Suunnilleen samoihin aikoihin ilmestyi kolme erinomaista romaania, Rosa Liksomin Väylä, Olli Jalosen Stalker-vuodet ja Pirkko Saision Passio.
Väylän lehmät muistan hyvin, ja parhaiten on jäänyt mieleen Stalker-vuodet. Se osui johonkin. Passiosta en muista varsinaisesti mitään. Jonkin esineen mukana kuljettiin aikakaudesta ja paikasta toiseen.
Tuleeko kirja arvokkaaksi vasta sitten, kun siitä muistaa jotain? Kaikkein tärkeimmät jäävät kyllä mieleen. Karamazovin veljesten teemat nousevat ajatuksiini lähes päivittäin, ja monen muun suomalaisen tavoin muistan Tuntemattoman sotilaan repliikkejä ulkoa. Kafkan Oikeusjutusta osaan jopa siteerata sen alkulausetta: "Joku oli varmasti panetellut Josef K:ta, sillä eräänä aamuna hänet pidätettiin ilman, että hän olisi tehnyt mitään pahaa."
Kirjan merkitys ei tule vain sisällön muistamisesta. Olen lukenut Kunderan Olemisen sietämättömän keveyden kahdesti, mutta en osaisi kuvata sen sisältöä. Kuitenkin se on kouraissut syvältä.
Kirjojen ohella on elämäntapahtumia, jotka ovat olleet tärkeitä mutta eivät ikimuistettavia. Moni sanoo unohtaneensa lastensa vauvavuodet melkein tyystin, vaikka ne ovat olleet elämän merkityksellisintä aikaa.
Kirjahyllyssäni on kuitenkin muutamia kirjoja, joiden koko olemassaolon olen unohtanut, vaikka tiedän ne lukeneeni. Tässä on unohdusta jo liian paljon. Ruben Gallegon Valkoista mustalla ei palaudu mieleeni edes takakannen esittelystä.
Olen tyytyväinen, että olen lukenut Saision Passion. Ei tosin tekisi pahaa, vaikka muistaisin sen sisällöstäkin jotain.
Olen lukenut tämänkin kirjan, vaikka en muistanut edes sen olemassaoloa.
4 kommenttia:
Jou, jos et muista lukemastasi kirjasta mitään, niin eipä se liene kovin kummoista vaikutusta tehnyt. Itse olen lukenut esimerkiksi Kiven 7 veljestä varmaan kymmeniä kertoja, ja aina se jaksaa riemastuttaa tuoreella kielellään. Ja aina minua jaksaa veetuttaa sen August Ahlqvistin umpityperä ja täysin kohtuuton suhtautuminen Kiveen. Ilman Ahlqvistin tolkuttomia mölötyksiä meillä voisi olla kukaties 2-3 seitsemää veljestä. Kiven veroisia suomen kielen käyttäjiä ei toistaiseksi ole kovin montaa, Pentti Haanpää ja Lauri Viita tulevat lähinnä mieleen. No, okei, Paavo Haavikolla ja Eeva Joenpellolla on omat ansionsa.
Muuten olen nimistäsi samaa mieltä, mutta Eeva Joenpelto ei ole innostanut minua. Jos suomen kielen taitavia käyttäjiä mainitaan, Volter Kilpi on aivan ehdottoman hyvä.
Muistamisiaan ei hallitse. Voi luulla, että ei muista mitään kirjasta, tapahtumasta, ihmisestä tai tietyistä vuosista, mutta sitten elämässä tapahtuu jotakin ja äkkiä unohtunut kirja tai lapsuudentapahtuma vyöryy tietoisuuteen. Minulla ainakin. Vielä yleisempää on se, että muistan jonkin emotionaalisesti koskettaneen kohtauksen, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, missä kirjassa se oli. Ja kun lopulta keksin ja etsin oikean tekstinkohdan, se onkin ihan erilainen.
Minullakin on kokemuksia siitä, että jokin unohtamaksi luulemani teksti tai peräti teksin yksittäinen lause tulee yllättäen mieleen. Sama pätee tietysti esimerkiksi lapsuusmuistoihin.
Lähetä kommentti