sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Valittuja blogejani viime vuodelta

Viime vuonna kirjoitin 150 blogitekstiä. Omasta mielestäni tärkeimpiä olivat seuraavat kymmenen:

Koulun vessa on yksinäisen turvapaikkatekstin lähtökohtana oli kammottava uutinen nuorten yksinäisyydestä ja yksinäisyyden tuottamasta häpeästä. 
Tyttö oli muna: kovapintaisuus voi olla ihmisen hätäratkaisu koossa pysymiseksi.
Omilla somelinjauksilla sisällissotia vastaan: Vastustan estoja ja kuplautumista omiin sisäpiireihin. Ketään ei pitäsi estää sillä perusteella, että hän on eri mieltä. Pitää olla vaarallinen tai poikkeuksellisen ärsyttävä.
Ohjeita Dostojevskin aloittamiseen: annan vinkkejä siitä, miten Dostojevskin kanssa kannattaisi edetä.
"Minä tulin uskooon" ei lainkaan sovi luterilaisen suuhun: suomalaisissa on paljon piiloluterilaisuutta, jota emme itsekään huomaa.
Miten sitä Raamattua on muokattu: Sensuroitu Raamattu on vuoden hittikirjoja. Kerron käsitykseni siitä. 
ADHD: ainoa vuodenaikarajoitteinen käytöshäiriö: Kapinoin ADHD-määritelmän epämääräisyyttä vastaan. Ei lapsi ansaitse leimaa sen perusteella, että on tavallista vilkkaampi eikä viihdy pulpetissa.
Lasten ja vanhempien suhteessa on vaiheensa: Meillä kaikilla on isä ja äiti, monilla on myös lapsia. Nämä suhteet etenevät elämässä omaa rataansa. Tästä jutusta voi tarkistaa, mitä vaihetta kukin menee.
Hurjia paljastuksia: kaihdan omasta elämästä kirjoittamista, mutta joskus lipsahtaa.
Uskomisen lisäpöytäkirjatyritän kannustaa niitä, jotka haluavat pitää kristillisestä uskosta kiinni, vaikka joidenkin asioiden kanssa tekee tiukkaa.

1 kommentti:

Teepussi kirjoitti...

Muuan kasvatustieteilijä sanoi muinoin luennolla, että ennen kuin puhutaan adhd:sta, pitäisi panna lapset syömään ja nukkumaan säännöllisesti. Joskus kun näkee, kuinka monta eri "tukitahoa" kullakin lapsella on ja kuinka monta kertaa milläkin paikalla oleva "tukihenkilö" ehtii yhden lukuvuodenkin mittaan vaihtua, ei voi olla miettimättä, missä se adhd oikeastaan on.

Eivät nämä asiat toki näin yksinkertaisia ole. Mutta minunkin henkilökohtainen empiirinen aineistoni tukee väitettä, että adhd-lapsissa on poikkeuksellisen paljon loppuvuodesta syntyneitä.

Hyvä blogi sinulla. Jäin kerrasta lukijaksi.