perjantai 8. syyskuuta 2023

Romaninaisen tarjoama lohdutus

Kuolema on musta, julma ja armoton. Sitä ei voi peruuttaa. Kun se on kerran osunut, siihen voi vain sopeutua, ja joskus sopeutuminen on mahdotonta, sillä en tiedä onnettomampaa ihmistä kuin omaa lasta hautaan saatteleva isä tai äiti. 

Samalla kuolemaan voi liittyä kauneutta, jota ei löydy muualta. Viimeisellä hetkellä pidetään rakkaan kädestä kiinni, ja lopulta ollaan ehkä helpottuneita, kun pitkä taistelu on päätynyt. 

Muistelen esimerkiksi muuatta mummoa, joka kuvaili sitä miten hän huokaili miehensä sairauden aikana: "Ensin rukoilin että paranna. Sitten rukoilin että tapahtukoon sinun tahtosi, ja lopuksi rukoilin että kiitos."

Joskus kauneus tiivistyy kuvaksi, jonka muistaa koko ikänsä. Tällaisen näkymän edessä lumouduin jokin aika sitten, kun vanha romaninainen otti syliin kolmekymmentä vuotta nuoremman valkolaisnaisen, joka oli juuri menettänyt isänsä. Siinä syleilevillä käsillään lohdutti.

Terveisiä eduskuntaan. Olisittepa nähneet tämän.

keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Mitä papit oikein tekevät?

Yksi elämäni kiinnostavimpia vuosia on ollut se aika, jonka olin päihdehoitolaitoksen pappina. Se avasi näkymiä suomalaiseen helvettiin ja auttoi ymmärtämään monenlaisia riippuvuuksia. Sain vahvistuksen sille ajatukselleni, että alkoholisti ei ole yhtään pahempi ihminen kuin kukaan muukaan. Joskus hän voi olla jopa kiltimpi kuin muut, kun tietty kovuuden palikka puuttuu.

Usein laitosjakso alkoi kaksi viikkoa kestäneellä katkaisuhoidolla. Sen aikana aivot selkenivät ja sankimmat höyryt hälvenivät. Yksi hyvä keskustelu syntyi juuri katkaisuhoidosta tulleen miehen kanssa, kun olin läheisellä huoltamolla juomassa iltapäiväkahvia. Mies tuli samaan pöytään ja kertoi huomanneensa, että talossa oli pappikin. Varsin myötämielisesti hän kysyi, mitä pappi oikein tekee. 

En epäröinyt vastausta hetkeäkään vaan sanoin: 

– Eikös siinä ole yhdelle ihmiselle ihan riittävästi, että hän on pappi. Pitäisikö vielä tehdäkin jotain?

– Voihan sitä noinkin ajatella, sanoi mies hetken harkittuaan. – Onhan se tuokin mahdollista.

maanantai 4. syyskuuta 2023

Lapsi ei ehkä toivo nimeä, joka on vau!

Uusia etunimiä ollaan jälleen lisäämässä kalenteriin. Tätähän tehdään säännöllisin väliajoin. Uusia nimiversioita ilmaantuu, ja Suomen kansainvälistyminen tuo vaihtoehtojen tarvetta. Ihmisten makukin vaihtelee. Viitisenkymmentä vuotta sitten Onnin, Toivon, Voiton, Rauhan ja Helmin kaltaiset nimet olivat täysin epäsuosiossa, mutta eivät ole enää.

Tuore Kotiliesi otsikoi: "Vau, mitä uusia miesten nimiä pian lisätään kalenteriin!" Oli huutomerkki ja kaikki.

En kuitenkaan usko, että lapset yleisesti innostuvat siitä, että heidän nimensä on vau! Olen ollut havaitsevinani, että heidän mielestään on päinvastoin mukavaa, jos jossain on joku kaima. Toisaalta voi olla kiusallista, jos kaimoja on samalla luokalla kovin monta. Lapsi on mielellään erityinen, mutta kun on liian erityinen, muuttuu oudoksi, ja voi olla rasittavaa, että nimen sanoessaan herättää ihmetystä.

Ainakin minua kiusaa, jos arkiset ja jokapäiväiset asiat ovat vau! Nimi saa olla sopivasti erilainen, jottei se aina huku massaan, muttei sen tarvitse olla liian outo eikä ainutlaatuinen. Vierastan aamuradion toivotuksia, että olisipa teillä tänään mahtava maanantai. En jaksa sellaista elämän ilotulitusta, ja jos joku autokauppias haluaa myydä minulle, hänen ei kannata mainostaa, että tarjolla oleva auto kääntää muiden ihmisten päät. Ainakaan silloin ei tule kauppoja. On niitä tietysti toisenlaisiakin ihmisiä, mutta vähemmän ainakin tällä seudulla, jossa Popeda kerää stadionin täyteen, tavalliset kaverit Tampereen Ikurista.


lauantai 2. syyskuuta 2023

Kun raamatunlause lentää häränpyllyä

Paraikaa keskustellaan oikeutta myöten Raamatun siteeraamisesta. Se on kuitenkin paljon mutkikkaampi kysymys kuin ensin arvaakaan.

Viikonvaihteen visailukysymyksenä sopii kysyä, kuka sanoo Matteuksen evankeliumissa: "Onhan kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'" 

Kysymys ja siihen tuleva vastaus osoittaa, että Raamatun lainaamisessa pitää olla varovainen. Ellei lue tekstiä lainatun kohdan ympäriltäkin, koko ajatus voi lentää häränpyllyä. Raamatun sanojen kirjaimellinen lainaaminen ei vielä takaa, että ihmisellä olisi jumaliset mielessään. 

Esimerkkisiteerauksen pohjana ovat kauniit psalmin sanat, ja olen kirjoituttanut ne moneen rippiraamattuun. Matteuksen evankeliumissa sanojen siteeraaja on kuitenkin itteperkele, kun hän on ruvennut Jeesusta kiusaamaan.

torstai 31. elokuuta 2023

Miehisiä tunnustuksia olutlasin äärellä

Istuttuani omalla paikalla kaksi tuntia menin junan ravintolavaunuun. Siellä oli viisi ihmistä, yksikseen istuva nainen ja neljä miestä. Heistä kaksi oli vahvistanut ääntään oluella, eikä heidän juttujaan tarvinnut edes salakuunnella. Siinä Make ja Jape paljastelivat elämänsä suuria salaisuuksia. Muutamia irtolauseita jäi mieleen:

– Jos minuakin kouluaikana olisi enemmän tutkittu, niin varmaan ne olisivat löytäneet jonkin ADHD:n tai mitä niitä on.
– Oot sä Jape ikinä ymmärtänyt naisia? Mä en ole. Tiedätkö minkä takia ei voi? Sen takia kun ne ei ymmärrä miehiä.
– Jape, me ollaan huonoja puhumaan. Mutta just sen takia me ymmärretään toisiamme. Säkin olet huono puhumaan.
Tämän päälle Make ja Jape heittivät yläviitoset.
– Vuosien varrella ihminen muuttuu. Minäkin olen muuttunut. Nykyään ei nouse penkistä sataakahtakymmentä. Ei tällä elämällä ole enää tarkoitusta.

sunnuntai 27. elokuuta 2023

Härskiintyneitä sanoja

Vuoden 1912 lehti-ilmoituksessa haettiin Vaasan kaupungin vaivaistalolle tottunutta houruinhoitajaa. Tämä on paraatiesimerkki siitä, kuinka ajan myötä jotkin sanat härskiintyvät käyttökelvottomiksi. Nykyään kenenkään mieleen ei tulisi käyttää sanaa vajaamielinen, vaikka voisi olla aika sillekin, että kehitysvammainen korvattaisiin jollain toisella käsitteellä.

Neekeristä luopuminen oli minulle alkuaan tuskallista kahdesta syystä. Ensinnäkään siinä ei minun korvassani ollut mitään alentavaa. Se oli samalla tavoin neutraali sana kuin afrikkalainen. Toiseksi moniin näkemyksiini syvällisesti vaikuttanut kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King käytti sitä ainakin kirjojensa suomennoksissa. Oli mahdotonta ajatella, että hän olisi halveksinut niitä ihmisiä, joiden oikeuksien puolesta hän taisteli. Kingistä huolimatta sanaa on nykyään mahdotonta käyttää. Samalla minua on ihmetyttänyt, miksi yhä puhutaan intiaaneista Kolumbuksen väärinkäsityksen pohjalta. Heillähän ei ole mitään tekemistä Intian kanssa.

Koko ajan on tarkistettava omia sanavalintojaan. Vielä seitsemäntoista vuotta sitten puolustin eskimon käyttöä kielitieteilijöiden näkemyksiin perustuen, mutta kolme vuotta sitten aloin vakavasti horjua hyvin perustellusta näkemyksestäni. Samoin on käynyt mustalaisen kanssa. Enemmän kuin kymmenen vuotta sitten kuulin romaniystävältäni, että sitä sanaa sopi käyttää, jos siihen liittyi aito kunnioitus. Nykyään kuitenkin puhun järjestelmällisesti romaneista. 

Kukaan ei enää sano opettajatar tai kirjailijatar. Lakimies on ollut helppo vaihtaa juristiksi. Niinpä ihmettelen, miksi kummassa joku vänkää kirkkoherran tai eduskunnan puhemiehen puolesta, vaikka johtava pappi ja eduskunnan puheenjohtaja ovat olemassa. Sana henkilö on kuitenkin ikuisessa boikotissani.  Keksin aivan mitä tahansa sen välttämiseksi. Se on pelkkää paperia ilman lihaa, luuta tai tunnetta.


torstai 24. elokuuta 2023

Kolmannen pahoittelun jälkeen odotan tuloksia

Olen ollut saamassa vakuutusyhtiöltä huomattavan summan rahaa. Viimeiset tositteet lähetin tammikuussa, eikä korvattavuudesta ole ollut erimielisyyttä. Vihdoin toukokuun alussa otin yhteyttä ja kysyin, milloin summa maksettaisiin.

Puhelut olivat joka kerta sitä tuttua flipperipeliä, jota käydään isojen organisaatioiden kanssa. Painellaan erilaisia näppäimiä "palvelun parantamiseksi". Soittaja tuntee olevansa kuula, jota pompotellaan sinne tänne. Musiikki soi, ja "puheluunne vastataan mahdollisimman pian". Tosin peli saattaa päättyä siihenkin, että "tällä kertaa emme ehtineet vastata puheluunne, kiitos teille". Kun lopulta saa jonkun kiinni, äänellä ei ole nimeä, tai enintään hän on "Hanna" tai "Sari".

Toukokuussa ystävällinen virkailija pahoitteli viivästymistä ja lupasi laittaa asiaa eteenpäin. Toisella soittokerralla kesäkuussa puhelu oli samanlainen. Kolmannen kerran soitin elokuun alussa, eikä siitäkään seurannut lupailua ja ystävällistä pahoittelua kummempaa.

Ajauduin kriisiin. Periaatteenani on ollut, että asiat hoidetaan asiallisesti eikä kenellekään olla ilkeitä. Tällä kertaa tämä taktiikka ei vain toiminut. 

Oli muutettava menetelmää. Vakuutusyhtiön vaihtamisella en voinut uhkailla, koska yhtiö ei ollut omani. Lietsoin itseni vimmaan. Neljännellä soittokerrallani en sentään huutanut, mutta ääneni oli kireä. Virkailijan pahoitteluihin vastasin, että ne eivät enää kiinnosta. Haluan rahaa. Rahaa! Haluan minulle kuuluvat rahat tililleni. 

Olin tosissani, ja koko loppupäivän olin jotenkin myrkkyä täynnä. Vielä samana päivänä tuli vastaus, että maksumääräys on annettu. Samalla sain selityksen sille, miksi jotkut asiakkaat ovat jo ensimmäisellä soittokerralla vihaisia ja ilkeitä. Ovat kai tottuneet siihen, että mikään muu ei kuitenkaan auta.