Eskimot ja inuitit

Minulle eskimojäätelön suurin ongelma on ollut siinä, että lopulta suuhun jää aina puun maku. Viime päivinä ongelmaksi on nostettu myös itse jäätelön nimitys, eskimo. Olen ajatellut, ettei se ole yhtään sen epäilyttävämpi sana kuin ranskalaiset puhuttaessa ranskalaisista perunoista tai lentävä hollantilainen puhuttaessa epäonnea tuottavasta aavelaivasta.

En kuitenkaan ole vahvasti mitään mieltä. Jos eskimo todella loukkaa jotakuta, vaihdetaan nimitystä; yksi sanahan se vain on. Kyllä sen oppii korvaamaan jollain muulla.

Tunnustan, etten ole eskimoiden asiantuntija. Olen kuitenkin lukenut yhden aiheeseen liittyvän kirjan, Ernest S. Burch Jr:n teoksen Eskimot, jonka Like on julkaissut. Kirjan mukaan sana eskimo ja monesti käytetty inuit eivät ole lainkaan synonyymeja keskenään, koska vain 60 prosenttia eskimoiksi kutsutuista ihmisistä on inuiteja. Burchin mukaan on tarkoituksenmukaisinta puhua eskimoista, jos viitataan siihen koko väestöön, jota sanalla yleensä tarkoitetaan.

Enhän minä tiedä, mutta niin siinä kirjassa seisoo.

----------

Blogin täydennys 23.6.2020
Kanadan ja Grönlannin eskimot eroavat kielellisesti toisistaan. Grönlannin eskimoiden kielessä ei ole yhtä sanaa kaikille eskimoille. On vain sanoja, jotka viittaavat pieneen ihmisryhmään, kuten inupiat, juppiit, inuvialat ja monia muita. Jos he puhuvat omalla kielellään eskimoista, he käyttävät lainasanaa eskimooq.

————
Blogin täydennys 25.6.2020
Kun uutta tietoa tulee, olen valmis tarkentamaan ajatuksiani tai muuttamaan niitä kokonaan. Ylen sivuilla haastatellun grönlantilaisen mukaan olisi syytä lakata kutsumasta jotain jäätelöä eskimoksi. Jos näin on, niin asiahan on selvä. Voimme olla tämän verran kohteliaita ja mukautuvaisia. Ei se nyt niin kauhean vaikeaa ole. Minä en kuule sanassa rasismia, muttei sitä minulta pidä kysyä vaan grönlantilaisilta itseltään.

Hietaniemen nuoret tarvitsisivat uuden otoksen

Nuoret ovat hulinoineet Hietaniemessä, ja surkeinta on, että he ovat vastustaneet väkivaltaisesti poliisia. Alusta asti ollut selvää, että juhannuksena kokoontuneella sekalaisella nuorisojoukolla ei voi olla poliittisia eikä ideologisia tavoitteita; kunhan vain kännipäissä uhotaan ja leikitään Isontalon Anttia ja Rannanjärveä.

Nuoret ovat silkkaa ajattelemattomuuttaan syyllistyneet tekoihin, joihin yhteiskunta ei voi olla puuttumatta rankasti. Poliisia ja yleensä viranomaisia on kunnioitettava. Ei voida ajatella, että he tekevät työtään oman henkensä tai terveytensä uhalla.

Mutta kun nuoret ovat vain olleet ajattelemattomia. Ristiriita on sovittamaton. Tehdäänpä tämän asian kanssa mitä tahansa, aina tehdään väärin päin.

Joskus toivoisi, että elämää voisi käyttää niin kuin videokameraa ja että pilalle mennyt kohtaus otettaisiin vain uudemman kerran.

Yleissivistävät kirjat: Top 3

Törmäsin nettikeskusteluun, jossa etsittiin kolmea yleissivistyksen kannalta tärkeintä kirjaa. Kiinnostavassa debatissa oli paljon hyviä teoksia, jotka kuitenkin paljastivat, että kaikki omia valintojaan esitelleet kommentoijat eivät ymmärtäneet kysymystä. On eri asia mainita yleissivistyksen kannalta merkittävä kirja kuin kertoa omasta lempiromaanistaan tai vaikuttavimmasta lukukokemuksestaan. Olen lukenut ketjussa mainitun Papillonin, yhden Harry Potterin ja muutamia Pekka Töpöhäntiä, mutta ei niillä ole asiaa yleissivistyksen kärkikirjoiksi, vaikka kelpo teoksia ovatkin.

Kirjallisuushistoriaa rakentamassa

Seuraamassani keskustelussa monesti mainittu Garcia Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys ja Volter Kilven Alastalon salissa ovat lempikirjojani, mutta niiden varaan ei kuitenkaan ole rakennettu kirjallisuushistoriaa. Olen pitänyt paljon Kunderan Olemisen sietämättömästä keveydestä ja Hemingwayn Vanhuksesta ja merestä, mutta niiden merkitys on toisaalla kuin yleissivistyksen rakentamisessa. Tällä kertaa teen sen itselleni harvinaisen poikkeuksen enkä nosta ylimmäksi Dostojevskin Karamazovin veljeksiä tai Rikosta ja rangaistusta. Ne ovat minua järkyttäneet ja ovat kääntäneet elämäni suuntaa, mutta tämä ei tee niistä yleissivistyksen tärkeimpiä tukijalkoja.

Yleissivistyksen huipulle voidaan laskea vain sellaisia teoksia, joista on tullut laaja-alaisia käsitteitä.Kafkan Oikeusjuttu on saanut puhumaan kafkamaisuudesta. Huxleyn Uljas uusi maailma ja Orwellin Vuonna 1984 ovat teoksia, joita ilman on mahdotonta osallistua pätevästi tulevaisuuskeskusteluun. Tolstoin Sota ja rauha on ratkaisevan tärkeä historian ymmärtämisen kannalta, ja Solzhenitsynin Vankileirien saaristo selittää oleellisesti 1900-lukua. Nämäkään kirjat eivät silti pääse listani kärkeen.

Yleissivistyksen kannalta kaikkein oleellisimpia kirjoja ovat nimittäin ne, joihin useimmiten viitataan ja jotka olleet luomassa aivan erityisellä tavalla uutta kirjallisuutta. Sen vuoksi Kafka, Huxley, Orwell, Tolstoi ja Solzhenitsyn eivät sittenkään ole aivan huipulla. Ne ovat ilmestyneet hieman liian myöhään.

Yleissivistävien kirjojen huippu on kapea

Edellä esittämääni kriteeriä noudattaen mahdollisten kärkikirjojen lista supistuu huomattavasti. Raamattu on ohittamaton valinta. Ainakin länsimaailmassa se on kaikkein viitatuin kirja. Tosin on muistettava, että se on kirjakokoelma ja siinä on paljon yleissivistyksen kannalta yhdentekevää materiaalia. Yleissivistyksen näkökulmasta riittää, että lukee Matteuksen evankeliumin ja Vanhan testamentin alkua Mooseksen kertomukseen saakka.

Myös Homeroksen Odysseia on niitä ihmiskunnan peruskertomuksia, jotka vain on tunnettava. Tarinasta on loputtomasti moderneja versioita, muitakin kuin James Joycen Odysseus. Antiikin Kreikasta olisi pakko tuntea jonkin verran myös Platonin ajattelua. Hänestähän on sanottu, että koko länsimainen aatehistoria on vain alaviitteitä hänen ajatteluunsa. Platonilta on kuitenkin vaikea mainita jotain tiettyä teosta.

Raamatun ja Odysseian jälkeen nostaisin kolmen kärkeen Danten Jumalaisen näytelmän. Se pitää tuntea jollain tavoin, vaikka ei olisi sitä lukenut. Helvetti ja taivas elävät ihmisten mielissä, vaikka niihin ei uskottaisikaan. Decamerone, Tuhannen ja yhden yön sadut ja Don Quijote ovat aivan Danten kintereillä, mutta jättäisin ne kaikesta huolimatta pistesijoille. Epäilemättä joku lähempänä islamia elävä nostaisi esiin Koraanin, mutta minä en osaa sanoa, kuinka paljon se on vaikuttanut muuhun kirjallisuuteen ja kuinka paljon sen lukeminen auttaisi ymmärtämään elämää. Niinpä en ota sen merkitykseen tämän suuremmin kantaa.

Jos näkökulma rajoitetaan Suomeen, Seitsemän veljestä nousee ykköseksi. Senhän voi nähdä vaikkapa Tuntemattoman sotilaan taustalla. Kalevalan merkitys unohdetaan liian usein. Sieltä tulee jokapäiväiseen kieleemme yhä eläviä sanontoja pilvin pimein, niin kuin esimerkiksi sanonta "pilvin pimein".

Hyvä johdantokirja yleissivistykseen

Näiden pohdintojen äärellä on pakko suositella Dietrich Schwanitzin 600 sivun kokoista Sivistyksen käsikirjaa, jonka alaotsikkona on "Kaikki mikä sinun tulee tietää". Siinä käydään läpi Euroopan historia ja kirjallisuus, taiteen ja musiikin historia, keskeiset ideologiat, tieteelliset maailmankuvat ja ihmisten tärkeät taidot, kuten kieli, kirjojen ja kirjoituksen maailma, älykkyys ja lahjakkuus. Vielä kirjassa on luku siitä, millaiseen humpuukiin sivistyneen ihmisen ei pidä ollenkaan perehtyä. Teos on sekä viisas että viihdyttävä, mutta valitettavasti loppuun myyty. Jonathan Gloverin Ihmisyys puolestaan selittää 1900-luvun.

Juhannuksen nopeus yllättää

Sanomalehtien toimitusten kuluneita, jokavuotisia ja otsikoihin vietyjä lauseita on: "Talvi yllätti autoilijat."

Mutta juhannuspa se vasta yllättääkin. Tuskin on tottunut siihen, että lehdet ovat puissa eikä ulkona tarvitse paksuja vaatteita ja valoakin riittää.

Ja samassa on jo juhannus ja päivät alkavat lyhetä.

Se kaikki on kuin nuoruus. Juuri olet tullut aikuisuutesi päiviin, kun huomaat että moniin asioihin olet jo pitkään ollut liian vanha. Tai niin kuin elämä, se on äkkiä takana. Vanhat varoittelivat sen lyhyydestä, muttei sitä aikanaan käsittänyt.

Oudon nopeasti hylätty Palme-teoria

Olof Palmen murha on julistettu ratkaistuksi. Tutkimukset on varmaan syytä lopettaa, mutta spekulaatiot eivät tietenkään lopu tähän. Vainajan pitäisi päästä ainakin puolustautumaan. Epävarmuus jää elämään.

Murhaajaksi on tarjoutujia on ollut paljon. Neljä vuotta murhan tunnustajia oli kaikkiaan 133.

Yksi mielestäni täysin mahdollinen teoria on jäänyt tutkimatta. Sen mukaan Palme murhattiin vahingossa. Hänen sijastaan oli tarkoitus murhata aivan joku muu.

Poliisi kuittasi idean nopeasti toteamalla, ettei se ollut mahdollista. Ainakaan minä en keksinyt, miksi ei olisi ollut. Maailmassa on tapahtunut suurempiakin väärinkäsityksiä.

Eikö ruotsalainen itsetunto kestänyt tällaista mahdollisuutta?

Se minkä mummot ja papat osaavat

Traumaattisten kuolemantapausten äärellä olen nähnyt mummojen ja pappojen merkityksen.

Kun perheestä on kuollut nuori tai lapsi, läheisten ensimmäisiä huolia on, miten mummo tai pappa kestää onnettomuuden. Uskaltaako sille edes soittaa vai saako se sydänkohtauksen jo uutisen kuullessaan?

Näitä pohdiskeluja kuunnellessani olen sanonut, että hyvin todennäköisesti hän kestää murheen paljon odotettua paremmin. Hän voi yllättää kaikki.

Kun onnettomuudesta on kulunut muutama kuukausi, ilmenee monesti, että heikoksi vanhukseksi arvioitu onkin juuri murheen keskellä kaikista vahvin. Rauhallisella olemuksellaan hän kantaa nuorempia ja  on samaan aikaan sekä vakaumuksen että järjen ääni.

Vanhojen voima on siinä, että he ovat tottuneet menetyksiin ja oppineet niistä. He eivät ole niissä vasta-alkajia niin kuin heidän lapsensa ja lastenlapsensa. He ymmärtävät, minne ja miten kannattaa kulkea, kun nuoremmat ovat suuntaa vailla kompassin neulan pyöriessä ympyrää.

Uskonnotonta kapeutta ja ahdasmielisyyttä

Suhteessa uskonnollisiin ja kirkollisiin ilmiöihin jotkut suomalaiset muistuttavat murrosikään tulleita 13-vuotiaita, jotka häpeävät vanhempiaan. Ei kyetä edes puhumaan asioista asioina, vaan väännetään ne kummalliseen asentoon niin, että tuloksena on epärehellisyys.

Viimeksi nähtyjä esimerkkejä on Brasilian ja Italian välinen jalkapallon MM-finaali, joka näytettiin televisiouusintana kahdeksan päivää sitten.

Voittoisan ottelun jälkeen kolme tai neljä Brasilian pelaajaa oli yhdessä painanut kasvonsa maahan. He selvästi rukoilivat, ja mitä sanoi suomenkielinen selostaja? Totesiko hän tämän neutraalisti? – Ei todennut. Hän sanoi, että pelaajat olivat "lyyhistyneinä rukousasentoon".

Hän ei kertonut rehellisesti tapahtuman sisältöä vaan väisti asian puhumalla sen muodosta. Sitäkään hän ei tehnyt neutraalisti, vaan käytti halveksivaa tai ainakin vähättelevää sanaa "lyyhistyä".

En kiittelisi selostajaa siitäkään, että hän olisi avaramielisesti ja suvaitsevaisesti ymmärtänyt vierasta kulttuuria.