Olen ollut yhden vuoden päihdehoitolaitoksen pappina. Siitä vuodesta olisi paljonkin muisteltavaa, mutta olen kirjoittanut aiheesta melko vähän. Näissä blogiteksteissäni on yksi kaunis ja uskomaton tarina. Olen kirjoittanut siitä, että kun elämä on pahasti vinossa, on tyydyttävä sopivan kokoisiin muutoksiin. Olen kommentoinut myös sitä, mitkä ovat alkoholistin mahdollisuudet kohtuukäyttöön.
Sitten on yksi kiusallinen tapaus, josta en ole kertonut ja johon oli mahdotonta suhtautua siedettävällä tavalla. Hoidossa oli melko heikkolahjainen mies, joka rupesi niin sanotusti seurustelemaan naisen kanssa, joka oli vielä heikkolahjaisempi. Normaalin miehen silmään nainen ei ollut kovin houkutteleva ihastumisen kohde, mutta naisia oli vähän ja sukupuolimarkkinoilla heidän tarjontansa oli vähäinen.
Viikon seurustelemisen jälkeen pariskunta ilmoitti menevänsä kihloihin, ja mies rupesi järjestämään laitoksen kahvilaan juhlatilaisuutta, johon hän oli kutsumassa koko henkilökuntaa. Kaikki tilannetta seuranneet ymmärsivät, että kyseessä oli suorastaan härski hyväksikäyttö, jossa heikkolahjainen hyödynsi vielä heikkolahjaisempaa. Näin ajattelivat kaikki työntekijät ja myös asiakkaat.
Mutta milläs puutut tapaukseen, kun kaksi periaatteessa omista asioistaan päättävää kansalaista aikoo mennä kihloihin? Millä oikeudella sanoa, että kyseessä on huijaus tai kauneimmillaan leikki? Miten puuttua aikuisten ihmisten intiimeihin kysymyksiin, kun lakia tai laitoksen sääntöjä ei rikota?
Asiakkaiden tarkkoja ratkaisuja en enää muista, mutta mieleeni on jäänyt, kuinka henkilökunnan jäsenet kiemurtelivat kutsun saadessaan. Joku ehkä onnitteli vaivaantuneesti, ja kaikki yrittivät keksiä alibeja, joiden perusteella olisivat voineet olla poissa.
Omaa konstiani en muista. Kihlajaiset jäivät minulta kuitenkin kokematta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti