinsa ei pääse ilman sitä. Vastaavasti en muista onnellisempaa ihmistä kuin sen kuudentoista vanhan tytön, joka pakahtui ilosta löytäessään pimeältä pihalta kotinsa, koulunsa, skootterinsa ja mummolansa avaimet.

Onneksi teknisiin ongelmiin on tarjolla myös teknisiä apuja. Kaksi vuotta sitten luin Tekniikan maailmasta jutun, joissa kerrottiin avainnippuun kiinnitettävistä napeista (tägeistä). Niiden avulla löytyy hukassa oleva avain tai vaikkapa lompakko. Menin oitis kauppaan. Ostoshetkellä napit maksoivat 35 euroa kappaleelta, mikä tuntuu ostettaessa ehkä isolta summalta, mutta hädän hetkellä olemattoman pieneltä.

Viime sunnuntaina huomasin Helsingin Espalla, että lompakko ei ollut omalla paikallaan povitaskussa. Pysähdyin, katsoin puhelimesta ja näin kartalta, että lompakko oli nappeineen ollut kahdeksan minuuttia aiemmin osoitteessa Sofiankatu 2. Ei hermostuttanut yhtään. Olin varma, että sieltä se löytyisi, ja löytyikin.

Toisen kerran olin kotona ja ihmettelin, mihin avaimeni olivat joutuneet, eikä muuta kuin soittamaan. Nappi alkoi piipittää, ja avaimet löytyivät eteisessä olleen saappaan sisältä.

Tämä on elämän arkista onnea.

Avainnipussa oleva nappi voi pelastaa päivän.


lauantai 28. lokakuuta 2023

Mielenrauhaan kannattaa vähän investoida

Olen kertonut nuorille kyllästymiseen saakka sitä, kuinka najavointiaanit tekevät jokaiseen käsityöhönsä tahallisen virheen muistaakseen, että vain Jumala on täydellinen. – Mutta on minulla toinenkin navajojuttu:

Vanha navajointiaani ratsasti pitkän matkan kauppa-asemalle. Siellä hän ensin teki ostoksensa ja sitten maksoi ne, mutta kotiin tullessaan hän huomasi, että maksua vastaava rahasumma oli jostain selittämättömästä syystä hänen ostostensa seassa.

Seuraavana päivänä se navajo palasi kauppa-asemalle, tai oikeastaan hän oli jo odottamassa kauppiasta, kun tämä tuli aamulla avaamaan liikettään. Navajo antoi rahan, ja kauppias ihmetteli. Hän sanoi arvostavansa rehellisyyttä, mutta halusi tietää minkä takia intiaani oli päättänyt tulla takaisin.

Navajo sanoi, että hänen rinnassaan oli kaksi pikku miestä. Toinen oli erittäin paha, ja toinen oli hyvä. Se rinnassa oleva paha pikku mies käski pitää rahan, ja se hyvä käski palauttaa sen. Paha sanoi, ettei kauppias ollut huomannut virhettä. Hyvä taas sanoi, että kun se raha nyt vain ei ole sinun.

Lopuksi navajo sanoi: "Tähän tapaan ne pikku miehet riitelivät rinnassani koko yön. Mutta ensi yönä minä haluan nukkua."

torstai 26. lokakuuta 2023

Sahaa soittava kulkuri, taiteilija

Siitä lokakuisesta keskiviikkoillasta on jo yli kolmekymmentä vuotta. Seurakuntatalon pihaan ilmestyi vanha ukko, jonka pyöräntarakalla oli teltta, makuupussi, vaihtovaatteet ja soittimia, kuten saha. Ukko näytti hampuusilta tai kulkurilta tai jätkämieheltä tai ainoastaan vanhalta äijältä, ei siitä oikein saanut selvää.

Hän kyseli lähitienoilla asuvaa tuttuaan, josta hän muisti vain sukunimen ja jonka luo hän aikoi yöksi. Pienen tutkinnan jälkeen ei selvinnyt kenestä oli kyse. Sanoin sitten, että hän voi tulla meillekin kotiin yöksi, ja niin mentiin illan päätteeksi yhtä matkaa. Polkupyörä pantiin varastoon. Reppu ja kaikki muut tavarat vietiin sisälle. Siinä hän nukkui patjalla meidän olohuoneessa, mutta ennen nukkumista ehdittiin jutella.

Mies soitti sahaa. Hänen elämäntapanaan oli ajella pyörällä ympäri Suomea ja Eurooppaakin. Välillä hän meni johonkin sairaalaan, vanhainkotiin tai kouluun ja pyysi, että saisi pitää ruokapalkalla konsertin. Rahaakin sai antaa, mutta ateria riitti. Hän kertoi pyöräilleensä Jugoslaviaan saakka ja pitäneensä Italiassa kirkkokonsertin. Aamulla kahdeksan aikaan hän otti sahansa esille meidän olohuoneessa ja antoi osaamisestaan näytteen. Ohjelmistossa oli suomalaista kansanmusiikkia. Sitten mies lähti. 

Tuntia myöhemmin läheisen koulun rehtori soitti ja kyseli ukosta, joka oli kuulemma ollut luonani yötä ja tarjoutui nyt konsertin pitoon. Sanoin, että kyllä hän ainakin soittaa osaa.

Iltapäivällä otin puhelun koululle ja kysyin, miten oli mennyt. Rehtori sanoi, että lapset olivat tykänneet kuin hullu puurosta. 

Sellaista ei tapahdu enää.