Unohduksensa välttänyt

Tekstien vaikeatajuisuus ei ole estänyt Mirkka Rekolaa nousemasta kuuluisuuteen. Hänen kuolemansa noteerattiin valtakunnallisissa uutislähetyksissä, ja hänestä on hiljattain ilmestynyt kaksiosainen elämäkerta.

Minulla on ohut henkilökohtainen suhde Rekolaan. Tämä johtuu siitä, että tunnen hänen sukuaan ja asun kilometrin päässä talosta, jossa hän on viettänyt pitkiä aikoja lapsuuttaan. 

Rekolan ensimmäisten vuosien moneen kertaan muisteltuja tapahtumia on ollut se, kuinka hän viisikuukautisena nyyttinä putosi reestä lumihankeen. "Mirkka putosi!" äiti huusi. Hevosta toppuuteltiin, käärö haettiin lumesta ja otettiin taas kyytiin.

Mirkka Rekolan monissa lapsuudenmuistoissa on varjonsa. Hän kertoo, että on nähnyt monen ihmisen seisoneen jotenkin kynnyksellä ilman, että hänelle olisi sanottu mitään. Samalla hän tunsi, että hänenkin oma elämänsä oli kynnyksellä elämistä.

Yhden kerran olen istunut Rekolan kanssa samassa kahvipöydässä. Silloin keskustelu vei hänen kirjailijanuraansa. Hän sanoi pelänneensä, että elämä menisi ohi eikä häntä huomattaisi, koska hän oli solahtanut jonnekin kirjallisten rintamien ja muotien väliin. Lopulta hänet nähtiin ja häntä alettiin arvostaa. 

Tunnen Rekolan tuotantoa häpeällisen huonosti. Erästä hänen runoaan olen kuitenkin käyttänyt kahdesti, kerran häissä ja kerran ristiäisissä. "Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille." - Eikös ole komeasti kirjoitettu?

Ohjeita presidentin puheenkirjoittajille

Alexander Stubbin uudenvuodenpuheessa oli kauniita sanoja. Puheena se oli perinteistä poliitikkomössöä niin kuin muidenkin suomalaispoliitikkojen puheet. Urho Kekkonen oli taitava, ja Timo Soini oli hyvä. Sanna Marin väläytteli, mutta muuten puheet ovat maga cum laude -arvosanan ainekirjoitusta. Barack Obama ja Donald Trump ovat puheen pitäjinä viisi mailia edellä suomalaisia kollegoitaan.

Kohtalaisen pienillä muutoksilla tulos paranisi paljon.

Olisi opittava Aristoteleeltä, että näytelmässä on alku, keskikohta ja loppu. Tarvitaan rytmiä ja jaksottelua. Puhe ei saa olla tasapaksuinen makkara. Osat erotetaan toisistaan tauoilla. Jaksottelun tuntua vahvistaisivat myös jonkinlaiset otsikkolauseet, kuten "Seuraavaksi sanon jotain ulkosuhteistamme".

Tarvittaisiin myös konkretiaa ja jokin kertomus. Aineistoa luulisi kertyvän lukuisilta matkoilta tai hyvistä kirjoista. Niinpä kuultaisiin jotain tällaista: "Kouvolan torilla tuli muuan äiti kertomaan perheensä elämästä että..." 

Kriittisiä mielipiteitä voisi havainnollistaa konkreettisilla tosiasioilla. Yleinen jorina kännyköistä terävöityisi sillä tiedolla, että lukiolaistytöt viettävät puhelimella keskimäärin kuusi tuntia päivässä.

Pilkun viilaamisen puolelle jo menee havaintoni, että Stubbin puheessa oli suomenennätysmäärä monikon ensimmäisen persoonan imperatiivia (menkäämme, olkaamme). Lopussa ollut Jumalan siunauksen toivotus oli lähinnä kumarrus tietyille äänestäjäryhmille. Sen kuultuani en tuntenut itseäni sen kummemmin siunatuksi.