maanantai 2. tammikuuta 2023

Pelé hurmasi epäonnistumisillaankin

En väitä vastaan, jos joku sanoo, että Lionel Messi tai Diego Maradona on kaikkien aikojen paras jalkapalloilija. Useimmiten syy on siinä, että keskustelukumppani on ollut liian nuori nähdäkseen vuoden 1970 kisoja, mutta varmasti on muitakin syitä. Aikakaudet ovat erilaisia, ja taikureiden osaamisia on vaikea vertailla.

Minulle Pelé on kuitenkin kaikkein suurin. Syynä on hänen kaksi epäonnistunutta maalintekoyritystään.

Vuonna 1970 Brasilialla oli ensin vastassa Tšekkoslovakia. Kaukana omalla kenttäpuoliskollaan Pelé huomasi maalivahdin olevan poissa vartiopaikaltaan, ja niin hän yhtäkkiä laukaisi, vaikka matkaa oli kuusikymmentäviisi metriä. Maalivahdilla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia, mutta Brasilian harmiksi pallo kaartoi muutaman sentin ohi.

Toinen ikimuistoinen tilanne oli Uruguay-pelissä. Pelé sai pitkän läpisyötön, ja kun maalivahti tuli vastaan, Pelé juoksi hänen ohitseen harhauttaen hänet liikkeensä suuntaan. Samaa aikaan pallo meni toiselta puolen maalivahdin ohi Pelén siihen koskematta . Maalivahdin takana Pelé juoksi pallon kiinni. Kulma oli pieni muttei maalin tekemiseen mahdoton. Laukauksessaan Pelé ei kuitenkaan onnistunut.

Tällaista harhautusta ei voi harjoitella. Se keksitään siinä sekunnin murto-osassa, kun tilanne tulee.

Olen nähnyt sekä Messiltä että Maradonalta monia ikimuistoisia, hämmästyttäviä maaleja. Lukemattomat muutkin ovat tehneet pallolla ihmeellisiä asioita. Pelé on kuitenkin ainoa, joka on lumonnut minut epäonnistumisillaan.


Ei kommentteja: