Onko aikuisuudessakin jotain kivaa?

Perhetuttujen juttuvalikoimasta muistan isän ja pojan välisen keskustelun, joka alkoi pojan kysymyksestä ja ihmetyksestä, voiko aikuisella olla mitään kivaa.

Isä otti kysymyksen vakavasti ja alkoi selittää, millä tavoin aikuisenkin elämä voi olla hauskaa. Saa mennä nukkumaan silloin, kun itse haluaa, eikä tarvitse välittää elokuvien ikärajoista. Pääsee vapaasti kaikkiin laitteisiin ja saa ajokortin. Moni asia helpottuu, kun kokoa on enemmän. Ylettää korkeimmalle hyllylle ja saa korkit auki apua pyytämättä. Urheilukentällä tulokset paranevat, eikä pallopeleissä jää isompien jalkoihin. Koulusta saadut läksyt eivät ole pilaamassa iltoja, ja voi itse päättää omista raha-asioistaan.

– Oikeastaan aikuisena eläminen on ihan mukavaa, vakuutteli isä.

– Niin niin, sanoi poika. – Mutta kun ei ole sitä intomieltä.

Tyytyväinen sokea

Tapasin vanhainkodilla miestä, joka sanoi olevansa umpisokea. Kysyin, milloin hän oli menettänyt näkönsä, ja hän vastasi että siitä oli puolitoista vuotta. Rohkenin arvata, että sellainen sokeutuminen olisi paha asia, mutta hänpä sanoikin vain olevansa tyytyväinen elämäänsä, koska ei särkenyt mitään paikkaa. 

Sitten mies kertoi lapsuudenmuiston Pietarista, jossa oli syntynyt. Isä oli ollut nokikolari. Hän kysyi minulta tiesinkö, miksi kaikki Pietarin nuohoajat olivat olleet suomalaisia. En tiennyt, ja hän kertoi selitykseksi sen, että suomalaiset olivat rehellisiä. Heidät saattoi päästää kotiinsa, koska he eivät varastaneet. 

Seuraavaksi hän kertoi taas sokeutumisestaan, mutta sanoi olevansa samalla tyytyväinen siihen, että mitään paikkaa ei särkenyt. Lapsena oli ollut paha hammassärky, ja se oli sietämätöntä. Hän sanoi syntyneensä Pietarissa, jossa isä oli ollut nokikolarina ja jonka kaikki nuohoajat olivat suomalaisia. "Mutta tästähän onkin tainnut olla jo puhetta", hän sanoi.

Ajatukset kiersivät kehää, mutta toisaalta se ei haitannut, koska niissä oli kuitenkin ideaa enemmän kuin monilla sellaisilla, jotka ovat aina keksivinään uutta sanottavaa.

Ja kertaushan on opintojen äiti.

Jalkapallon pelaajatyypeissä isoin valikoima

Jalkapallon kenties tärkein ansio on, että siinä on käyttöä hämmästyttävän laajalle ihmisvalikoimalle. Esimerkiksi sinänsä hienossa koripallossa menestyäkseen on oltava ylipitkä. Muutamat poikkeukset vain vahvistavat säännön. Jääkiekon ratkaisematon ongelma on, että se on rikkaiden ja valkoisten ihmisten laji. On turha kuvitella, että jostain Ghanasta tai Brasilian faveloista tulisi NHL-tähtiä. 

Jalkapalloa pelaavat kaikki ja kaikenlaiset. Pienen kokonsa takia Kirpuksi kutsuttu Lionel Messi on lajilegenda. FC Barcelonasta kirjan tehnyt Simon Kuper sanoo, että jalkapalloilijan ei tarvitse olla ruumiillisesti yli-ihminen. Poikkeukselliset fyysiset ominaisuudet, kuten nopeus, voima ja koko, ovat olleet siinä aina vähemmän tärkeitä kuin muissa lajeissa. 

Kieltämättä maalivahdilta ja toppareilta odotetaan pituutta. Käyttöä on kuitenkin myös Maradonan kaltaisille, vantterille mutta matalille parrunpätkille. Nopeudesta ei ole koskaan haittaa, mutta sitä ei tarvita kaikilla pelipaikoilla. Jari Litmanen korvasi hitautensa peliälyllään, ja voiman puutetta voi paikata mielikuvituksella, notkeudella ja hyvällä tasapainoilla.

Laajaa valikoimaa tarvitaan myös henkisissä ominaisuuksissa. Joukkue tarvitsee varmoja perusjyriä, mutta myös taiteilijoita. Yleensä epäitsekkyys on hyväksi, mutta maalintekijöissä on aina röyhkeyttä ja itsekkyyttä, maalien saalistamisen intohimoa.

Maantieteellisessä rajallisuudessaan tulevat EM-kisat ovat vain toisen luokan turnaus. Aion katsoa silti.

Kukkasen elinaika on niin kuin ihmisen

Monet kerrat olen lukenut kirkossa ääneen tämän raamatunkohdan: "Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne."

Ajatuksen voi kääntää toisin päin: kukkaset kukoistavat lyhyen aikaa kuin ihmiset, ja äkkiä niitä ei ole.

Vielä viikko sitten voikukat hallitsivat keltaisuudessaan niittyjä, mutta yhdessä tai kahdessa yössä ne kadottivat nuoruudenvoimansa ja muuttuivat harmaiksi laskuvarjopataljooniksi. Niiden hehku oli kadonnut, ja tilalle oli tullut harmaa elämäntehtävä. Tuuli kuljetti laskuvarjot tuntemattomiin paikkoihin. Vihdoin keltaisesta kukasta oli jäljellä enää kalju nuppi, josta kukaan ei edes muista, että voikukkahan se siinä, tuo kevään riemu.

Mitä vielä? – Lainaamani raamatunlauseen jälkeen seuraavat sanat, joissa on psalminkirjoittajan ydinajatus: "Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan."

Partaveikko taivahista

Rippikoululaisten väläytykset eivät ole konstailemattoman alkeellisia niin kuin "lausumat lasten suusta", mutta niitä ei ole myöskään pilattu aikuisuuden jäykkyydellä eikä copypasten kaltaisuudella.

Tässä on yksi tuotos aiheesta Minun Jumalani. Olen yrittänyt auttaa nuoria ihmisiä kasvamaan lapsen mielikuvista kohti aikuisuuden uskoa. Sinänsä en ole kieltänyt lapsen uskoakaan, mutta kaikille se ei kerta kaikkiaan riitä. Heidän vaihtoehtoinaan ovat vain uskon täydellinen hylkääminen ja jokin filosofisesti kestävämpi malli.

Onpahan miten hyvänsä, hymyilen myötätuntoisesti, kun muistelen tätä kirjoitusta:

Se partaveikko taivahista
joka säät säätelee ja
antaa kasveille voimaa
kasvaa
se joka sateella näkee 
itkevä lapsen ja auringolla
nauravan hampaattoman vanhuksen
se joka kuutamolla suojaa 
hiirtä pöllöltä
se joka ei naura toisen vahingolle
se joka 
johtaa meitä

Kuitenkin opin koulussa jotain

Olen vähän väkisin muistellut positiivisia asioita koulusta ja miettinyt, mitä oikein opinkaan kahtenatoista kouluvuotenani.

Biologia: Syksyinen sienikurssi herätti kiinnostukseni.
Englannin kieli: Vaatimaton taitoni on lähinnä kouluaikojen perua.
Fysiikka: Törmäsin kvanttimekaniikan ilmiöihin, jotka ovat ihmisjärjen vastaisia. Maailmankuvani muuttui.
Historia ja yhteiskuntaoppi: Varsinkin lukiota edeltänyt opetus oli erinomaista. Esimerkiksi vallan kolmijako-oppi etsaantui päähäni
Kemia: Tiedän alkuaineiden kemiallisia merkkejä.
Kuvaamataito: Sain perustietoja taidehistoriasta ja opin, miten öljyvärimaalaus tehdään.
Käsityöt: Opin, että opettajan kanssa voi olla erinomaiset välit, vaikka itse oppiaine on kärsimystä.
Liikunta: Jalkapallo oli kaikkein parasta.
Matematiikka: En keksi mitä nimenomaista hyötyä lukion pitkästä matematiikasta olisi ollut, mutta en ole katunut valintaani ikinä.
Musiikki: Osaan piirtää nuottiavaimen ja muistan joidenkin laulujen sanoa ulkoa.
Psykologia: Niin laadukasta opetusta, että olen pärjännyt lukiosta saamallani pohjalla. Elämä ja Dostojevski ovat opettaneet lisää.
Ruotsin kieli: Sain hyvän perusosaamisen, jota olisi voinut toisenlaisessa elämässä kehittää.
Saksan kieli: Osaaminen jäi alkeisiin, mutta siitäkin on ollut kohtalaisesti apua.
Uskonto: Ensimmäisten vuosien raamatunkertomukset jäivät mieleen. Lukion oppikirjassa törmäsin Paul Tillichin nimeen.
Äidinkieli: Lukion päätteeksi oikeinkirjoitustaidot olivat hyvin hallussa.

Uutiset voisi valita toisinkin

Toissa päivänä kuuntelin radiouutiset, joissa oli täsmälleen kolme aihetta. Ensimmäinen liittyi Valkeakosken surmaan ja toinen Isonkyrön suunniteltuun kouluampumiseen. Kolmantena aiheena olivat saimaannorpat, joita on tänä vuonna kuollut jo kaksikymmentä neljä. Siihen uutiset loppuivat, sillä mitään muuta asiaa ei pidetty kertomisen arvoisena. 

Ei ole ihme, että kaikki ihmiset eivät enää välitä seurata uutisia. Mieluummin katselee palloa pelaavia lapsia tai keltaisia voikukkia, joista ensimmäiset ovat muuttumassa laskuvarjoiksi.

Jotain muutakin uutisissa kerrottava olisi ollut kuin kolme surkeutta. Finnairin koneet ovat nousseet ja laskeutuneet ongelmitta. Kouluvuoden aikana iso määrä lapsia on oppinut lukemaan ja harjaantunut muutenkin. Mahler-konsertti oli komea. Kymmenettuhannet ihmiset osallistuivat taas sunnuntain kirkonmenoihin. Muuan kirjailija sai romaaninsa valmiiksi ja lähetti sen kustantajalle. Lämpöpumput ovat viilentäneet ihmisten koteja, ja pihakoivuihin on tullut lehti. Lääkärit ovat määränneet potilaille aivan oikeita reseptejä, ja saamelaismusiikin festivaalijärjestelyt ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Pienen lapsen rattaita työnnelleet vanhemmat kertoivat, että ihan hyvin on mennyt.

Ei hassumpaa, ei lainkaan mahdotonta monella suunnalla.