maanantai 30. joulukuuta 2019

Helposti unohtuvia asioita vuodelta 2019

Vuonna 2019 käytiin vaalit ja vaihdeltiin hallituksia. Suomi pääsi EM-kisoihin ja voitti jääkiekossa, ja Greta Thunbergista tuli kuuluisa. - Nämä ovat jääneet mieleen, mutta tiesitkö näistä tai ovatko nämä jääneet mieleen?

Itämeren sotalaivoihin luvattiin pistää 1,3 miljardia, ihan tuosta noin. Kukaan ei huomautellut vanhustenhuollon puolesta.

Läheltä Hämeenlinnaa tavoitettiin punainen urheiluauto, Chevrolet Corvette. Siinä oli 750 euroa maksanut erikoiskilpi SEX-1.

Jos autoilet Göteborgissa, saat varautua siihen, että sieltä lähetetään perääsi 85 sentin ruuhkamaksu.

Yhdysvaltain presidentti yritti ostaa Grönlannin.

Nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Viren täytti 70 vuotta. Haastattelussaan hän sanoi: "On ihmisiä, jotka eivät minua enää tunne."

Rammstein soitti Ratinassa, ja musiikki kuului yli kymmenen kilometrin päähän olohuoneeseen, jonka ikkunat olivat kiinni. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, mutta mahtuuko hiljaisuutta?

Helsingin kirjastotalo Oodi valittiin Ateenassa vuoden parhaaksi yleiseksi kirjastoksi. Kunpa vielä saataisiin vähän kirjojakin sinne.

Pirkka-Pekka Petelius pyysi anteeksi saamelaisvitsiensä vaikutusta, muttei lainkaan sitä, että olisi itse tehnyt tai sanonut jotain typerää.

Suomalaiset ovat innostuneet ilmastotekoihin - kunhan niitä tekee naapuri tai ylipäänsä joku muu.

Täytettyään kahdeksantoista vuotta muuan nuori meni ensitöikseen verenluovutukseen, kun sai päättää asiasta itse.

Niksipirkassa neuvottiin sijoittamaan kumppani valokuvan laidalle. Sieltä hänet on helppo poistaa, kun suhde menee poikki.

Uudessa-Seelannissa valkoihoinen rasisti surmasi 49 ihmistä. Tämä oli luonnollisesti yksittäistapaus.

Suomessa on vuosittain kuusi miljoonaa käyntiä jumalanpalveluksessa. SM-liigan kiekkopeleissä on kaksi miljoonaa.

Jos Notre-Damen katedraali olisi rakennettu nykytekniikalla, se olisi purettu homevaurioisena jo vuonna 1400.

Pirkkalalainen kaupankassa myönsi, että hienolta tuntuu, kun pääministerikin on ollut samoissa hommissa.

Ei kommentteja: