Ei korppi korpin silmää

Haukiputaalla sijannutta lastenkotia koskevat uutiset toivat mieleeni muistoja muutaman vuoden takaa. Erään tutun pyynnöstä ja nuoren omasta toiveesta osallistuin lastenkodissa pidettyyn kokoukseen, jossa käsiteltiin tämän nuoren arkielämän käytäntöjä. 

Poika oli otettu huostaan vaikeiden kotiolojen takia, mutta hänellä ei ollut rikosrekisteriä eikä hän käyttänyt päihteitä. Niinpä laitoksen olisi pitänyt olla hänelle eräänlainen koti eikä nuorisovankilan korvike. Poika ei sentään kertonut rangaistuksenomaisesta eristämisestä eikä nöyryyttävästä riisumisesta niin kuin muutaman päivän takainen lehtijuttu. Kaikki ei silti ollut kohdallaan.

Talossa oli sivuutettu se, että yli 12-vuotiaalla on tarkkaan suojatut oikeudet. Esimerkiksi yhteydenpitoa ja liikkumista voidaan rajoittaa vasta viimeisessä hädässä, eikä rajoittaminen saa sittenkään olla rangaistus vaan ainoastaan keino turvata nuoren hyvinvointia. Mielivallalta suojelee se, että päätökset olisi aina tehtävä kirjallisesti. Niissä pitäisi olla perustelut, ja ne olisi toimitettava asioita valvovien viranomaisten tietoon. Tästä kaikesta ei välitetty. 

Alaikäisen on vaikea saada oikeutta, jos ympärillä on vain henkilökuntaa ja toisilleen solidaarisia viranomaisia. Laki pääsee unohtumaan, eikä korppi korpin silmää noki. 

Lapsikin voi ymmärtää 2/2

Minun ikäisilläni ihmisillä kaikkien lasten yhteinen koulu, kansakoulu, päättyi neljään vuoteen. Menestyneimmät ja monesti myös varakkaampien perheiden lapset jatkoivat oppikouluun ja sitä tietä vaikkapa lukioon ja edelleen yliopistoon saakka. Heikommin menestyneet ja joidenkuiden vähävaraisten vanhempien lahjakkaat lapset jäivät kahdeksi vuodeksi kansakouluun ja sen jälkeen siirtyivät kahdeksi vuodeksi kansalaiskouluun.

Oppikouluun pyrittiin. Lapsilta testattiin äidinkielen ja matematiikan taitoja.

Äidinkielen testissä tehtävänäni oli kirjoittaa aiheesta "Suomalainen urheilija". Sain kirjoituksestani huonot pisteet, tai sitten kirjoitus hylättiin kokonaan. Menestyin matematiikassa sen verran kelvollisesti, että pääsin sisään, mutta kirjoituksen arviointi jäi kiusaamaan. Minun oli näet arvioitu poikenneen aiheesta, koska en ollut tyytynyt kirjoittamaan vain yhdestä urheilijasta, vaan olin kirjoittanut monesta.

Yhä ihmettelen arvostelijoiden typeryyttä. Aivan oikein olin ymmärtänyt otsikon kollektiivisesti. Jos kirjan otsikko on, että "Suomalainen urheilija", kirjan mahdollinen ostaja ymmärtää, että se käsittelee suomalaisia urheilijoita yleensä, ei jotain tiettyä urheilijaa. Tuo kymmenvuotias pieni poika olisi ollut väärässä vain siinä tapauksessa, että otsikkona olisi ollut "Eräs suomalainen urheilija". Muutenkin on tyhmää arvioida lasten kykyjä sen perusteella, sattuvatko he pysymään aiheessa.

Lapsi voi ymmärtää 1/2

Joskus viiden tai kuuden ikäseinä olin ensimmäisen kerran kotoa viikon poissa. Paikkana oli mummola, ja rehvakkaasti lähdin matkaan, mutta koti-ikävähän siinä tuli jo kolmannen päivän jälkeen. Loppuaika oli pelkkää riutumista.

Tulin lausuneeksi aikuisten moneen kertaan toistaman ajatuksen: "Kuinka pitkiä nämä viikot ovat."

Sille aikuiset sitten naureskelivat. Yritin turhaan selittää, että tiesin viikon tarkoittavan seitsemää päivää. Kun sama viikonpäivä toistui, viikko oli kulunut. Lauseeni oli samanlainen huokaus kuin aikuisen "kuinka lyhyt elämä onkaan". Sen perään ei kuulunut kysymysmerkkiä, mutta tätä aikuiset eivät ymmärtäneet ollenkaan. En saanut heitä ymmärtämään vaikka kuinka vänkäsin tietäväni viikon pituuden vuorokausissa.

Köyhien köyhyys on rikkaiden uhka

Viime aikojen pysäyttävimpiä uutisia on ollut tieto siitä, että kymmenestä Yhdysvaltain pahimmasta viruslingosta kahdeksan on vankiloita. Samaan suuntaan viittaa se, että Vantaalla tartuntoja on ollut erityisesti kimppakämpissä asuvien ulkomaalaisten rakennusmiesten porukoissa.

Aivan alusta saakka korona on osoittanut, että meille suomalaisillekaan ei ole samantekevää, mitä kiinalaisille kuuluu.

Köyhyys ei tuota vain tauteja ja tartuntoja, vaan myös levottomuutta ja sotaa. Ajatellaanpa mitä tahansa maailman kriisipesäkettä, melkein aina perimmäiset syyt juontavat köyhyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Ennen pitkää ne uhkaavat myös rikkaiden hyvinvointia.

Rajoja purkaneessa maailmassa köyhyys uhkaa levitä mantereelta mantereelle. Siksi ajattelutapoja on muutettava. Köyhyyden poistamiseksi on muitakin syitä kuin heitä kohtaan tunnettu myötätunto. Viisas rikas antaa itsekkäästi omastaan, jotta itsekin saisi elää, aivan niin kuin Franciscus Assisilaisen rukouksessa sanotaan, että antaessaan saa.

Ei ole helppoa olla maailman paras

Minulle Pelé on jalkapalloilijoista suurin. Hän oli kolminkertainen maailmanmestari ja jo 17-vuotiaana MM-finaalijoukkueen kantavia hahmoja. Lionel Messi on kolmonen.

Siinä välissä on kakkoseksi arvostamani Diego Armando Maradona. Hän on näistä kolmesta se, joka ei kiinnosta vain urheilijana, vaan syvästi onnettomana ihmisenä. Hän putosi sankaruudesta epäonnistumisten kautta halveksintaan, ja vielä kerran hän sai uuden mahdollisuuden, kun hänet valittiin johtamaan Argentiinan maajoukkuetta. Hän tärväsi tämän mahdollisuutensa.

Maradonassa on samaa koskettavuutta kuin Muhammad Alissa tai Matti Nykäsessä. Kesällä näkemäni dokumentti on jäänyt vaivaamaan. Siitä selvisi, ettei ole helppoa olla maailman paras siipeilijöiden keskellä. Ei ole helppoa olla Maradona, joka vain jalkapallokentällä pääsi varjostajistaan eroon.

Värit opitaan kokemusten avulla

Olen pahasti allerginen sivistyssanoille. Useimmiten ne ovat turhaa kikkailua, jotka vain vähentävät ymmärtäjien määrää. Niiden avulla noustaan muiden ihmisten yläpuolelle tai todistellaan omaa oppineisuutta.

Tällä kertaa poikkean linjastani ja otan esille sivistyssanan, joka voisi auttaa ymmärtämään tiettyjä asioita ja erityisesti uskonnollisia ilmiöitä. Tuo sana on ostensiivinen. Kun puhutaan ostensiivisesta määritelmästä, tarkoitetaan, että asiaa ei selitetä muiden sanojen avulla, vaan osoittamalla jotain tai kertomalla aiheeseen liittyvä esimerkki.

Parhaita esimerkkejä ovat värit. Ihminen ei opi sinistä sillä tavoin, että hänelle kerrotaan valon aallonpituuksista tai kuvaillaan, miten sininen eroaa keltaisesta. Kuvailuun sopivia sanoja ei ole olemassa. Lapsi oppii sinisen, kun hänelle osoitetaan sinisiä asioita.

Samalla tavoin armon tai pyhyyden käsitteet voidaan oppia vain ostensiivisesti eli saattamalla ihmiset tilanteisiin, joissa he voivat kokea armoa tai pyhyyttä. Jos näitä kokemuksia ei saa, on olemassa suuri vaara, että tulee suljetuksi kokonaan kristillisen uskon ulkopuolelle. Tämänkin vuoksi tarvitaan tähtitaivasta, jota valosaaste ei ole himmentänyt. Avaruuteen katselemalla pyhyyden tunne imeytyy ihmiseen ja alkaa siellä muhia.

Tyhjät toivotukset ja neuvot

Vaikeuksiin ja onnettomuuksiin joutunutta ihmistä opastetaan ja kannustetaan tyhjänpäiväisyyksillä, jotka tuskin lievittävät oloa, vaan saattavat jopa ärsyttää. Ainakaan minä en ole koskaan sietänyt pinnallisia toivotuksia. "Tsemppiä!" on niistä ärsyttävimpiä. "Koeta kestää!" ei ole paljon parempi.

Perusteettomat neuvot eivät auta yhtään enempää kuin tyhjät toivotukset. Yksi kelvottomimmista on: "Yritä ajatella jotain muuta." En ole ikinä onnistunut vaihtamaan tietoisesti ajatuksiani jonnekin muualle kuin missä ne itsestään ovat olleet. Ihminen ajattelee mitä ajattelee, ja jos jokin asia piinaa mieltä, juuri silloin sitä piinan syytä on ajateltava. Muuten se ei ikinä kulu mielestä pois.

Lyhyitä taukoja voi sentään tehdä ihan itse. Jätän tässä huomiotta kemialliset menetelmät ja tyydyn sanomaan, että fyysinen ponnistelu auttaa. Se voima urheilussa on. Kaikkein parhaaksi keinoksi olen havainnut shakin pelaamisen. Sen aikana päähän ei mahdu mitään muuta.